Sampo Virmasalo tietää listan kuulostavan hullulta.
Hän ei silti häpeä yhtään tunnustaa olevansa täysin höyrähtänyt kullanhuuhdotaan.
– Välillä tarvitsee vähän rauhoittua. Kun lähtee päiväksi lapion varteen, niin siinä kummasti mieli rauhoittuu ja pää tyhjenee, kun mättää soraa ränniin.
Jyväskylässä mediatekniikkaa opiskeleva Virmasalo otti ensimmäisen kerran tuntumaa Ivalojoen kuuluisaan kultamutkaan 6-vuotiaana.
Siinä kummasti mieli rauhoittuu ja pää tyhjenee, kun mättää soraa ränniin.
Sampo Virmasalo
Hän matkasi sinne äitinsä kanssa seuraamaan isäpuolen ja tämän kaverin Anssin huuhdontapuuhia.
Pienin pojan kuva kullanhuuhdonnasta oli peräisin Aku Ankasta: hän kuvitteli, että maan alle mennään, ja syvät kaivoskuilut odottavat.
– Se oli karvas pettymys, kun ei ollut kuiluja, eikä soihtuja niitä valaisemassa. Vain kaivettua avomaata. Järkytyksestä kuitenkin päästiin yli, ja vieläkin siellä kuljetaan.
Kultakuume tarttuu
Virmasalon mukaan ihmisillä on kullanhuuhdonnasta liiankin karu kuva: se ei ole pelkkää purkkiruuan mättämistä, enemmänkin kuin kesämökille menisi.
Itsekin kasvattaisin, jos vain parta kasvaisi kunnolla.
Sampo Virmasalo
Edes kuva pitkäpartaisista, likaisista ja erakoituneista miehistä ei täsmää.
– Pitkä parta on kyllä kova juttu pitkään kaivaneilla. Itsekin kasvattaisin, jos vain parta kasvaisi kunnolla. Yksinäisyyteen vetäytyviä on kullankaivajissa varmasti yhtä paljon kuin muissakin ihmisissä.
Vaikka yhteinäistä kuvaa kullanhuuhtojista ei enää voikaan muodostaa, jotain yhteistä heillä kuitenkin kaikilla on. Nimittäin kultakuume, palo, joka ajaa kaivamaan lisää, kun vain kerran on kultaa nähnyt.
– Kultakuume on tarttuva tauti: kun päivänkin mätät soraa, kovassa fyysisessä rasituksessa, ja sitten onnistut maan seasta erottelemaan hyvin pienen osan jotain niin kaunista asiaa kuin kulta, niin kyllä siinä himo iskee.
Nuoren kaivajan näkökulma
Virmasalo valottaa elämää Lapin erämaassa ja kullanhuuhdonnan taitoa neljäosaisessa Jäniksen vuosi -dokumentissa, joka julkaistaan Youtubessa.
Ensimmäinen osajulkaistiin puolisentoista viikkoa sitten, ja sitä on katsottu yli 6 000 kertaa. Viime perjantaina julkaistiintoinen osa.
Dokumentin Virmasalo kuvasi elokuussa yhdessä kuvaaja-ystävänsä Kalle Kaskisen kanssa.
Tiedän, että olen yksi harvoja ikäisiäni, joka siellä pyörii.
Sampo Virmasalo
Syvin syy dokumentin teon takana Virmasalon mukaan on, ettei nuoren kaivajan näkökulmasta ole dokumenttia aiemmin tehty.
– Tiedän, että olen yksi harvoja ikäisiäni, joka siellä pyörii. Halusin tuoda kuolevaa lajia esille. Lisäksi dokumentin tekoon tarvitsee kykyä puhua ja olla kameran edessä.
Virmasalo haluaa dokumentillaan paitsi näyttää myös kunnioittaa Lapin kaunista luontoa ja muistuttaa jokamiehen oikeuksista.
– Monilla on kova himo mennä ulkomaisille rannoille, vaikka mahdollisuus olisi mennä Suomen erämaahan.
Sampo Virmasaloa haastatteli Mikko Maasola.
