Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jakamisesta kiinteisiin tasojoukkueisiin voi olla selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yle uutisoi aiemmin, että hallitseva Suomen mestari, Kuopion Palloseura, jakaa junioritoimintaa pyörittävässä yhdistyksessään 7–8-vuotiaat pojat kilpa- ja haastejoukkueisiin. Käytäntö on vastoin Palloliiton suosituksia. KuPSin mukaan kyse ei ole pysyvästä jaosta.
Näin asiaa selittää KuPSin junioriyhdistyksen ikäkausivastaava Samuel Bird:
Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Pekka Mertala johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusta, joka käsittelee lahjakkuuden tunnistamisen eettisiä ristiriitoja junioriurheilussa. Hän on myös itse nuorena pelannut jalkapalloa ja myöhemmin valmentanut vapaaehtoisena junioreita.
Mertala kommentoi aihetta yleisesti. Hänen mukaansa pienten lasten lahjakkuuden arviointi voi mennä helposti pieleen, koska asiaan liittyy useita epävarmuuksia.
Syntymäkuukausi voi ratkaista joukkuepaikan
Helmi-maaliskuussa syntyneellä lapsella on jopa 12 kertaa suurempi mahdollisuus päästä kilpajoukkueeseen tai akatemiatoimintaan kuin loppuvuonna syntyneellä.
Mertalan mukaan vuoden alussa syntyneet ovat usein niin fyysisesti kuin henkisesti kehittyneempiä kuin lähes vuotta nuoremmat ikätoverinsa, mikä tulkitaan lahjakkuudeksi.
Lisäksi on huomioitava, että kalenteri-ikä ei aina vastaa biologista ikää.
– Tammikuussa ja joulukuussa syntyneiden lasten välillä voi olla biologisesti jopa kahden tai kolmen vuoden ero.
Lapsi voi myös näyttää tietyllä hetkellä pelikaveriaan taitavammalta, koska on harrastanut lajia pidempään. Toinen lapsi saattaa kuitenkin kiriä hänet kiinni muutamassa kuukaudessa.
Mertalan mukaan lasten varhainen jaottelu kiinteisiin tasoryhmiin voi johtaa kierteeseen, jossa aikaisin kehittyville kasaantuu etuja. Heitä yleensä kehutaan eniten ja he pääsevät pelaamaan esimerkiksi haastavissa otteluissa.
– Tämä vahvistaa heidän itsetuntoaan ja kehitystään entisestään, kun taas myöhemmin kehittyvät lapset jäävät vaille näitä vahvistavia tekijöitä.
Aikuisille tärkeää voitto, lapsille peli
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Tytti Soini on tutkinut lasten näkökulmaa urheilumaailmassa. Hänestä Kuopion Palloseuran junioritoiminta kertoo seuran arvoista, joissa korostuvat kilpailullisuus ja suorituskeskeisyys.
– Menestyksen ja kunnian tavoittelu ei ole sinällään paha asia, mutta se voi sulkea seuran toiminnasta niitä, jotka eivät jaa näitä arvoja.
Soinin tutkimuksessa 11-vuotiaat jalkapalloilijat kertoivat, että heille tärkeintä on itse pelaaminen, kaverit ja valmentaja, joka on ”kiltti ja rento, ei huuda, rohkaisee ja kehuu paljon”.
Soini kuuli usein valmentajilta, että lapsilta etsitään sisäistä paloa kilpailuun. Siinä aikuiset kuitenkin tuntuvat unohtavan, ettei intohimo lajiin synny käskemällä, vaan lapsessa itsessään.
Suomalaisten tutkimusten mukaan liikunnan harrastaminen vähenee jo yhdeksän vuoden iässä. Syynä voi olla se, että lapsi keskittyy liian aikaisin yhteen lajiin, joka ei myöhemmin enää tunnu kivalta ja kiinnostavalta.
– Lasten maailmassa itse peli on ilonlähde, mutta aikuiset opettavat, että voitto on tärkeintä. Kuinka kauan 7–8-vuotias jaksaa sitoutua ja rakastaa lajia, jos toiminnasta katoaa ilo? Soini kysyy.
Ei jyrkkiä jakoja
Molempien tutkijoiden mukaan aikuisten ei pitäisi sanella lasten harrastamisen ehtoja.
Soini korostaa, että kyse on lasten harrastuksesta, jossa lapset ja aikuiset ovat yhdessä. Lapset eivät saisi hänen mielestään olla vain aikuisten toiminnan kohde, vaan toimijoita, joita kuunnellaan ja kunnioitetaan.
– Haluaisin aikuisten miettivän, miksi valmennan lapsia. Siksikö, että lapsi voi tuoda tulevaisuudessa menestystä ja voittoja vai siksi, että nautit ja inspiroidut itsekin lasten seurasta?
Mertalan mukaan lasten urheilussa pitäisi mahdollisimman pitkään välttää jaottelua, joka erottaa lapset pysyvästi eri ryhmiin.
– Lasten pitäisi voida siirtyä joustavasti ryhmästä toiseen sen mukaan, mikä on heille parasta – ei vain taitojen, vaan myös hyvinvoinnin kannalta.
