Moni taisi kuvitella, että kun Suomi joskus liittyisi Natoon, ensin käytäisiin perusteellinen ja uuvuttava keskustelu, jonka päälle järjestettäisiin vielä kansanäänestys.
Kremlissä tehtiin kuitenkin päätös, joka pisti kuvitelmat ja aikataulun uusiksi. Yllättävä tilanne tuli täytenä järkytyksenä, mutta Suomi on selvinnyt erinomaisesti. Se kannattaa sanoa ääneen, sillä moni asia olisi voinut mennä jo tähän mennessä pieleen ihan omin voimin.
Esimerkiksi ilmastokriisi ja korona ovat synnyttäneet vastakkainasettelua, jolta ainakin toistaiseksi on turvallisuuspolitiikan puolella vältytty. Venäjän hyökättyä Ukrainaan olisi voitu myös jäädä sekasortoisena odottamaan, miten asiat etenevät yrittämättä vaikuttaa omaan asemaan.
Poliittinen päätöksentekojärjestelmä ja ennen kaikkea suomalaiset poliitikot ovat osoittaneet laidasta laitaan ihailtavaa malttia ja määrätietoisuutta. Kaikki eduskuntaan valitut puolueet ovat toimineet vastuullisesti, asiapohjaisesti, avoimesti ja demokraattisesti. Hyvän arvosanan saavat myös kansalaiset. Voidaan sanoa, että polkua Suomen Nato-päätökseen on tasoittanut monta erillistä onnistumista.
Hallinnossa tehtyjen työtuntien määrä on valtava. Eikä urakkaan todellakaan lähdetty tuorein voimin ja levänneenä.
Kansainvälisessä politiikassa melkein kaikki liittyy kaikkeen, ja valtioiden väliset suhteet ovat täynnä erilaisia historiallisia, sisäpoliittisia ja taloudellisia kuoppia ja ansoja. Ne voivat vaikeuttaa mitä tahansa pyrkimystä taata maan omaa turvallisuutta .
Tässä maastossa Suomen ulkopoliittinen koneisto on uurastanut kevään väsymättä. Työ on paitsi turvannut Suomen tietä puolustusliittoon myös luonut turvallisuutta hakuajalle. Myös muussa hallinnossa tehtyjen työtuntien määrä on valtava. Eikä urakkaan todellakaan lähdetty tuorein voimin ja levänneenä.
Nykyinen hallitus aloitti kautensa EU-puheenjohtajuudella, josta siirryttiin käytännössä suoraan koronan aiheuttamiin poikkeusoloihin. Koronakaan ei ole vielä hävinnyt, mutta aika ja energia kuluu nyt uuteen turvallisuustilanteeseen sopeutumiseen.
Pilkattu Nato-optio toimi sittenkin. Se mahdollisti erilaisten sotilaallisten ja poliittisten yhteensopivuuksien rakentamisen. Puolustusvoimat on tehokkaasti ja vähäeleisesti hoitanut tätä tehtävää. Kyse ei ole vain Nato-yhteensopivuudesta, vaan myös pitkäjänteisellä työllä luodusta puolustuskyvystä. Se on tehnyt meistä haluttavan kumppanin Naton silmissä.
Mielenmuutos Nato-jäsenyydessä toi mieleen kalaparven, joka jokainen kala muuttaa uhan edessä samaan aikaan suuntaa.
Vähintään yhtä olennaiseksi osoittautui Nato-option henkinen ulottuvuus. Paavo Lipposen vuoden 1995 sinipunahallituksen ohjelmasta alkunsa saaneen ajatusrakennelman ydin oli, että Suomen liittyminen Natoon on ajankohtaista, jos turvallisuustilanne muuttuu huonommaksi. Kun näin sitten tapahtui, suomalaisilla oli olemassa valmis malli hahmottaa tilanteen vaatimukset. Suomalaisten mielenmuutos Nato-jäsenyydessä toi mieleen kalaparven, joka jokainen kala muuttaa uhan edessä samaan aikaan suuntaa.
Ruotsissa mitään option ajatusta ei ole ollut, ja se näkyy sikäläisessä keskustelussa. Nato-yhteensopivuuksia hekin ovat toki rakentaneet, mutta henkisesti ratkaisevinta taisi olla Suomen päämäärätietoinen kannanmuutos. Suomalaisen Nato-optio laukeaminen kiskaisi myös ruotsalaiset mukaan.
Myös lukemattomat yksityiset ihmiset, yritykset ja järjestöt ovat asemoineet itsensä uudestaan Venäjän suhteen. Esimerkkinä vaikkapa erityisen hankalaan asemaan joutunut Suomi-Venäjä -seura, joka asettui nopeasti ja yksiselitteisesti rauhan puolelle, sortoa vastaan. Niin kauan kuin Putin on vallassa Venäjällä, Suomi-Venäjä -seura on varmastikin merkitty Kremlin vihollisten listaan.
Suomalainen yhteiskunta saa turvallisuuspolitiikan äärimmäisen vaativasta kevätlukukaudesta todistukseen arvosanan kiitettävä.
Ja myös suomalainen media on ollut yksi kevään onnistujia. Se on täyttänyt omaa tehtäväänsä kertomalla, mistä kaikesta sodassa ja sen seurauksissa on ollut kyse. Ylilyöntejä on ollut harvassa, ja olennaisen tärkeitä ovat olleet tilannetta kokoavat analyysit.
Suomalainen yhteiskunta saa turvallisuuspolitiikan äärimmäisen vaativasta kevätlukukaudesta todistukseen arvosanan kiitettävä. Olemme ymmärtäneet tilanteen vakavuuden, mutta mitään paniikkiin viittaavaakaan ei ole nähty. Kotivarat on täydennetty, maanpuolustustahtoa kohotettu ja Ukrainaa on autettu.
Uusi haaste on, että kaikki tämä muuttuu pikkuhiljaa vaikeammaksi, kun tilanne jatkuu ja sodan välilliset seuraukset tuntuvat yhä enemmän. Kriisissä pärjääminen on kestävyyslaji.
Janne "Rysky" Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.
Aiheesta voi keskustella 1.6. klo 23.00 asti.
