Edessä on kauden 2023 viimeinen kilpailuviikonloppu, mutta aurinko lämmittää edelleen mukavasti Ahveniston moottorirataa perjantaiaamuna Hämeenlinnassa.
Kahdenkymmenen minuutin välein uusi ryhmä autoja ottaa radan haltuunsa, kun SM-mitaleista ja muista sijoituksista kilpailevat kuskit lähtevät testikierroksilleen. Päivän aikana kuljettajat ehtivät radalle kuusi kertaa ennen kuin portit suljetaan iltakuudelta.
Ennen finaaliviikonloppua sekä Martina Backfältillä että tallikaveri Oskar Dahlbackalla on ote SM-mitalista V1600-luokassa. Käytännössä he kilpailevat keskenään hopeasta.
Dahlbacka voitti SM-kultaa vuonna 2020 ja hopeaa vuonna 2022. Siinä välissä Backfält otti pronssia. He ovat olleet kilpakumppaneita ja tallikavereita kymmenen vuoden ajan.
– Harva ihminen tuntee minut niin hyvin kuin Oskar, ja päinvastoin. Mutta vaikka olemme hyviä ystäviä, niin aina kun laitamme kypärän päähän, ajamme täysillä, Backfält sanoo.
Kun lähtö käy, Backfält yrittää löytää oman flownsa. Kun joku painostaa takaa ja kun tehdään ohituksia, keskittyminen ei saa herpaantua edes sekunnin murto-osaksi. Virheellä voi olla kohtalokkaat seuraukset, kuten 27-vuotias kilpa-ajaja tietää kokemuksesta.
Martina Backfält nauttii ajamisesta ja siksi häntä ei haittaa se, että Ahvenisto-viikonlopun jälkeen hänen täytyy ajaa 600 kilometriä töihin, kotoa Alavetelistä Ruotsin Jällivaaraan. Siellä odottaa yhdeksän peräkkäistä työpäivää – kätilönä.
Syntynyt vauhti veressään
Oli kenties väistämätöntä, että joku neljästä Backfältin siskoksesta kiinnostuisi moottoriurheilusta. Sekä isä että isoisä olivat ajaneet kilpaa ja talvisin isoisä aurasi pellolle radan, jossa sisarukset ja heidän serkkunsa oppivat ajamaan.
– Kun Martina oli 9-vuotias, heillä kävi kylässä poliisi. He puhuivat siitä, miten Martina oli oppinut ajamaan. Poliisi lähti sitten hänen kanssaan kokeilemaan ja olisi antanut tytölle ajokortin jo 9-vuotiaana, muistelee isoäiti Ulla Backfält nauraen.
Isoisä oli aikanaan osallistunut kyläkamppailuihin, ja myös Martinan isä Mårten kiinnostui moottoreista varhain.
– Muistaakseni olin 11-vuotias, kun ostin ensimmäisen autoni. Siitä lähtien autot ovat pysyneet mukana.
Mårten Backfält kilpaili ensin jokamiehenluokassa, myöhemmin yli kymmenen vuotta kestävyysajossa, yhdessä Martinan enon sekä tallikaveri Oskarin isän kanssa. Mårten osallistuu edelleen jääradan SM-kisoihin.
Kotona Alavetelissä Mårten Backfältillä on sekä autokorjaamo että -purkaamo, joten kun Martina kertoo varttuneensa autojen keskellä, hän ei vitsaile.
– Täällä on satoja romuautoja ja jo lapsena pääsimme kokeilemaan erilaisia ajoneuvoja. Sain akkuauton 2-vuotiaana, ajoin kartingilla 6-vuotiaana, autoa 8-vuotiaana. Saimme testata kaikkea a:sta ö:hön.
Mårten Backfält järjestää vuosittain ajotilaisuuksia, joissa kuka tahansa voi kokeilla rata-autoilua Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Kun Martina oli viidentoista, hän halusi kokeilla. Sille tielle hän myös jäi.
– Kesti ehkä kolme tai neljä vuotta, ennen kuin Martina alkoi antaa minulle teknistä palautetta. Ennen sitä hän sanoi vain ”jotain on vialla, auto ei ole hyvä”, Mårten-isä muistelee nauraen.
– Nyt hän saattaa sanoa, että hän haluaa muutoksia pyörän ohjauskulmaan, lisää iskunvaimennusta tai rengaspainetta ja sitten pääsen kehittämään asioita. Mitä paremmin hän tuntee auton ja miten se toimii, sitä paremmin hän pystyy toimimaan eri tilanteissa.
”Kukaan muu ei voi kaataa niin paljon betonia”
Kun Martina oli ajanut muutaman vuoden, hän joutui ensimmäiseen pahaan kolariinsa. Kilpailu käytiin Seinäjoen teollisuusalueella, jonne rakennettiin rata betoniseinillä.
Yhtäkkiä Martina sai tönäisyn takaa. Se johti siihen, että molemmat autot törmäsivät seinään, mikä puolestaan johti dominoefektiin, jossa yli 200 metriä betonia kaatui.
– Olen kuullut siitä monta kertaa. Että kukaan ei voi kaataa niin paljon betonia kuin me teimme silloin.
