Viimeinen ufo muuttui tänä aamuna fufoksi. Syksyn satoa kuvattu aamun kalpean keltaisessa valossa. Tossut joihin ohje oli hävinnyt taivaan tuuliin (= jemmoihini) ja onneksi toinen oli neulottu valmiiksi. Laskemalla sai toisen tehtyä.
Lanka:7V
Puikot: 3,5 pyĂśrĂśt
Malli: jostain vanhasta Suuresta KäsityÜkerhosta (ohje ties missä)
Kulutus: 85 g
Yhteenveto koko fufoilun saavutuksista:
1. Ruskea toppi -oli suurimmaksi osaksi neulottu, mutta kokoamatta. VALMIS
1. Ruskea toppi -oli suurimmaksi osaksi neulottu, mutta kokoamatta. VALMIS
2.Yhdet villasukat ohuesta langasta olivat kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
3. Pinkki intarsianeule, josta oli tulla joskus 80-luvulla villatakki. PURETTU
4. Toiset villasukat ohuesta langasta olivat kesken mÜkillä (eka menossa). VALMIS
5. Turkoosi toppi viime kesältä aloitettuna -jokin alkoi siinä tÜkkiä. PURETTU
6. Patalappu, oli viimeistelyä vaille valmis. VALMIS
7. Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. Nyt se on VIRKATTU ja VALMIS
8. Oviverho kalalangasta -käyttÜä mietin ja ajattelin purkaa. Mutta ei, se tehtiin loppuun 30 vuoden viiveellä. VALMIS ja KĂYTĂSSĂ Uhoavalla.
9. Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun meni liian isona. PURETTU
10. KätkÜistä lÜytyi kesken fufoilun Kid Mohairista aloitettu huivi. Muutos tuli suunnitelmiin ja siitä tuli PONCHO. VALMIS (kuvia myÜhemmin ja muuta tietoa).
11. Siniset tossut, joista toinen oli kesken.NYT VALMIS.
Olen itseeni tyytyväinen ja paras oli oli numero 8 hieman venähtäneen marinoitumisen jälkeen valmistunut ja jopa käytÜssä oleva fufo. Nyt voin paneutua lapasvaihtoon ja sukkasatoon.