Tällaista oli Jukka Mallisen kaksoiselämä: kauppasi jääpalakoneita Neuvostoliittoon, salakuljetti kotimatkalla underground-runoutta Suomeen
Kirjailija ja venäläisen kirjallisuuden kääntäjä Jukka Mallinen todisti omin silmin idänkaupan villit vuodet. Neuvostoliittoon kiihkeä vasemmistolainen päätyi opiskelemaan osaamatta sanaakaan venäjää.
Kuusi kuvaa kääntäjä ja kirjailija Jukka Mallisen elämästä
Ravintolatrustin johtaja taputti käsiään kuumassa huoneessa ja kauppamiehiä nauratti.
Suomalaisen jääpalakoneen huoltokurssi oli päättynyt Taškentissa, Neuvostoliittoon kuuluneessa Uzbekistanissa. Oli helteinen toukokuu vuonna 1986. Alun perin tarkoituksena oli ollut mennä Kiovaan, mutta suunnitelmat muuttuivat äkisti, kun Tšernobylin ydinvoimala räjähti.
Asiakkaat olivat lahjoittaneet suomalaisyrityksen edustajille perinteiset kalottihatut, tybeteikat. Sellainen oli myös Jukka Mallisen päässä. Mallinen oli venäjäntaitoinen kauppamies, joka reissasi kymmenen vuotta, lähes koko 1980-luvun, suomalaisyritysten vientimatkoilla eri puolilla Neuvostoliittoa. Työ vei häntä Smolenskiin, Kaukasian vuoriston Kislovodskiin ja Kaspianmeren rannalle Bakuun.
– Jääpalakoneiden myynti perustui kai siihen, että Neuvostoliitto halusi, ettei ravintola-alan toimijoilla olisi pelkästään huoneenlämpöistä viiniä, vodkaa ja konjakkia. Kylmistä, jääpaloilla varustetuista cocktaileista olisi saanut enemmän rahaa, Jukka Mallinen arvelee.
Neuvostoliitossa kaikkia hankintoja varten oli omat kiintiönsä, jotka täytettiin suunnitelmatalouden mukaisesti. Isot kaupat tehtiin kerran vuodessa. Hintaneuvottelut olivat muodollisia, ja suomalaisyrityksillä oli kovat luulot itsestään ja tulevaisuudestaan.
“Viina oli halpaa tai suunnilleen ilmaista”
Venäjäntaitoiset ja neuvostokulttuuria tuntevat kauppiaat olivat Suomessa vähissä, ja siksi työntekijät saivat paljon vapauksia. Asiakkaiden kanssa juhlittiin ja juotiin, ja idänkaupan maine oli kostea. Ryyppäämistä hillitsi hetken vain Gorbatšovin aikainen alkoholin vastainen kampanjointi.
– Viina oli halpaa tai suunnilleen ilmaista, Mallinen sanoo.
Mallinen kertoo oppineensa inhoamaan viinan juomista työajalla. Asiakkaiden ja pomojen kanssa juodessa kauppiaan täytyi edustaa koko illan yritystään ja tuotteitaan.
Edustustilaisuuksia oli paljon. Jos työtä halusi jatkaa, kauppiaan oli opittava kontrolloimaan juomistaan.
– Joko opit tämän tai sitten tuhouduit. Sellaista näki aika paljon.
“Kaikki lännessä oli väärin päin ja peilikuvana”
1960-luvulla Jukka Mallinen oli kiihkeä vasemmistolainen pasifisti. Mallinen kuvaileekin itseään tyypilliseksi 1960-luvun teiniksi. 1960-luvulla julkisuudessa havahduttiin niin sanotun kolmannen maailman ongelmiin ja puhuttiin painokkaasti anti-imperialismista.
– Tietysti käännös neuvostomyönteisyyteen on jälkeenpäin ajatellen melkoinen paradoksi. Täytyy sanoa, että jos koko yhteiskunta tai ainakin julkiset tiedotusvälineet ja poliittinen eliitti olivat neuvostoystävällisiä ja pyörittelivät ystävyysliturgiaa, miksei sitten mekin.
Neuvostorealismi karisti Mallisesta kuitenkin kaikenlaiset harhaluulot. 22-vuotias nastolalainen päätyi opiskelemaan Moskovan yliopistoon kirjallisuutta vuonna 1972. Mallinen ei osannut venäjää entuudestaan lainkaan, vaan opiskeli sitä koko ensimmäisen vuoden.
Opiskelijat asuivat filologisen tiedekunnan asuntolassa. Byrokratia oli vaivalloista, ja virallinen nykykirjallisuus vaikutti paikalleen jämähtäneeltä.
Opiskeluaikoina Mallinen tutustui moskovalaisiin underground-runoilijoihin ja erityisesti niin sanottuihin metarealisteihin. Hän alkoi kuljettaa ystäviensä käsikirjoituksia salaa Suomeen ja julkaista niistä suomennoksia. Vaikka metarealistit eivät kirjoittaneetkaan poliittista kirjallisuutta, kaikkien käsikirjoitusten kuljettaminen pois maasta oli kiellettyä.
Illalla heitettiin farkut niskaan ja oltiin runoilijoiden keittiöissä ja kellareissa.
Jukka Mallinen
Mallinen oli luultavasti ensimmäinen kääntäjä, joka esitteli metarealisteja ulkomailla. Muun muassa Aleksei Parshtshikovin ja Aleksandr Jerjomenkon runoja julkaistiin suomeksi Kulttuurivihkoissa vuonna 1981.
– Sitten kun vein lehden numeroita Moskovaan ja kerroin, että tämä on suomalaisten stallarien lehti, jengiä huvitti erittäin suuresti. Nuorten moskovalaisten underground-runoilijoiden käsitys stallareista oli hiukan erilainen kuin 1980-luvun Kulttuurivihkojen. Mutta moskovalaiset olivat tottuneet siihen, että kaikki lännessä oli väärin päin ja peilikuvana.
Kun Mallinen houkuteltiin mukaan idänkauppaan, tutuissa herätti ihmetystä, miten pitkätukkaisesta humanistista oli tullut kauppamies. Mallinen jatkoi kuitenkin työn ulkopuolella kääntämistä ja kirjallisuuden lukemista, eikä tullissakaan bisnesmiehen tavaroita tutkittu kovin tarkkaan.
– Päivällä pyörin liituraidat päällä ulkomaankauppajärjestöissä. Illalla heitettiin farkut niskaan ja oltiin runoilijoiden keittiöissä ja kellareissa.
Päivitetty 15.11.2021: Tarkennettu Tšernobylistä kertovaa kohtaa.
