Siirry sisältöön

Diego Velázquez

Muokkaa linkkejä
Tämä on lupaava artikkeli.
Wikipediasta
1 muutos tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 5. kesäkuuta 2026.

Diego Velázquez
Omakuva n. 1640.
Omakuva n. 1640.
Henkilötiedot
Syntynytkastettu 6. kesäkuuta 1599
Sevilla, Andalusia, Kastilian kuningaskunta
Kuollut6. elokuuta 1660
Madrid
Kansalaisuus Kastilia
Taiteilija
Ala taidemaalari
Taidesuuntaus barokki
Kuuluisimpia töitä Hovinaiset; paavi Innocentius X:n muotokuva (1650); Filip IV:n muotokuva (1631-1632);
Palkinnot

Accademia di San Lucan ja Congregazione dei Virtuosi al Pantheonin jäsen (1650); Pyhän Jaakon miekan sotilaallinen ritarikunta (1659)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Diego Rodríguez de Silva y Velázquez (kastettu 6. kesäkuuta 1599 Sevilla, Andalusia, Kastilian kuningaskunta – 6. elokuuta 1660 Madrid, Kastilian kruunu)[1] oli 1600-luvun tärkein espanjalainen taidemaalari ja merkittävä taitelija länsimaisessa maalaustaiteessa. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat muotokuvia ja historiamaalauksia.[2]

Velázquez oli kuningas Filip IV:n hovimaalari 1600-luvun Madridissa, ja hänet tunnetaan Espanjan hovielämän tulkkina ja havainnoitsijana. Hänen merkittävin teoksensa on Hovinaiset (Las meninas), joka kuvaa nuorta prinsessa Margarita Teresiaa hoviväkineen.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diego Rodríguez de Silva y Velázquez syntyi Sevillassa touko-kesäkuussa 1599. Tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta hänet kastettiin 6. kesäkuuta. Hän oli kahdeksanlapsisen perheen esikoinen. Hänen vanhempansa kirkon notaari Juan Rodríguez de Silva ja Jerónima Velázquez olivat kenties varakkaita, ja heillä oli mahdollisesti alempiaatelinen tausta, minkä ansiosta Diego sai hyvän koulutuksen.[1] Velázquez, kuten veljensä Juan, joka myös oli "uskonnollisten kuvien taidemaalari", otti äitinsä sukunimen Andalusiassa laajalle levinneen tavan mukaisesti, vaikka elämänsä keskivaiheilla hän myös toisinaan allekirjoitti "Silva Velázquez" käyttäen toista isänsä sukunimeä.

Sevilla oli Espanjan rikkain ja väkirikkain kaupunki sekä koko Espanjan siirtomaa imperiumin kansainvälisin ja avoimin. Sillä oli monopoliasema Amerikan kanssa käydyssä kaupassa, ja siellä oli merkittävä flaamilaisten ja italialaisten kauppiaiden siirtokunta. Se oli myös tärkeä kirkollinen keskus ja ylpeili monista suurista taidemaalareista.

Diego menestyi opinnoissaan hyvin, ja myöhemmällä iällään hän hankki itselleen hyvin laaja-alaisen kirjaston.[3]

Diego alkoi opiskella maalaustaidetta noin 12-vuotiaana. Hän opiskeli huomattavien maalarien, ensin Francisco de Herrera vanhemman ja vuodesta 1611 Francisco Pachecon opissa. Velázquez suoritti viisivuotisen oppisopimuksensa Pachecon työhuoneella[2] maaliskuussa 1617 ja läpäisi mestarimaalarin tutkinnon 17-vuotiaana vuonna 1617.[3] Hän sai luvan harjoittaa ammattiaan "uskonnollisen kuvaston ja öljymaalauksen mestarina", minkä ansiosta hän saattoi harjoittaa taidettaan kaikkialla kuningaskunnassa, pitää bodegaa eli viinitupaa ja ottaa oppipoikia.

Hän teki tunnetuksi uudentyyppisen sommitelman espanjalaisessa maalaustaiteessa, bodegónin eli keittiökohtauksen, kuten teoksessa Vanha munien keittäjätär (1618). Joskus bodegonien taustalla on uskonnollisia kohtauksia, kuten teoksessa Kristus Martan ja Marian talossa (n. 1618).[2]

Puoliso Juana Pachecon muotokuva, joka samalla kuvaa oraakkeli Sibyllaa, 1630–1631.

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velázquez meni 18-vuotiaana naimisiin opettajansa, taidemaalari Francisco Pachecon ja María del Páramon 15-vuotiaan tyttären Juana Pachecon (1602–1660) kanssa huhtikuussa 1618. Heille syntyi kaksi tytärtä: Francisca (s. 1619) ja Ingacia (s. 1621), joista vanhempi eli aikuiseksi asti.[4][5]

Taiteilijan ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Filip IV:n muotokuva ruskean ja hopeanvärisessä asussa, n. 1631–1632.

