Kirkkaat värit ja pikkutarkat yksityiskohdat viehättivät Marja-Liisa Korkeaojaa jo lapsena. Hänen ei tarvinnut tyytyä ihastelemaan värien loistoa vain äitinsä ja isoäitinsä hameen helmoista, sillä perheen tyttäret saivat omat kansallispukunsa jo varhain.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin Korkeaoja pukee isoäitinsä ja anoppinsa hameet ylleen ylpeänä. Myös muut suvun puvut ovat jatkaneet elämäänsä sisarusparvessa.
– Perheessämme on vahva kansallispukujen historia. Ehkä siksi itselleni puvuissa tärkeintä ovat tarinat. Sukupolvien yli kantavat tarinat ovat hyvin rakkaita, mutta niitä kannattaa luoda myös itse, Korkeaoja toteaa.
Puku sattumalta lahjaksi
Suomessa on yli 400 kansallispukua. Osa niistä on hyvin nuoria. Marja-Liisa Korkeaojan oma tarina liittyy sellaiseen.
Syvälle Kokemäen maaperään juurtunut Korkeaoja oli jo pitkään halunnut kotikaupunkinsa puvun itselleen. Tänä keväänä hän avasi suunsa sattumalta oikeassa paikassa.
Sukupolvien yli kantavat tarinat ovat hyvin rakkaita, mutta niitä kannattaa luoda myös itse
Marja-Liisa Korkeaoja
– Eräissä juhlissa, kahvipöydässä, istui myös Maija-Leena Kinnunen. Hän antoi minulle pukunsa noin vain. Olen tästä lahjasta äärettömän iloinen.
Kinnusella on oma kytköksensä puvun syntymiseen. Hänen miehensä työskenteli aiemmin Peipohjan ammattikoulun rehtorina – juuri sen koulun, jossa Kokemäen pukua alettiin aikoinaan valmistaa.
Malli löytyi mummon kaapista
Se tapahtui 1970-luvulla. Silloin Kokemäen kulttuurilautakunta päätti, että Kokemäen on aika saada oma pukunsa. Museoviraston asiantuntijat ja asiasta kiinnostuneet paikkakuntalaiset ryhtyivät töihin.
– Sitten Tuula Halme Uusi-Seppä ilmoitti, että hänen mummonsa vaatekaapissa roikkuu kaunis, 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva morsiamen toisen päivän puku. Siitä puvusta saatiin malli Kokemäen kansallispukuun, Marja-Liisa Korkeaoja kertoo.
Puvun pienimmät yksityiskohdat hioutuivat museoviraston vaikutuksella, lähiaulueen kansanpukumallien pohjalta. Maatalousnaisten ylläpitämä käsityöneuvonta-asema alkoi kutoa kangasta ja Peipohjan ammattikoulun väki valmisti puvut. Kokemäen kansallispuku hyväksyttiin virallisesti käyttöön vuonna 1979.
Käyttötapa muuttuu – sääntöjäkin voi vähän rikkoa
Marja-Liisa Korkeaojan ei ole tarvinnut kierrellä hamekauppoja hetkeen. Hänen kolme kansallispukuaan pääsevät kukin vuorollaan esiin erilaisissa kesäjuhlissa ja hienommissa tilaisuuksissa.
Tarinoita rakastava kokemäkeläinen käyttää kotikaupunkinsa pukua silloin, kun haluaa korostaa, mistä on kotoisin. Joskus on puolestaan ihana kertoa, että Peräpohjolan puku on mummon peruja ja Hämeen puku periytyi anopilta.
– Haluaisin käyttää kansallispukuja enemmänkin. Kannustan myös muita kaivamaan ne esiin kaapeista. Ja kun minulla näitä pukuja on nyt kolme, eli yhtä monta kuin miniöitäkin, toivon, että hekin joskus vielä näitä käyttävät.
Tärkeintä on, että pukuja käytettäisiin – vaikka sääntöjä sitten vähän rikottaisiinkin.
Marja-Liisa Korkeaoja
Nuoremmat polvet ovat alkaneet yhdistellä erilaisia kansallispukujen osia juhlapukeutumiseensa. Toiset ovat puolestaan lisänneet perinteisiin pukuihin oman mausteensa. Pukukoodi on alkanut murtua. Vaikka monelle muutos on kova paikka, ei Marja-Liisa Korkeaoja jaksa nähdä vaivaa korvakoruista, käsilaukuista tai muista pienistä lisäyksistä.
– Kannatan vahvasti perinteitä, mutta tässä voin antaa vähän periksi. Tärkeintä on, että pukuja käytettäisiin – vaikka sääntöjä sitten vähän rikottaisiinkin.
Millaisiin tilaisuuksiin kansallispuku mielestäsi sopii? Pölyttyykö oma pukusi kaapissa? Kerro meille oman pukusi tarina. Vastaanotamme viestejä ja kuvia osoitteeseen pori@yle.fi.
