Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2026

Puuvillainen pitsihuivi #3


Eilen viimeistelin ja kuvasin uusimman huivin. Nyt on selkeästi ollut meneillään innostuminen huivien neulontaan. Ja näin keväällä on mukavaa tehdä niitä puuvillalangoista. Usein innostun virkkaamaan keväisin, nyt neulominen on jatkunut tauotta. Kangaspuutkin kyllä odottelevat loimineen, ehkä maltan asettua penkille ensi viikonlopun jälkeen. Lauantaina olemme Simpeleellä ja sunnuntaina Hämäläisen puutarhalla Lappeenrannassa myyntikojun ja tuotteiden kera
.



Sininen sävy ei ole ominta mieltymystä, mutta myyntiinhän tämän tekaisin. Lanka on 25 g pikkukerissä, aloitin vaaleimmalla sävyllä.



Puikot 4 mm pitsi-Addit

menekki 150g

lanka Katia ombre cotton, 100% puuvillaa

valmis 10.5.2026

Nyt näin lyhyesti vaan juttua, jatkan neulekoneen ääressä touhuilua. 

Tässä postauksessa aiemmat kaksi huivia tällä mallilla.

Mukavaa viikkoa!

-anne  

torstai 7. toukokuuta 2026

Kesäpaita



Tämä kesäpaita itselleni valmistui vihdoin. Kaivelin kaapin kätkÜistä tämän keskeneräisenä muutama päivä sitten. Oikeastaan vain pääntien neulominen odotteli pari vuotta. Olin kyllä aloittanut tämän jo vuonna 2023 ja sitten jatkoin parisen vuotta sitten. Tuli varmaan tyÜneuleet väliin ja pääntien suunnittelu tuntui pykälää isommalta tässä helpponeuleessa tyÜkiireiden lomassa. Pähkäilyt eivät innostaneet. Suunnittelin tähän nimittäin pieniä muutoksia aiemmin valmistuneeseen turkoosiin ekaversioon verrattuna. Se valmistui kesällä 2020, aloitin sen jo kesällä 2014.



Lanka Katia Bamboo, mukavaa ja laskeutuvaa lankaa. Malli omaa suunnittelua, helppoa ja yksinkertaista ilman kikkailuja. Eikä näitä itselle neulottuja paitoja ole koskaan liikaa, ainakaan minulla. Talvelle lÜytyy villaisia useampia. Koneella saisin kyllä neulottua nopeamminkin ja ohuempia, mutta tämän langan paksuus ei oikein istu niin ohutlanka- kuin paksulankakoneellekaan.



Puikot 4 mm sileässä, resorissa 3 mm

Lanka Katia Bamboo (60% bambuviskoosia, 40% puuvillaa). Värihän ei näissä kuvissa oikein tahdo toistua oikeana, värisävy 47

Langanmenekki 540 g

Aloitettu 31.3.2023

Valmistui 7.5.2026

Niinhän siinä sitten kävi, että aloitin juuri äsken kolmannen paidan vihreällä värillä samasta langasta. Sitäkin on tarkoitus hienosäätää vähän lisää. Jospa se valmistuisi nopeammin kuin edelliset eikä hautautuisi keskeneräisenä mihinkään piiloon. Ehkäpä saan juhannuspaidan siitä. Tämän lohenpunaisen laitan varmaankin ensi sunnuntaina ylle äitienpäivän kunniaksi.

LÜysinkin vuoden 2023 vappuviuhkajulkaisusta tämän punasävyisen neuleen keskeneräisenä.

Mukavaa loppuviikkoa!

-Anne

torstai 30. huhtikuuta 2026

Vappuviuhka #16, vuosimallia 2026


Tänään otin viimeisimmän vappuviuhkahuivin pois pingoituksesta. Vähän reilu viikko sitten sain inspiraation neuloa puuvillasta pitsihuivin. Kaivelin lankavarastojani ja tämä vaalea lanka tarttui ensimmäisenä huivilankana hyppysiini. Väriraportti oli kerässä niin laaja ja langassa runsaasti metrejä että tummat sävyt jäivät pois. Tarkasti kuvia katsoessa näkee asteittaisen tummumisen alareunaa kohti. Tummemmasta loppuosasta taitaisi saada melkein yhtä ison huivin kuin tämä.