Velázquez matkusti vuonna 1622 Madridiin etsimään töitä ja tutustumaan luostaripalatsi El Escorialin taideaarteisiin, kuten Tizianin maalauksiin. Madridissa Velázquez sai mainetta muotokuvamaalarina kirjailija Luis de Góngora y Argote muotokuvasta. Vuonna 1623 pääministeri, Olivaresin kreivi-herttua Gaspar de Guzmán y Pimental kutsui hänet Madridiin maalaamaan muotokuva kuningas Filip IV:stä. Kuningas piti maalauksesta ja nimitti Velázquezin hovimaalariksi. Sen jälkeen Velázquez työskenteli lähes yksinomaan kuninkaalle, kuningasperheelle ja hoville, ja kuningas luovutti hänelle yksinoikeuden muotokuviensa maalaamiseen. Kuningas rakasti taidetta ja suhtautui arvostamaansa hovimaalariinsa kuin ystäväänsä, mikä oli Espanjan hovissa poikkeuksellista. Kuningas antoi Velázquezille vuodesta 1627 alkaen myös hallinnollisia tehtäviä, vaikka tämä aika olikin pois maalaamiseen käytettävästä ajasta.[6][2] Hän tapasi hovissa vuonna 1628 myös Peter Paul Rubensin, joka oli kutsuttu sinne diplomaattina.[2]

Vuosina 1629–1631 Velázquez matkusteli kuninkaan luvalla Italiassa tutustumassa maan taiteeseen kuten Michelangelon, Tintoretton ja Rafaelin töihin. Palattuaan Espanjaan hän jatkoi muotokuvien tekoa. Hän maalasi välillä myös mytologisia ja uskonnollisaiheisia töitä sekä historiateoksen Bredan linnan luovutus (1634–1635).[7] Filip IV:n muotokuva ruskean ja hopeanvärisessä asussa, n. 1631–1632 oli eräs hänen ensimmäisiä teoksiaan, joissa hän pyrki visuaaliseen vaikutelmaan. Kokonaisuus vaikuttaa pikkutarkasti toteutetulta, mutta hän saavutti puvun ja hihojen kuvaamisen epäsäännöllisten väriläiskien ja yksityiskohtien avulla. Maalaus Vulkanuksen ahjo vuodelta 1630 on olennainen teos hänen ensimmäisen Italian-matkansa aikana tapahtuneen kehityksen ymmärtämiseksi. Tunnelma on ylittänyt tenebrismin eli valon ja varjon vaihtelun rajoitukset, ja ihmiskehot on mallinnettu todellisessa tilassa sen sijaan, että ne nousisivat ympäröivistä varjoista. Alastomien ihmisten käyttö ja ilmaisun rikkaus viittaavat roomalais-bolognalaisen klassismin tutkimiseen. Ensimmäisellä Italian-matkallaan hänen tutustumisensa italialaisista mestareista hioi hänen tekniikkaansa täydellisyyteen. Tämä näkyy maalauksessa Joosefin ihokas (1630) anatomisessa jäsentelyssä, valon vuorovaikutuksessa, väriharmonian selkeydessä sekä jäsennellymmässä ja monimutkaisemmassa sommittelussa.[2]

Hovinaiset (Las Meninas), 1656–1657.

Hän palasi vielä Italiaan vuosiksi 1648–1651. Hän hankki siellä muun muassa Tizianin, Tintoretton ja Paolo Veronesen taideteoksia kuninkaallisiin kokoelmiin, tutustui taidemaalari Nicolas Poussiniin ja kuvanveistäjä Gian Lorenzo Berniniin sekä maalasi muun muassa paavi Innocentius X:n muotokuvan.[7][2] Velázquez teetti myös valoksia Rooman kuuluisimmista veistoksista ja pyrki pestaamaan freskomaalareita Espanjaan.[8] Vuonna 1650 hänestä tehtiin Rooman kahden arvostetuimman taiteilijajärjestön, Accademia di San Lucan ja Congregazione dei Virtuosi al Pantheonin jäsen. Paavin muotokuva toi hänelle paavin tuen hakemukselleen liittyä Espanjan arvostetuimpaan sotilasritarikuntaan. Koska hän ollut aatelissukuinen, hän sai Pyhän Jaakobin miekan sotilaallisen ritarikunnan viitan vasta vuonna 1659.[2][9]

Maalaus Hovinaiset, 1656–1657, on yksi länsimaisen taiteen merkittävimmistä maalauksista. Se kuvaa nuorta prinsessa Margarita Teresiaa hoviväkineen. Maalauksessa Velázquez itse seisoo vähän taempana.[10] Maalaus Kehrääjättäret vuodelta 1658 edustaa tutkija López-Reyn mukaan Velázquezin suurinta valonkäsittelytaitoa. Useimmat hahmot ovat sumeita, ja ne on maalattu nopeilla siveltimenvedoilla, jotka luovat tämän epätarkkuuden.

