Ryhävalaita näyttävät kiinnostavan uudet hittibiisit siinä missä ihmisiäkin. Valaat tarttuvat mielellään toisen populaation kehittelemään uuteen lauluun, ja se leviää nopeasti tuhansien kilometrien päähän, kertoo The Royal Society Open Science -lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus.
Tutkijat totesivat, että laulu, jonka jo tiedettiin levinneen Itä-Australian vesiltä Ranskan Polynesiaan, oli jatkanut matkaansa Ecuadorin rannikolle saakka. Muutamassa vuodessa laululle oli kertynyt yli 14 000 kilometrin merimatka halki koko Eteläisen Tyynenmeren.
Matkansa laulu oli taittanut muuttumattomana, vaikka se ei ole yksinkertainen luraus. Kappaleiden rakenne muistuttaa pikemminkin ihmiskieltä. Lyhyet äänet eli yksiköt yhdistyvät lauseiksi, ja niistä valas rakentaa teemoja. Jokainen kappale koostuu useista teemoista.
Laulujen siirtyminen ryhävalaspopulaatioiden välillä havaittiin ensimmäisen kerran 1990-luvulla Australian länsirannikolla. Sen valaat olivat tarttuneet itärannikolla syntyneisiin teemoihin, eikä läntisillä vesillä pari vuotta myöhemmin muuta laulettukaan.
Lauluja on verrattu jazzin jammailuun, jossa toistuvasta teemasta saattaa venyä tuntikausien mittainen sessio. Laulukulttuurin laajuudessa vain ihmisestä on ryhävalaiden kilpailijaksi, tutkijat sanovat.
Ryhävalaat muuttavat joka vuosi tuhansia kilometrejä napaseutujen ruokavesiltä tropiikin lisääntymisvesille. Valas elää lisääntymisalueella kuukausien ajan syömättä tankattuaan sitä ennen kunnolla krillejä ja kaloja.
Miten valaat voivat oppia toisensa lauluja valtamerissä, joissa populaatiot eivät lisäänny samoilla alueilla ja välimatkat ovat valtavia?
Tutkijoiden mukaan kohtaamisia mitä ilmeisimmin tapahtuu, vaikka ihminen ei olekaan päässyt niitä seuraamaan. Niin suuria kuin ryhävalaat ovatkin, niiden muuttoreiteista on varsin vähän tietoa.
Reittien risteyksissä valaille tarjoutunee tilaisuuksia napata toisen populaation uusi sävelmä omakseen – ja voi se onnistua, vaikkei kuonokkain tavattaisikaan: valaan laulun on todettu kantavan meressä vähintäänkin kymmenien kilometrien päähän.
Tuore tutkimus nostaa esiin yhden paikan, jossa laulut ehkä siirtyvät: Kermadecinsaarten rannikolla havaittiin vastikään etappipaikka, jota näyttävät käyttävän useat eri populaatiot.
Uuteen-Seelantiin on matkaa tuhantisen kilometriä, ja toisessa suunnassa yhtä kaukana on Tonga. Siellä merestä nauhoitettua ryhävalaan laulua voi kuunnella tämän linkin takaa.
Vanhastaan jo tiedetään, etteivät valaat laula vain tultuaan lisääntymispaikalle vaan harjoittelevat myös matkan varrella.
Muuttoreitit on kirjoitettu lauluihin, summaa skotlantilaisen St Andrewsin yliopiston yliopiston biologi Ellen Garland johtamansa tutkimuksen tulosta.
Garland oli mukana myös keväällä Scientific Reports -lehdessä ilmestyneessä toisessa kansainvälisessä valastutkimuksessa. Siinä selvitettiin, miten täsmällistä laulujen oppiminen on.
Tutkittavina oli kuusi laulua, jotka siirtyivät vuosina 2009–2015 Itä-Australian valailta Uuden-Kaledonian populaatioille. Tulokset osoittivat, että vaikeimmatkin kuviot olivat Uudessa-Kaledoniassa aivan ennallaan. Oppiminen ei ollut vaatinut helpottamaan niitä.
Tutkimuksen havainnot tukevat hypoteesia kohtaamisista muuttoreittien varrella tai alueilla, joille tulee useita laumoja ruokailemaan, tutkijat päättelivät.
– Yhtä mittavaa "kulttuurivaihtoa" tunnetaan vain ihmisiltä. Lisäksi huomasimme, että laulu oli joka vuonna uusi, mikä kertoo oppimisen nopeudesta, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, australialaisen Queenslandin yliopiston väitöskirjatutkija Jenny Allen.
Lisääntyvä ymmärrys ryhävalaiden käytöksestä, liikkumisesta ja keskinäisestä yhteydenpidosta antaa eväitä niiden suojelemiseen planeettamme muuttuvissa olosuhteissa, Allen sanoo.
Ryhävalaiden toipuminen sukupuuton partaalta on poikkeuksellinen menestystarina maailmassa, josta katoaa yhä enemmän eläinlajeja. Toipuminen alkoi, kun kaupallisesta valaanpyynnistä tuli 1970-luvulta alkaen laitonta.
Muutamaan tuhanteen yksilöön romahtaneen kannan arvioidaan olevan nyt noin 120 000–150 000. Se on toisaalta vain noin puolet määrästä, joka tapettiin pelkästään 1900-luvulla ennen pyyntikieltoja. Rannikoiden vesissä viihtyvät ryhävalaat olivat helppoa saalista harppuunalle.
Vaikka valastajat eivät enää olekaan uhka kantojen toipumiselle, niiden vahvistuminen ei silti ole taattua, varoittavat tutkijat. Merten jättiläisiltä vaaditaan nyt sopeutumista ekosysteemejä rapauttavaan ilmastonmuutokseen sekä ruokailu- että lisääntymisalueillaan.
Jos merenpinnan nousu ja veden suolaisuuden muutokset vähentävät liiaksi Arktiksen ja Antarktiksen vesillä tarjolla olevaa ravintoa, ryhävalas ei ole kyllin pullea lähtiessään lisääntymään. Yksi valas tarvitsee vähintään parituhatta kiloa ravintoa päivässä neljän kuukauden ajan.
Matkan toisessa päässä matalien merialueiden vesi puolestaan on muuttumassa lämpimämmäksi kuin se, mihin ryhävalaat ovat lisääntymisalueillaan tottuneet. Frontiers in Marine Science -lehdessä toukokuussa ilmestyneen yhdysvaltalais-australialaisen tutkimuksen niin uhkaa käydä tämän vuosisadan aikana.
Kuuntele Yle Areenasta Tiedetrippi:
Ohjelma kertoo CETI-projektista, jossa yritetään ottaa tekoälyn avulla selville, mitä valaat puhuvat.
