Siirry sisältöön

Pola Negri

Wikipediasta
Pola Negri
Henkilötiedot
Koko nimi Barbara Apolonia Chałupiec
Syntynyt3. tammikuuta 1897
Lipno, Puola
Kuollut1. elokuuta 1987 (90 vuotta)
San Antonio, Texas, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
www.polanegri.com
IMDb
Elonet

Pola Negri, (oik. Barbara Apolonia Chałupiec; 3. tammikuuta 1897 Lipno, Puola[1] – 1. elokuuta 1987 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) oli puolalaissyntyinen näyttelijä ja mykkäelokuvan tunnetuimpia tähtiä.

Negri opiskeli tanssi- ja teatterikoulussa Varsovassa. Opiskelujen jälkeen hänestä tuli suuri mykkäelokuvien tähti Saksassa. Sieltä hän lähti Hollywoodiin ja teki ensimmäisen elokuvansa Yhdysvalloissa 1923. Hänestä tulikin 1920-luvulla yksi Hollywoodin suurimmista tähdistä. Hänen näkyvyytensä oli suuri myös Euroopassa: esimerkiksi Ayn Rand teki esikoisteoksensa hänestä.

Negri kihlautui vuonna 1923 Charles Chaplinin kanssa. Yhdeksän kuukautta kestänyt myrskyisä suhde oli hyvin julkinen, ja suhdetta on pidetty osaksi julkisuustemppuna, jolla Chaplin hankki huomiota uudelle elokuvalleen Nainen Pariisissa ja Negri alkavalle Hollywood-uralleen.lähde? Negrilla oli myös romanssi ajan suuren miestähden, näyttelijä Rudolph Valentinon kanssa. Valentinon kuoltua 1926 Negri herätti kohua hysteerisellä käytöksellään hautajaisissa.[2]

Negrin suosio laski Hollywoodin siirtyessä äänielokuviin, eikä hänen puolalaiskorostuksensa ollut vakuuttava englanninkielisissä elokuvissa.[3] Hän palasi Saksaan, jossa teki näyttävän paluun alalle. Hänellä huhuttiin olleen rakkaussuhde Adolf Hitlerin kanssa. Vuonna 1938 hänen oli kuitenkin lähdettävä Saksasta joidenkin natsien epäillessä hänen olevan osaksi juutalainen. Hän muutti Ranskaan.

Toisen maailmansodan sytyttyä Pola Negri palasi vuonna 1941 Yhdysvaltoihin. Hän näytteli siellä vuonna 1943 valmistuneessa elokuvassa, jonka jälkeen hän jäi pitkäksi aikaa pois elokuvista. Hän palasi elokuviin vuonna 1964, jolloin ilmestyi hänen viimeiseksi jäänyt elokuvansa. Vuonna 1951 hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen.lähde? Vuonna 1970 ilmestyivät hänen muistelmansa, Memoirs of a Star.[4]

Negri kuoli vuonna 1987 keuhkokuumeeseen. Hän oli kuitenkin jo ennen sitä kärsinyt aivokasvaimesta.

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1914Intohimojen orjuudessaNiewolnica zmysłówPola
1915ŻonaHelena Kazicka
1916StudenciPola
1917BestiaPola Basznikow
Tajemnica Alei Ujazdowskichtyttö
ArabellaArabella Pataniecka
Pokój nr 13Wanda Barska
Jego ostatni czynHilka
Nicht lange täuschte mich das GlückHilda / Ada Roselli
Zügelloses BlutMaud Morton
Küsse, die man stiehlt im Dunkelntyttö
Wenn das Herz in Haß erglühtIlja Vörösz
1918Rosen, die der Sturm entblättertMargot Hallberg / Anna Berger
Die Augen der Mumie Makuningatar Ma
Mania – Die Geschichte einer ZigarettenarbeiterinMania Walkowska
Der gelbe ScheinLea Raab / Lydia Pavlova
CarmenCarmen
1919Das Karussell des LebensLo Cotton
Ristiinnaulitkaa hänetKreuziget sie!Maria Hartung
Dämmerung des Todestyttö
VendettaVendettaMariana Paoli
Madame Dubarry – kuninkaan jalkavaimoMadame DubarryJeanne Vaubernier / madame Dubarry
Kreivitär DoddyKomtesse Doddykreivitär Dolly ”Doddy”
1920Die Marchesa d’Armianimarkiisitar Assunta d’Armiani
SumurunSumurunYannaia
MartyrioDas MartyriumGiuletta
Violetta-parkaArme ViolettaVioletta Duclos
1921VuorikissaDie BergkatzeRischka
SapphoSapphoSappho
1923LiekkiDie FlammeYvette
Bella DonnaBella DonnaBella Donna
Tyttö, joka tuli HollywoodiinHollywoodoma itsensä (cameorooli)
Vaarallisia valheitaThe CheatCarmelita de Córdoba
Espanjalainen tanssijatarThe Spanish DancerMaritana
1924Suurkaupungin varjojaShadows of ParisClaire
MiehiäMenCleo
Langennut ruusuLily of the DustLily Czepanek
Kielletty paratiisiForbidden Paradisekeisarinna Katariina Suuri
1925Keltaisen miehen vallassaEast of SuezDaisy Forbes
HurmaajaThe CharmerMariposa
Henki hengestäFlower of NightCarlota y Villalón
MaailmannainenA Woman of the Worldkreivitär Elnora Natatorini
1926KuningatarThe Crown of LiesOlga Kriga
Good and NaughtyGermaine Morris
1927Hotel ImperialHotel ImperialAnna Sedlak
Aseet poisBarbed WireMona Moreau
Erään naisen tunnustusThe Woman on TrialJulie
1928Synkkiä hetkiäThe Secret HourAmy
Salaperäinen elämäThree Sinnersparonitar Gerda Wallentin
Loves of an ActressRachel Félix
Nainen MoskovastaThe Woman from Moscowprinsessa Fedora
1929Langenneiden sielujen katuThe Way of Lost SoulsLouise ”Lou”
1932Nainen käskeeA Woman CommandsMaria Draga / kuningatar Draga
1934FanatismeFanatismeRosine Savelli
1935MasurkkaMazurkaVera Petrovna Kowalska
1936Moskova – ShanghaiMoskau – ShanghaiOlga Petrowna
1937Madame BovaryMadame BovaryEmma Bovary
Tango nocturnoTango NotturnoMado Doucet
1938Hurskas valheDie fromme LügeCarmen Casini
NuoruudenunelmaDie Nacht der EntscheidungTessa Brückmann
1943Hi Diddle DiddleGenya Smetana
1964Vaarojen saariThe Moon-Spinnersmadame Habib

Lyhytelokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1915Czarna książeczka
1917Die toten Augen
1918Studentenliebe
Суррогаты любви; Surrogaty ljubvi
  1. ↑ Jäljennös syntymätodistuksesta polanegri.pl.
  2. ↑ Valentino dies A&E Television Networks. Viitattu 22.3.2019.
  3. ↑ Pola Negri: Her films were silent. She wasn’t. Huffington Post. 2017. Viitattu 22.3.2019.
  4. ↑ Virtual History – Tobacco cards

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pola Negri Wikimedia Commonsissa