– Törmäys otti sinällään koville, mutta oli myös rankkaa tajuta, kuinka paljon rahaa ja työtä siinä meni hukkaan. Minun lisäkseni kolarointi vaikuttaa kaikkiin muihinkin.
Törmäyksen jälkeen radalla oli vaikea uskaltaa lähteä tiukkoihin taistoihin ja ohittaa. Ja kun itseluottamus alkoi seuraavalla kaudella palautua, Backfält joutui taas pahaan kolariin.
Virossa käydyssä kilpailussa vauhtia oli 150 kilometriä tunnissa ja pääsuoralta mutkaan tullessa jarrut eivät toimineet lainkaan. Hän ajoi suoraan päin kahta muuta, jolloin kolme autoa tuhoutui täysin hänen takiaan.
– Silloin teki ensimmäistä kertaa mieli lyödä hanskat tiskiin.
Hän oli vuoden sisällä romuttanut kaksi autoa.
ltseuottamus a ja o
Silloinkin läheiset rohkaisivat häntä jatkamaan ja tiimi kokosi auton uudestaan. Sitten piti taas rakentaa itseluottamusta.
Sanotaan, että parasta on vain hypätä auton rattiin ja aloittaa ajaminen uudelleen.
Backfält on työskennellyt henkisen valmentajan kanssa, mutta käy nyt itse alan koulutuksen oppiakseen lisää.
Kilpailtuaan ensin neljällä saman automerkin autolla, hän vaihtoi kolme vuotta sitten toiseen merkkiin. Samana vuonna hän voitti ensimmäisen kilpailunsa SM-radalla.
Suomen nopein kätilö
Siviilissä Martina Backfält työskentelee kätilönä.
Jotta nämä kaksi uraa olisi helpompi yhdistää, kätilö-Martina vaihtoi pari vuotta sitten kokopäivätyönsä Kokkolassa keikkatyöhön Ruotsissa ja Norjassa. Se antaa hänelle paremman mahdollisuuden valita, milloin hän on töissä ja milloin vapaalla. Se vähentää stressiä kisaviikonloppujen ympärillä.
Hänelle järjestely sopii täydellisesti tässä elämänvaiheessa.
Neljän vuoden ajan myös kumppani Nico Ahlbäck ajoi V1600-sarjassa, mutta hän pitää nyt pari välivuotta kilpailemisesta. Kisoissa hän on kuitenkin paikalla.
– Pidän melko matalaa profiilia, mutta jos koen, että voin auttaa, sanon mielipiteeni. Vaikka joskus on kyllä parasta olla hiljaa, huomauttaa Ahlbäck, joka on itse kaksikosta se vähemmän kokenut.
Martinasta itsestään ei tunnu lainkaan kummalliselta olla sekä kätilö että kilpa-ajaja.
– Molemmissa vaaditaan nopeaa reagointia ja ajattelua. Ja toki sekä moottoriradalla että synnytyssalissa virtaa aika paljon adrenaliinia.
Sade häiritsi finaaliviikonloppua
Hämeenlinnan aurinkoisen perjantain jälkeen kilpailuviikonloppu oli sateinen.
Ennen viimeistä ja ratkaisevaa kilpailua Backfält oli yhteistuloksissa toisena, kolme pistettä ennen tallitoveri Oskar Dahlbackaa.
Martina aloitti paalupaikalta, sai hyvän lähdön ja johti kilpailua ensimmäisillä kierroksilla. Mutta kilpailun aikana paikoitellen märkä ja liukas rata sai hänet tuntemaan, ettei hän enää hallitse autoa täysin.
Kilpailu oli kaukana täydellisestä ja hän sijoittui kuudenneksi. Kun Oskar sijoittui samalla neljänneksi, myös hopeaunelma romuttui. SM-hopea meni Oskarille kuten viime vuonnakin, kun taas Martina joutui tyytymään pronssiin. Simo Rauhala oli varmistanut kullan jo aiemmin.
– Ajoin maaliin tunteella, että en onnistunut tekemään parastani, joten olin tietysti pettynyt.
Kun hän seuraavana päivänä istuu kotisohvallaan ja on ehtinyt sulatella kaiken, hän on ylpeä uransa toisesta SM-mitalista – ja siitä, että Team Racing Flag onnistui nappaamaan kaksi mitalia.
Huoli rata-autoilun kehityksestä Suomessa
Vietettyään kymmenen vuotta Suomen kilparadoilla Martina Backfält kokee, ettei rata-autoilun asema ole enää sama kuin ennen.
Viime syksynä hän suri sitä, että kiinnostus lajia kohtaan on laskenut ja ettei kisatapahtumiin ole onnistuttu houkuttelemaan paikalle suurempaa yleisöjoukkoa.
Tänä vuonna lajin profiilia ollaan kuitenkin nostamassa niin, että kaikki neljä rata-autoilun SM-luokkaa kilpailevat samoissa tapahtumissa Finnish Racing Championships -sarjassa.
– Tavoitteeni on sama kuin aikaisemmin, voittaa mahdollisimman monta kisaa, sekä nauttia ja pitää hauskaa.
Uusi kausi alkoi lauantaina Backfältin kotiradalla Vetelissä. Sieltä hän nappasi yhden voiton ja yhden kolmossijan.