Diego Velázquez kuoli 61-vuotiaana 6. elokuuta 1660 kuumeeseen matkallaan Ranskan rajalta takaisin Madridiin,[9] jossa hän oli ollut järjestelemässä paviljongin koristamista infanta María Teresian ja Ranskan kuningas Ludvig XIV:n häitä varten.[2] Hänen puolisonsa Juana kuoli viikkoa myöhemmin.[5]

Taiteilija ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omakuva Hovinaiset (Las meninas) maalauksessa 1656.

Velázquez ei ollut kovinkaan tuottelias taiteilija, sillä häneltä on säilynyt vain noin 120 teosta.[11] Yli 50 Velázquezin maalausta, mukaan lukien hänen keskeiset mestariteoksensa, ovat nykyisin Madridin Museo del Pradossa.[12]

Velázquezia arvostetaan erittäin tarkkana havainnoijana ja häntä pidetään yleisesti yhtenä maailman suurimmista taiteilijoista.Hän kehittyi uskollisesta näköisyyden kuvaajasta ja luonnehtijasta 1500-luvun venetsialaisen maalaustaiteen tutkimisen innoittamana visuaalisten vaikutelmien mestariksi. Hänen siveltimenkäyttönsä oli hyvin monipuolista ja väriharmoniansa hienostuneita, minkä ansiosta hän kykeni kuvaamaan pintoja, tiloja, värejä ja tunnelmia tavalla, joka tekee hänet 1800-luvun impressionismin edelläkävijän.[1][2]

Tärkein tietolähde Velázquezin uran alkuvaiheista on tutkielma Arte de la pintura (”Maalaustaide”), jonka julkaisi vuonna 1649 hänen opettajansa ja appensa Francisco Pacheco. Pacheco on merkittävämpi elämäkerran kirjoittaja ja teoreetikko kuin taidemaalari. Velázquezin ensimmäinen täydellinen elämäkerta ilmestyi hovimaalari ja taidetutkija Antonio Palominon vuonna 1724 julkaiseman teoksen El museo pictórico y escala óptica (”Kuvamuseo ja optinen asteikko”) kolmannessa osassa (”El Parnaso español”; ”Espanjalainen Parnasso”). Tämä perustui Velázquezin oppilaan, Palominon suojelija Juan de Alfaron tekemiin elämäkerrallisiin muistiinpanoihin. Henkilökohtaisten asiakirjojen määrä on hyvin pieni, ja hänen maalauksiinsa liittyvä virallinen dokumentaatio on suhteellisen harvinaista. Koska hän harvoin signeerasi tai päiväsi teoksiaan, niiden tunnistaminen ja aikajärjestys on usein perustuttava pelkästään tyylillisiin todisteisiin. Vaikka avustajat ilmeisesti tekivät hänen studiossaan monia kopioita hänen muotokuvistaan, hänen oma tuotantonsa ei ollut suuri, ja hänen säilyneiden teostensa määrä on alle 150. Hänen tiedetään työskennelleen hitaasti, ja myöhempinä vuosinaan suuri osa hänen ajastaan ​​kului hänen tehtäviinsä Madridin hovin korkeana virkamiehenä eli kamariherrana.[2]

Velázquezin suora vaikutus oman aikansa taiteeseen oli vähäinen, mikä johtui osittain siitä, että hänen teoksiaan ei nähty paljon Espanjan hovin ulkopuolella. Pradon taidemuseon avaamisen vuonna 1819 jälkeen hänestä on tullut tunnettu, ja esimerkiksi Édouard Manet piti häntä kaikkien aikojen merkittävimpänä taiteilijana. Velázquezista ovat ottaneet vaikutteita monet muotokuvamaalarit, kuten James McNeill Whistler ja John Singer Sargent.[11]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Carriere, Massimo (päätoimittaja): Pinx. Maalaustaiteen mestareita 2. Weilin+Göös, 2004 (italiankielinen alkuteos 1999). ISBN 951-0-29196-X

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 Enriqueta Harris-Frankfort: Diego Velázquez Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.1.2016.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Diego Velazquez | Biography, Art, & Facts | Britannica Encyclopedia Britannica. Arkistoitu 9.1.2026. Viitattu 18.1.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 152.
  4. ↑ Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 153.
  5. 1 2 Juana Pacheco – Las Mujeres en el arte conchamayordomo.com. 16.11.2025. Viitattu 18.1.2026. (espanjaksi)
  6. ↑ Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 153–155.
  7. 1 2 Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 155–156.
  8. ↑ Rome's Magnificent Homage to Velazquez 2001 NY Times
  9. 1 2 Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 157.
  10. 1 2 Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 164.
  11. 1 2 Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 163.
  12. ↑ Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 180.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Diego_Velázquez&oldid=24167650”