“Vain koirat juoksevat luiden perässä.”
“Naisessa täytyy olla jotain, mistä ottaa kiinni”
Nämä lauseethan ovat kannustavia. Ilmaistaan, että pyöreämpi vartalo on täysin hyväksyttävä ja naisen ei tarvitse näännyttää itseään nälkään saavuttaakseen Voguen kanteen kelpaavan vartalon.
Vaan onko kukaan ajatellut tätä laihojen ihmisten kannalta?
Laihuuden kommentointi voi tuntua luonnostaan hoikan tai poikamaisen vartalon omaavasta tytöstä tai naisesta ihan yhtä pahalta, kuin miltä ylipainoisesta tuntuu kun liikakiloista muistutetaan.
Itse aikaisessa vaiheessa pitkäksi kasvaneena tiedän, etteivät nämä jokaisen hoikan tytön korviin kantautuvat kukkakeppi-kommentoinnit ainakaan auta, kun yrittää selvittää tietään läpi murrosiän. Eivätkä myöskään ne sukulaissedät ja -tädit, jotka syntymäpäiväjuhlilla tarttuvat olkapäästä kiinni ja kyselevät, alkaako murrosikä tehdä jo tuloaan.
Jo sata vuotta sitten julistettiin lehdissä, millainen nainen on kuumin, huomiota herättävin ja parhaimman näköinen. Ja sama jatkuu edelleen. Iltapäivälehtien otsikot huutavat jatkuvasti, miltä täytyy näyttää varastaakseen baarissa huomion, minkä näköiseen naiseen ihastutaan helpoiten ja minkä väriset hiukset tekee naisesta seksikkään ja viehättävän. Näiden juttujen kirjoittajat ovat tainneet unohtaa, että ihmisessä on muutakin kuin ulkonäkö.
Yhteiskunta on säikähtänyt vuosituhannen vaihteen langanlaihuusbuumin seurauksia, ja yrittää nyt paikata säröjä. Mutta valitettavasti, väärin menetelmin.
Samalla kun pyöreämpää vartalota ylistetään, laihoja haukutaan. Otan esimerkiksi sosiaalisissa medioissa ahkerasti pyörivän lauseen: “Real woman has curves.”
Mitäköhän ne naiset, jotka sattuvat omaamaan poikamaisen tai hoikan vartalon, ovat? Miehiä, avaruusolentoja, eläimiä?
Tätä epäsuoraa kiusaamista tapahtuu paitsi nuorten parissa, myös aikuisten keskuudessa.
Jo päiväkodissa opetetaan, kuinka muiden mollaaminen kertoo enemmän itsestä kuin haukkujen kohteesta, mutta tuota lausetta täytyisi ilmeisesti painottaa myös työpaikoilla ja kouluissa. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että suurelta osalta se on päässyt unohtumaan.
Milloinkohan ihmiset kykenisivät hyväksymään sen, että kaikki eivät ole tehty samassa muotissa, ja se on ihan okei?
Helmi Peräkylä, Sykin uutisluokka, 8-lk