Malliakin kaivelin tietsikan kätkÜistä ja lÜysin tämän vanhan teetee -huiviohjeen yhdestä kansiosta. Kaksi huivia olen tällä mallilla aiemminkin jo neulonut. Huivi neuloituikin sitten ihan nopeasti.


Oli pari vuotta (2024-2025) väliä etten saanut aikaiseksi mitään huivia vappuviuhkan merkeissä, en niin isompaa kuin pienempääkään. Vuonna 2023:kin oli lapasia aseteltu rinkiin vauppuviuhkaksi. Nyt neuloin tänä keväänä koneellakin useita pikkuhuiveja. Sukkia onkin tullut neulottua niin paljon että tämä oli ihan virkistävä projekti.

Lanka Stenli Souffle väri 218 (ecru-dark brown) 280g/900m, 85% puuvilla, 15% polyesteri

menekki 151 g

koko 185 x 85 cm

puikot 4 mm


ohje teetee Rainbow -pitsihuivi



Hauskaa vappua kaikille!

-Anne

keskiviikko 28. tammikuuta 2026

Vuoden ensimmäiset

 ... sukat, kuinkas muuten!

Joulun aikaan aloitin rennolla tahdilla neulomaan näitä kuvan sukkia. Syksyn kiireissä en juurikaan ehtinyt tarttua puikkoihin. Oli kiva rentoutua näiden parissa.

Sukat ovat kokoa 42-43, lanka 8-säikeinen sukkalanka, Hot Socks Torino

paino 156 g

Mukavaa vuoden alkua ja lauantai-iltaa!

-Anne

keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Vuoden viimeiset

Istahdanpa hetkeksi kirjoittamaan tännekin. Tuonne Facebookiin ja Instagramiin tulee lisäiltyä kuvia ja vähän tekstiäkin, mutta tämä päiväkirjan kirjoittaminen tahtoo valitettavasti jäädä. Vaatii oman hetkensä keskittyä pidemmän tekstin tuottamiseen...

Alkuvuosi meni aikalailla entiseen malliin. Neuleita tein lähinnä jälleenmyyjille. Kunnes elokkuun loppupuolella osallistuin mieheni kanssa pieneen myyntitapahtumaan ja pieni keikkakipinä roihahtikin isommalle liekille. 

Tilasimme ison toriteltan ja osallistuimme syksyllä ja joulun alla useisiin myyntitapahtumiin. Mieheni on reilut pari vuotta sitten tÜistä pois jäätyään innostunut puutÜistä. Leikkuulautoja sekä sorvattuja kulhoja onkin syntynyt vähitellen reilummin, joten kimpassa sitten kiertelimme myymässä neuleita ja puutuotteita. Virallinen eläkekin hänellä alkoi marraskuussa.

Nyt on meillä molemmilla jo katseet suunnattu tulevaan vuoteen ja ajatukset valmiiden tuotteiden tekemisessä.

Lisään tänne viimeisimmät valmistuneet villasukat, koko 42-43, lanka 8-säikeinen sukkalanka, puikot 3,5mm, paino 151 g


Sekä yhdet tilatut tuplalapaset, koko XL


Toimikkaat -sukat koko 42-43 ja 43-44


Luntakin ja pakkasta saimme vihdoin viimein uuden vuoden vaihteeseen. Aika pimeä ja vesisateinen syksy todellakin oli.

Olipas taas hankalaa kuvien siirtäminen. En onnistunut Flickristä suoraan vaan latasin puhelimeen ja sieltä liitin kuvat tekstin lomaan. Kirjoittaminen taas sujuu läppärillä helpommin kuin tihrustaa sormivirheitä pieneltä puhelimen ruudulta.

Mukavaa loppuvuotta ja onnea tulevalle vuodelle 2026!

-anne

PS. verkkokauppakin sulkeutuu pitkän pohdinnan jälkeen huomisaamuna. Päätin jatkaa vain tapahtumamyyntiä, tuo verkkopuodin pito on vuosi vuodelta tuntunut tyĂśläämmältä ja aikasyĂśpĂśltä. Ja se oli tietenkin pois neulomisista joka on lähinnä sydäntä.  

torstai 2. tammikuuta 2025

Kirjoneulelapaset



Vuoden 2025 ensimmäinen tyÜ valmistui tänään. Oikeastaan jo eilen päättelin ja tänään vähän valoisampana ajankohtana sitten otin kuvia. Lähipiiri saa joululahjansa minulta aina jälkeenpäin. Joulun aterialla kyselin lahjatoiveita neuleista. Tässä kirjoneuleiset lapaset saajan toivomilla väreillä.


