Mihail Šiškinin Neidonhiuksessa kuljetaan kohti olennaista
Neidonhius, adiantum capillus veneris on kasvi, joka menestyy vain lämmössä. Mihail Šiškinin romaanissa Neidonhius kasvi symboloi rakkautta, ihmisten välistä ymmärrystä.
Joka päivä monin eri kielin elämän julmuudesta viestivät tarinat kaikuvat korviimme. Tarinoiden sisältö toistuu päivästä päivään samanlaisena pienin variaatioin. Ainoastaan kertojat vaihtuvat. Vastakkain ovat heikot ja vahvat, lapset ja aikuiset, turvapaikanhakijat ja turvapaikanevääjät, viranomaiset ja kansalaiset. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Vaikka tarinat tunkevat suoraan ihollemme, oma tulkintamme värittyy usein vain mustaksi tai valkoiseksi. Jokin meissä itsessämme on särkynyt. Meidän on yhä vaikeampi kohdata yksilö, omaa tarinaansa kertova ihminen. Mihail Šiškin muistuttaa, että tässä tuolileikkeihin mieltyneessä ajassamme osat vaihtuvat helposti.
Mihail Šiškinin romaanit vaativat paneutumista, mutta palkitsevat lukijansa yltäkylläisesti. Šiškinin teoksia on käännetty lähes 30 kielelle. Suomeksi niistä on saatavilla kaksi, romaanit Sinun kirjeesi ja Neidonhius. Molempien suomennos on Vappu Orlovin viimeisen päälle hiottua työtä.
Šiškin luo romaaneihinsa kiehtovan moniulotteisen rakenteen. Tekstin sisällä on kuin peilien ympäröimänä
Romaaneissa aika ei ole lineaarinen vaan menneisyyden ja nykyisyyden väliä liikutaan vapaasti niin, ettei lukija tätä aina edes heti huomaa. Kirjailija on luonut romaaneihinsa oman ajan, merkityksin ladatun nykyhetken.
Romaaneissa käytetyn kielen suhteen Šiškin seuraa venäläisten klassikoiden jälkiä. Hän on asunut perheensä kanssa Sveitsissä jo pitkään. Muutto Moskovasta Zűrichiin merkitsi hänelle kielen menetystä. Kosketus puhekielessä käytettyihin slangi-ilmauksiin, journalismin ja poliitikan kieleen katkesi. Šiškinin kirjailijantyöhön tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut. Hän on monen muun ulkomailla kirjoittaneen/kirjoittavan venäläiskirjailijan tavoin luonut teoksiinsa oman, aikaa kestävän kielen. Sitä paitsi politiikka ei Šiškinin mielestä edes kuulu kaunokirjallisuuteen. Hän kertoo työssään tulevansa vallan hyvin toimeen vaikkei aina pysykään päivästä päivään vaihtuvien uudissanojen perässä.
Neidonhiusta vievät eteenpäin sisäkkäiset tarinat. Ensimmäinen tarina käynnistyy maahanmuuttovirastossa. Tulkki, romaanin minäkertoja istuu huoneessa turvapaikanhakijan ja näiden kohtalonratkaisijan Peter Fischerin kanssa. Kuulusteltava hakee turvapaikkaa, kohtalonratkaisija evää sen lyömällä turvapaikanhakijan papereihin pikakäännytykseen johtavan leiman. Näennäisesti irrallinen tarina on Bellan, 1940- ja 1950-luvuilla suositun laulajattaren päiväkirja. Se tuo kokonaisuuteen paitsi naisen äänen niin myös Venäjän koko 1900-luvun historian. Tristanin ja Isolden tarinan tapahtumat keskittyvät ikuiseen kaupunkiin Roomaan. Romaanin minäkertoja kohtaa siellä vielä kerran menneisyytensä.
Jos Šiškin ei olisi koskaan muuttanut Sveitsiin, me emme ehkä voisi lukea romaania Neidonhius. Sitä ei olisi koskaan kirjoitettu. Kun kirjailija muutti Sveitsiin, hän sai tulkin paikan maahanmuuttovirastosta. "Muutin Sveitsiin ja upposin syvälle venäläiseen nykytodellisuuteen. Ymmärsin heti, että tässä oli romaanin alku. Edessäni istui ihminen ja kertoi tarinaansa. Venäjällä en todennäköisesti olisi koskaan törmännyt tällaisiin tarinoihin", Šiškin toteaa.
Šiškin vertaa kirjailijaa sotilaaseen. Sotilasvalassa tämä vannoo, että on valmis uhraamaan henkensä isänmaansa puolesta. Vastineeksi sotilas saa esimiehiltään kaiken tarpeellisen. Hänen ei tarvitse miettiä kuinka hankkia ravintonsa. Esimiesten velvollisuus on antaa sotilaalle saappaat jalkaan, mantteli harteille, ruokaa lautaselle. "Vakavasti työnsä ottavan kirjailijan osa on samanlainen. Hänen esimiehensä, myös minun korkein esimieheni vei minut tarinoiden äärelle vaikka asunkin Sveitsissä", Šiškin sanoo.
