Violetin tavoitteena noin ylipäätään on nostaa erityisesti paikan miespuolisten opiskelijoiden tasoa, tai ainakin saada heidät peseytymään ja käyttämään hajusteita. Lisäksi toimelias kolmikko pitää yllä itsemurhien estämiskeskusta, jossa masennusta torjutaan donitseilla ja steppitunneilla.
Damsels in Distressin suurin ansio on sen käsikirjoituksessa. Elokuvan dialogi on nokkelaa ja henkilöt hauskan vääränvänkyrästi hahmoteltuja. Henkilöt puhuvat hyvin kirjallisesti. Heidän vakavien pohdintojensa kohteina voivat olla niin sanojen taivutusmuodot kuin uuden tanssi-ilmiön synnyttämiseen liittyvät vaikeudet. Komediaa nostatetaan yhtä hyvin poikaystävästä, jonka uskonto kieltää muun kuin anaaliyhdynnnän, kuin itsemurhia toisen kerroksen parvekkeelta yrittävistä kasvatustieteen opiskelijoista. Elokuva on täynnä nokkelia tuokioita ja oivalluksia. Täysin sujuvaa ja eheää kokonaisuutta noista palasista ei kuitenkaan tahdo syntyä.
Damsels in Distress tuo mieleen kaksi hyvin erilaista elokuvantekijää. Ensinnäkin sen rääväsuinen huumori nostattaa mieleen muistumia varhaisesta John Watersista. Nokkela dialogi ja kaiken läpitunkeva älyllisyys puolestaan muistuttavat Woody Allenia. Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut, pienoista kulttimainetta nauttiva Whit Stillman ei kuitenkaan missään vaiheessa yllä esikuviensa tasolle, vaan jää ainakin vielä toistaiseksi heidän varjoonsa.
Elokuvan nuorista nousevista näyttelijälahjakkuuksista tekee mieli nostaa esiin Violetia esittävä Greta Gerwig, joka on tätä ennen nähty muun muassa viime vuotisessa Woody Allen -elokuvassa To Rome with Love.