 

Kuvion otin hyllyni kirjasta Anita Gunnars: Tee itse kauniit neuleet, painos 2001 vuodelta. Tällä samalla kuviolla olen ainakin kahdet neulonut, ne nimittäin odottelevat parsimista, 100 % lampaanvillaa kun ovat.

Olipa mukava tarttua taas puikkoihin tiiviin joulunalusajan koneneulontajakson jälkeen. 



Lanka: musta Sandnesgarn Smart, vihreä Rellana Flotte Socke 4f kaksinkertaisena, samoin Sandnesgarn Sisut lila, keltainen ja pinkki kaksinkertaisina.

Puikot 2,75 mm

paino 102 g

Simukoita varren resorissa 48, sitten lisäsin 8 s joten 56 s oli tyÜssä. Kirjan kuviosta jätin muutaman silmukan pois. Raidoitus noudatti päälipuolen kuviointia, korostin tuon keskikohdan keltaisella. Neulos on melko tukevaa mutta joustavaa. Meillä ei tykätä lÜysistä ja isoista harvaneuloksisista lapasista. Tiivimmät pitävät myÜs tuulen paremmin loitolla ja neulejälkikin tulee siistimpää.

NäkÜjään viime vuonnakin aloitin lapasilla edellisten julkaisujen perusteella.

Vähän harmittaa, että viime vuonna jäi vappuviuhkakin tekemättä. Kaikkea ei vaan tarpeeksi ajoissa muista aloittaa. Ehkäpä kankaankudonnan suunnittelu vei ajatukset toisaalle. Ja tyÜneuleitakin vielä kevättalvella tulee tehtyä runsaasti.

Katsotaan nyt mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Ainakin haluan jatkaa kangaspuilla kudontaa. Kunhan saisin ensin mattoloimen kudottua ainakin toisista puista pois, niin ehkäpä huiviloimi voisi olla seuraavana vuorossa. Sitten keväämmällä!

Mukavaa alkanutta vuotta!

-anne

tiistai 9. tammikuuta 2024

Lapastelut jatkuvat

 Tämä vuosi näyttääkin alkaneen etupäässä lapasilla.


Valmiit 4.1.2024

Ihan ensimmäiseksi sain valmiiksi parit vauvalapaset merinovillasta.

Valmiit 4.1.2024
Koko L

Valmiit 4.1.2024
Koko L

Valmiit 8.1.2024
Koko L

Valmiit 9.1.2024
Koko M


Tuplalapasia olen nyt neulonut siis viidet tähän mennessä, kuudennet tulossa. Eipä näissä juuri ole esittelemistä, mustia ja tummanharmaita...

Suomalaista alpakkaa ja lampaanvillaa
Valmiit 7.1.2024

Ja ne kuudennet Kuplalapasetkin ovat valmistuneet.

Lapastelu jatkuu siis vielä...

Ai niin, neuloinhan minä yhdet ranteenlämmittimet alpakkalangasta ja yhdet jatkopalat omiin, vuonna 2015 valmistuneisiin rannikkaisiini:

Valmiit 8.1.2024
koneella neulottu, SandnesGarn Alpakka

Vähän hauskathan nämä ovat, en vain viitsinyt tehdä kokonaan uusia. Mitä suotta kun yksilläkin pärjää 😅
Valmiit 9.1.2024
Alkuperäisistäkin on kuva lisätty Ravelryyn




Neuloin myÜs uudet peukalot näihin noin vuonna 1978 neulomiini kirjoneulelapasiin. Ovat vähän pinttyneet vuosien varrella, koska käytän näitä kovemmilla pakkasilla halkolaatikoiden täyttämisessä. Rikkinäiset peukut eivät oikein enää lämmittäneet joten vihdoin tartuin toimeen. Otin kuvionkin samasta alkuperäisestä ohjeesta.

Vähän tekstiä ja paljon kuvia  tällä kertaa.

Mukavaa viikonalkua!

