Muusikko Jori Hulkkonen, 50, elää unelmaansa.
Hän heräilee kymmenen-yhdentoista aikoihin ja käy kahvilla. Iltapäivällä Hulkkonen tekee muutaman tunnin musiikkia, ja käy sitten pelaamassa tennistä tai padelia.
Liikuntapaussin jälkeen Hulkkonen palaa kotistudiolleen, ja työnteko jatkuu myöhälle iltaan, ruoka-aikaan saakka.
– Mä syön vain kerran päivässä, siinä kymmenen maissa. Sitten tapaan frendejä tai katson elokuvia ja menen nukkumaan joskus kahdelta yöllä.
Viikonloppuisin rutiinin rikkoo keikkailu. Jos omia keikkoja ei ole, Hulkkonen käy mielellään katsomassa toisia muusikoita esiintymässä.
”Se on aika romanttinenkin kuva, että istuu siellä vilkkuvien valojen keskellä ja tekee musiikkia yksin alusta loppuun.”
Musiikkilaitteidensa keskellä Hulkkonen kertoo suodattavansa maailman vääryydet ja elämän koko kirjon musiikiksi.
– Kyllä musiikin tekeminen on terapeuttista.
Koskettimistot, sekvensserit, rumpukoneet ja syntetisaattorit piirittävät työpisteen komentosillan tavoin.
– Tämä on mun happy place.
”Ei mikään sosiaalinen juttu”
Kemistä ponnistava Hulkkonen kiittelee musiikillisesta heräämisestään Ruotsin radiota.
– Kemin, en nyt sano harvoja, mutta yksi suurimpia vahvuuksia on se, että se on lähellä Ruotsia, eli minulla oli aina mahdollisuus kuunnella Ruotsin radiota. Silloin 1970–80-luvun vaihteessa, kun maailma alkoi avautua itselleni, Ruotsissa oltiin valovuosia edellä Suomea populaarikulttuurissa.
Uusi ja jännittävä musiikki kirvoitti innostuksen myös musiikin tekemiseen mutta aikakaudelle epätyypillisellä tavalla. Hulkkosta kiehtoivat elektroniset laitteet ja niiden parissa yksinään puuhailu.
– Minua ei sinänsä kiinnostanut mikään perinteinen bänditoiminta, eikä minkään instrumentin virtuoosimainen hallinta.
”Tämä ei ole missään nimessä ollut mikään sosiaalinen juttu, pikemminkin eskapismia pienestä teollisuuskaupungista. ”
Introvertiksi itseään kuvaileva Hulkkonen mieltyi paitsi elektronisen musiikin äänimaailmaan, myös itsenäiseen tekotapaan. Hän halusi tehdä kaiken yksin alusta loppuun.
1980-luvun puolivälissä hän tajusi, että elektronista musiikkia pystyy tekemään ilman perinteistä musiikillista koulutusta, eikä siihen välttämättä tarvita muita ihmisiä. Se oli lähtölaukaus.
Kemissä oli Hulkkosen lisäksi kourallinen konemusiikin harrastajia, mutta mistään alakulttuurista ei voitu puhua.
– Tämä ei ole missään nimessä ollut mikään sosiaalinen juttu, pikemminkin eskapismia pienestä teollisuuskaupungista.
Tärkeintä Hulkkoselle oli ”laitteiden kanssa puuhastelu yksin kotona”.
– Se on aika romanttinenkin kuva, että istuu siellä vilkkuvien valojen keskellä ja tekee musiikkia yksin alusta loppuun.
Yhteenkuuluvuus ja sosiaalinen puoli tulivat mukaan iän myötä.
– Kun opin olemaan vähemmän introvertti.
”Jos kärjistetysti sanotaan, niin 1990-luvulla tehtiin keikkoja sen takia, että saatiin näkyvyyttä, jotta levyt myy. Elanto tuli siis levymyynnistä. Nykyään se on täysin päinvastoin.”
Vakava harrastus versosi ammatiksi 1990-luvulla, ja filologian opinnot oli pakko jättää ajan puutteen vuoksi.
– Periaatteessa kääntäminen kiinnosti, mutta kun musiikkiura alkoi edetä, päätin katsoa vuosituhannen loppuun asti, miten tämä musahomma toimii.
Kun vuosituhannen vaihde tuli, ei ollut puhettakaan, että Hulkkonen olisi palannut opiskelemaan.
Ura liikahti eteenpäin verrattain kivuttomasti. Maailmalle lähetetyt demot poikivat nopesti levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja kansainvälinen huomio seurasi perässä.
Unelma pitkästä musiikkiurasta alkoi näyttää mahdolliselta.
Hulkkoselle musiikkialan uusi ansaintamalli toimii
Hulkkosen kolmekymmentävuotisen uran aikana musiikkiteollisuus ja artistin ansaintamalli on myllätty ympäri.
– Eikä näytä siltä, että se olisi hiipumassa. Päinvastoin, vauhti kiihtyy. Jos kärjistetysti sanotaan, 1990-luvulla tehtiin keikkoja sen takia, että saatiin näkyvyyttä, jotta levyt myy. Elanto tuli siis levymyynnistä.
Nykyään malli on Hulkkosen mukaan päinvastainen. Musiikin tekemisestä ei saa juurikaan tuloja, mutta se toimii mainoksena sille, että artisti on aktiivinen. Raha tulee sitten keikoista.
Muutos on saanut artisteilta kritiikkiä. Hulkkosen mielestä tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella, vaan yrittää löytää systeemistä itselle sopivat puolet.
– Olen itse ihan onnellisessa asemassa. Pystyn tekemään kaiken alusta loppuun, myös julkaisemisen. Luulen, että tämä murros on palvellut minua, mutta ymmärrän kyllä, ettei se kaikille toimi.
Jos Jori Hulkkonen olisi elokuvahahmo, hän viihtyisi Blade Runnerin maailmassa.
Palataanpa vielä unelman elämiseen. Vastaako nuoren Hulkkosen haavekuva todellisuutta vuonna 2024?
– Aika pitkälle kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja on sitä, mitä ajattelinkin. Onhan se aika uskomaton onnenpotku. On löytynyt oikeita yhteistyökumppaneita, ja kaikki on aina jollain tavalla pyörinyt musiikin ympärillä. Kyllä se on unelman elämistä.
Jori Hulkkonen vierailee Puoli seitsemän -ohjelmassa keskiviikkona 20.3. klo 18.30.
