Turun yliopiston englannin kielen professori Risto Hiltusta ja Akatemia-tutkija Matti Peikolaa voisi nimittää noitatohtoreiksi sillä verukkeella, että he tuntevat siirtomaa-ajan Amerikan Salemissa vuonna 1692 alkaneiden noitaoikeudenkäyntien arkistot varsin perinpohjaisesti.
Hiltunen ja Peikola ovat olleet mukana amerikkalaisen professori Bernard Rosenthalin urakassa, jossa on toimitettu kirjan muotoon Massachusettsin Salemissa vuonna 1692-93 käytyjen oikeudenkäyntien dokumentit.
Tavoitteena kattava laitos
Professori Risto Hiltunen kertoo yhteistyön alkaneen vuonna 1996, kun amerikkalainen Bernard Rosenthal oli Fulbright-vierailijana Tampereen yliopistossa. Rosenthal ja Hiltunen havaitsivat, että Salemin tapaus oli heillä yhteisenä mielenkiinnon kohteena.
Rosenthalin intohimona oli käydä läpi Salemin kuulemisten ja oikeudenkäyntien runsas asiakirjamateriaali ja toimittaa niistä kattava julkaisu. Aikaisimmat tämänkaltaiset editiot on Rosenthalin mukaan tehty 1800-luvulla.
Aikaisempien toimitustöiden puutteina ovat olleet esimerkiksi virheet kirjoitusten tulkinnassa. Rosenthalin ja kumppaneiden projektissa on kirjattu muistiin kaikki papereihin tehdyt merkinnät käsialan vaihdoksista lähtien.
Voi kysyä, kumman ääni kuuluu, todistajan vai kirjurin.
Matti Peikola
Julkaisuksi työ edistyi 15 vuodessa. Cambridge University Press julkaisi yli tuhatsivuisen Records of the Salem Witch-Hunt -kirjan vuonna 2009.
Salemin tapaus
Noituuteen liitetyt tapahtumat käynnistuivät puritaanisiirtokunnassa Salemissa, Massachusettsissa kevättalvella vuonna 1692. Pastori Samuel Parrisin 9-vuotias tytär Betty ja tämän 11-vuotias serkku Abigail Williams saivat merkillisiä oireita, he kouristelivat, kirkuivat ja ryntäilivät ympäriinsä.
Oireille ei löytynyt järkeenkäyvää syytä, ja lopulta paikallinen lääkäri tuli päätelmään, että pimeät voimat ovat liikkeellä. Varsin pian vastaavanlaisia oireita ilmetä monissa ihmisissä, useimmiten varhaisnuorissa ja pääosin tytöissä. Ilmiö levisi myös Salemin ulkopuolelle.
Ensimmäiset syyllisiksi osoitetut olivat sosiaalisen arvoasteikon alapäästä, kuten kerjäläinen Sarah Good ja orja Tituba.
Oireiden syistä on esitetty sittemmin monenlaisia arvioita ruokamyrkytyksestä aivokuumeeseen.
- Bernard Rosenthalin ajatus on, että suurin osa tapauksista oli näyttelyä. Jos aluksi kyseessä olisikin ollut jokin fysiologinen syy, niin käyttätymismalli alkoi levitä teeskenneltyinä kohtauksina, Matti Peikola kertoo.
Betty Parrisin ja Abigail Williamsin suhteen on jopa arvailtu, että he olivat tehneet spiritistisiä taikoja ja halusivat peittää jälkiään esiintymällä noiduttuina.
Suuri osa noidutuista tytöistä oli orpoja. On ajateltu, että he ovat halunneet turvata asemaansa nousemalla esiin uhreina. Myös aikuisten erilaiset intressit tuntuvat olleen motiiveina monissa syytöksissä.
Salem oli esimerkiksi monilta osin jakautunut kiistelevien Porterin ja Putnamin perheiden mukaan.
- Ilmiannoissa saattoivat painaa mitkä hyvänsä vanhat kaunat. Edes sosiaalisesti korkeassa asemassa oleva voinut tuntea oloaan turvalliseksi. Muiden muassa Salemin entinen pastori George Burroughs hirtettiin ja kuvernöörin vaimo oli joutua epäilyksen alle. Tämä saattoi herättää ihmiset ajattelemaan toimintansa järkevyyttä, Risto Hiltunen summaa.
Oikeudenkäyntien seurauksena hirtettiin 21 ihmistä. Massachusettsin oikeusistuin General Court julisti tuomiot myöhemmin laittomiksia. Tuomittujen omaisille maksettiin korvauksia vuonna 1711.
Toimitustyö varsinainen urakka
Salemin oikeudenkäyntien asiakirjamateriaali on erinomaisen laaja, se on myös pysynyt hyvin tallessa. Hiltunen ja Peikola kiittävät tästä puritaanien kulttuuria, johon kuului tarkka kirjanpito kaikesta yhteisöissä päätetystä ja tehdystä.
Matti Peikola mainitsee, että Salemin paperit ovat huomattavasti laajemmat ja kuvailevammat kuin saman ajan oikeudenkäyntiasiakirjat emämaa Englannissa. Tämä laveampi materiaali on ollut kielentutkijan kannalta mielenkiintoisinta.
Risto Hiltunen kertoo, että Salemin oikeudenkäyntien kirjaamisessa oli pyritty kuvausten tarkkuuteen, jopa siinä määrin, että erilaiset eleet ja naurahdukset on merkitty suluissa teksteihin.
- Kielentutkijan pitää tietysti ymmärtää, että tämä ei ole sama kuin autenttinen puhe, vaikka se onkin lähellä. Kirjurit ovat kirjoittaneet tapahtumat muistiin tavallaan ja tekstiin on saatettu tehdä tarkennuksia jälkikäteen, Hiltunen muistuttaa.
Matti Peikola kertoo, että toisinaan kirjurin henkilö saattoi kuulua tyylissä. Esimerkkinä hän mainitsee Salemin seurakunnan kirjurin Thomas Putnamin.
- Putnam oli tunnettu riitapukari ja yhteisön kiistoissa mukana. Hän kirjoitti ylös monien tyttöjen todistajanlausuntoja. Ne ovat hyvin samankaltaisesti kirjoitettuja ja niihin on tehty sellaisia kaavamaisia lisäyksiä, että voi kysyä, kumman ääni niissä kuuluu, todistajan vai kirjurin.
Salem populaarikulttuurissa
Salemin tapaus on hyvin tunnettu Yhdysvalloissa, yhtälailla siirtomaa-ajan historian harrastuksen vuoksi kuin siksi, että Salem on elänyt voimakkaasti populaarikulttuurissa.
Tapahtumat ovat tuottaneet monenlaista kirjaa ja elokuvaa, olleet inspiraationa kauhufiktiolle ja viittauksen kohteina tv-viihteessä (mm. Vaimoni on noita ja Sabrina, teininoita).
- Itse Salem on varsin populaarikulttuurin kyllästämä, mutta siellä on tietysti myös alkuperäisten tapahtumapaikkojen kierroksia. Turismilla on vankka osansa, Risto Hiltunen sanoo.
Erilaisten Salem-tuotteiden kauppa on myös voimissaan. Molemmilla tutkijoilla on esimerkiksi Salem-aiheinen t-paita. Paitoja ei pueta alan konferensseihin tai roolipeleihin.
- Sählyä pelatessa käytän... ja lenkeillä, Peikola ja Hiltunen nauravat.
