Jämsäläinen viljatilallinen Anssi Mennala vetää pipoaan takaraivolle ja nauraa uuden kansallisen ruokastrategian visiolle.
Visio on ”Onnellisen ruoan maa – Suomesta tulee johtava kestävien ruokajärjestelmien kehittäjä ja uudistaja”. Mennala kokee, ettei strategia anna hänelle hyödyllistä tietoa.
– Äkkiseltään kuulostaa hienolta, mutta olisi hyvä saada jonkinlainen käsitys, mitä se käytännössä tarkoittaa, hän sanoo.
Kansallinen ruokastrategia linjaa suomalaisen ruokajärjestelmän suuntaa kohti vuotta 2040.
Käytäntöön se viedään toimeenpanosuunnitelmalla, jonka maa- ja metsätalousministeriö laatii ensi vuonna. Suunnitelma päivitetään neljän vuoden välein.
Edellinen ruokastrategia on vuodelta 2010.
Strategia koskee koko ruokajärjestelmää: politiikkaa, maataloutta, elintarviketeollisuutta, kauppoja ja kuluttajia. Tässä jutussa selitämme, mitä uusi strategia odottaa maanviljelijöiltä.
Pyysimme Mennalaa arvioimaan strategiaa viljelijän näkökulmasta.
Jotain vanhaa, jotain uutta
Uutta ja vanhaa ruokastrategiaa verratessa huomaa nopeasti, että tavoitteet niissä ovat pitkälti samoja: huoltovarmuus, terveellinen ruoka, ruokajärjestelmän kilpailukyky, osaamisen vahvistaminen ja innovaatiot.
Ruoan arvonlisän odotetaan kasvavan jalostusasteen nousulla ja muun muassa yritysten yhteistyöllä sekä kansainvälistymisellä.
Ruoan arvonlisä tarkoittaa sitä, minkä verran raaka-aineen arvo kasvaa, kun sitä käsitellään ja jalostetaan ennen kuin se päätyy kauppaan.
– Voin kuvitella, että käy kuten tähänkin saakka. Kun Suomessa tehdään jotain ruokatuotetta hyvin, arvon nousu valuu käytännössä kaupoille, Mennala sanoo.
Uutena painotuksena tuoreesta strategiasta nousee kuitenkin esiin tuottajan neuvotteluaseman vahvistaminen ja arvonlisän reilu jakautuminen. Miten tämä käytännössä toteutuu?
Strategiasta löytyy maininta sopimuskäytäntöjen kehittämisestä sekä hintojen ja sopimusten läpinäkyvyydestä.
Mennalan mukaan tavallisella viljelijällä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista neuvotteluasemaa.
– Viljan hinta on käytännössä sanelulinja, hän sanoo.
Mennala parantaisi maatalouden kannattavuutta sillä, että Suomessa voisi aidosti kilpailuttaa viljelyyn käytettävät lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet. Tällä hetkellä vaihtoehtoja on vähän, eivätkä niiden hinnat eroa toisistaan merkittävästi.
Lisäksi hän peräänkuuluttaa pelisääntöjä maahantuotaville elintarvikkeille.
– Meillä on sääntöjä, jotka estävät ostamasta samoja edullisia lannoitteita, joita naapurimaassa käytetään. Silti niillä lannoitteilla rajan takana tuotettu vilja ja maito voidaan tuoda Suomen markkinoille.
Lannoitteiden raskasmetalliarvot ovat Suomessa tiukemmat kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Viljelystä monimuotoisuuden varjelua
Ruokastrategian mukaan viljelijällä on jatkossa paitsi vastuu puhtaan ruoan tuotannosta myös ympäristöstä.
Maatiloilta odotetaan jatkossa aktiivista osallistumista luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja ilmastovaikutusten vähentämiseen.
Videolla Anssi Mennala pohtii maatalouden ympäristövaatimuksia ja viljelyn kannattavuutta:
Kiertotalouteen siirrytään niin huoltovarmuuden kuin luonnon kantokyvyn vuoksi.
Kun aiemmin keskityttiin tuotannon tehostamiseen, nyt sen lisäksi viljelijöitä kannustetaan ottamaan käyttöön uusia viljelymenetelmiä, jotka sitovat hiiltä, tukevat maaperän kuntoa ja pitävät vesistöt puhtaina.
– Niinhän sen pitäisi olla. Pelkään, että ne toimenpiteet lisäävät kustannuksia tai vähentävät tuotantoa. Kun keskiössä on se viljelyn kannattavuus, niin jännä nähdä, miten tämä ristiriita käytännössä ratkaistaan, Mennala sanoo.