-anne


maanantai 1. tammikuuta 2024

Lapasia

 Pitkästä aikaa täällä... 

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2024!

Viime vuosi kului tuttuun tapaan hyvin tiiviisti jälleenmyyntiin neuloessa. Keväämmällä oli vähän väljempää ja ehdin vähän kutomaan kangaspuilla. Täältä voi käydä lukemassa harvakseltaan päivittyvää nimenomaan kangaspuilla kudontaan keskittyvää blogiani: Villanne kutoo kangaspuilla

Keväällä ja kesällä tulee päivitettyä vaihtelevasti myÜs kasvipainotteista blogiani: Villannen varaventtiili

Nyt tuohon otsikon teemaan. Kun tyÜneuleet jäivät joululomalle, ehdin toteuttamaan jo pidemmän aikaa toiveena olleet lapaset käsin neulottuna. Minulla on jemmoissa suomalaista alpakan- ja lampaanvillan sekoitelankaa 75%/25% -suhteessa. Päätin neuloa Kuplalapaset. Olen niitä joskus ennenkin neulonut muutamat. Voisinkin kaivella ne tähän näytille. Onneksi on Ravelry josta lÜysin päivämäärät edellisistä. Ja kahdet ensimmäiset olenkin jo täällä esitellyt. Ensimmäiset ja toiset. Nyt lisäsin niihin tähän blogiin tunnisteeksi myÜs kuplalapaset. Kolmannet ja neljännet laitankin tähän julkaisuun esille.

No 3.


Materiaali tumma Pirtin kehräämÜn 110x4 kampalankaa ja vaalea koirankarvasekoitetta

Puikot 3,5 mm

Valmiit 18.8.2014

No 4.


Materiaali tumma Pirtin kehräämÜn 110x4 kampalankaa ja vaalea koirankarvasekoitetta

Puikot 3,5 mm

Valmiit 18.6.2015


No 5.


Materiaali suomalainen alpakka75%/lampaanvilla25%

Puikot 3,5 mm

Valmiit 27.12.2023

Kuudennet kuplatkin ovat tekeillä. Aloitin myĂśs yhdet kirjoneulelapaset pitkästä aikaa. 

Pakkaskeli jatkuu. Lähes 20 astetta ja viikolle on ennustettu vielä kylmempää. Tulee kaikenlaiset villaiset lämmittimet tarpeeseen.

Mukavaa vuoden alkua!

-anne

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Vappuviuhka #15, vuosimallia 2023

 Hei vaan pitkästä aikaa!

Neulottu on ja muutakin touhuiltu sitten viime kertaisen päivityksen vuoden takaa. Olisi miulla ollut tähän vappuviuhkajulkaisuun yksi huivikin pingoittamista vaille valmiina. Se touhu ei nyt napannut ollenkaan vaikka olisin sen muistanut tehdä.



Sen sijaan esittelenkin vähän toisenmallisen viuhkan, nimittäin 9 paria lapasia. Niitä olen tässä huhtikuun aikana neulonut enemmänkin kuin nämä 9 lapasparia. Nämä yhdeksän ovat kokoa M, toiset koot vähän viimeistelyä odottelemassa.


Jälleenmyyntineulomiset ovatkin olleet etusijalla ja muut neulomiset ovat jääneet vähemmälle. Olen kyllä aloittanut uuden kesäpuseron itselleni Katia Bamboo -langasta, samalla mallilla kuin turkoosin aiemmin. Sitä(kään) en ole tainnut täällä julkaista. Se on ihan simppeli neulomus, jota olen neulekahvilassa keväällä neuloskellut.


Aloitettu 21.7.2014

Valmistui 13.7.2020

Lanka Katia Bamboo väri 32 turkoosi, puikot 3,5mm resoreissa, 4 mm sileässä neuleessa. Menekki 540 g, Ravelryyn olen muutaman muistiinpanon tehnyt, loput saan selville tähän uuteen tästä turkoosista.


Sää on perinteistä vapun koleaa vesisadetta, ei sentään räntää ole tipahdellut. Nyt pilkistelee aurinkokin hiukan pilviverhon takaa. Öisin on ollut pakkastakin. Pihalta en saanut otettua äsken yhtään nättiä kuvaa kevään kukkasista kun sade on liiskannut ne pitkälleen. Pelargonin ostin reilu viikko sitten Tirilän puutarhalta terassin pöytää somistamaan.

Hauskaa Vappua!

-anne

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Vappuviuhka #14, vuosimallia 2022

 Vuodesta toiseen vappuviuhkana olen esitellyt jonkun huivin, tänä vuonna kunnian sai tämä jo 16. Revontulihuivi. Plarasin vanhoja päivityksiä ja olenkin esitellyt vapunaattona vain yhden revontulihuivin, viime vuonna. Onneksi tämän pystyy tarkistamaan vanhoista julkaisuista. Jos en muuta olekaan tänne blogiin laittanut, niin nämä vappuviuhkat olen vuosittain poikkeuksetta esitellyt.


Revontulihuivi numero 16 
(vappuviuhka no 14)
valmistui 30.4.2022
lanka Katia Darling Socks 150g/420m, väri 54
puikot 6 mm
menekki 227 g
koko 200 x 95 cm

Parissa edellisessä vapunaaton julkaisussa on korona ollut jollain muotoa mukana. Tänä vuonna virus tuntuu jo tavallaan arkipäiväiseltä, maskeistakin on voitu jo vähitellen luopua, tosin jonkun verran pitänee edelleen käyttää. Tänä vuonna sitten Ukrainan sota aiheuttaa huolta.



Tämän vuoden talvi ei tunnu oikein vieläkään menettäneen otettaan. maaliskuun lopulla oli tosin yksi lämpÜjakso, mutta sitten on ollut melko kylmää yÜpakkasineen. Luntakin riittää vielä pihalla, sitähän satoikin ennätyksellisen paljon tänä talvena. Toissapäivänä illalla ja yÜllä viimeksi...



Huhtikuussa olin pitkästä aikaa parissa myyntitapahtumassakin mukana, sekä viime vuonna joulumarkkinoilla linnoituksessa.



Nyt täytyy lähteä tekemään munkkitaikinaa.

Oikein mukavaa vappua!

-anne 

tiistai 4. toukokuuta 2021

LämpÜtilapeitto 2021, huhtikuu valmis



Muistaissani nyt laitan myÜs huhtikuun osion tähän. Sehän neuloutui suht ajallaan eli 1.5. vapunpäivänä.



Sää lämpeni kivasti huhtikuun puolivälissä. Jopa kevään vihreä värikin tuli jo mukaan. Viikon verran sitä ihanaa lämpÜä riitti ja sitten viileni, aika reilustikin. Loppukuusta oli (ja on nytkin) jopa yÜpakkasia. Huhtikuussahan lukeman oton ajankohta siirtyi klo 14:00 iltapäivälle.



Niinhän siinä kävi, että tupsahdin lueskelemaan vanhaa pihablogiani Vuodatuksen puolella. (pohdin tätä viime julkaisussani) 
Kaivelin vanhat tunnukset esiin ja kokeilin vähän päivittääkin, testimielessä vaan. Sain sitten ajatuksen avata tänne bloggerin puolelle saman nimisenä. No, sitten siirtelin vanhat julkaisut yksi kerrallaan ensin uuteen blogiin. (En löytänyt sellaista massasiirtolinkkiä) Onneksi julkaisuja ei ollut mahdottomasti. Onpahan ainakin varmuuskopioitu nyt tekstit kuvineen. Siitäpä onkin hyvä jatkaa 15 vuoden tauon jälkeen... 😅

Mukavaa tiistaita!
-anne- 

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

LämpÜtilapeitto 2021, maaliskuu valmis

LämpĂśtilapeiton seuranta on päässyt täällä vähän unohtumaan. Tosin oli neulominenkin tauolla jonkun aikaa muiden neuletĂśiden takia. 

Huhtikuun 21. päivä sain vasta neulottua maaliskuun lukemat peittoon. Kesäaikaan siirryttiin 28.3. sunnuntaina aamuyĂśllä. Värityskin vaihtui  hiukan enemmän ruskeisiin sävyihin loppukuussa.



On tätä kyllä mukavaa neuloa. Neljännenkin aion neuloa kun tällehän on jo saaja valmiina. Se neljäs voisi olla sitten vaikka minulle, jos ei kukaan ilmaannu halukkaaksi omistajaksi.

Vappu tuli ja meni ihan miehen kanssa kahdestaan. Nyt olen tänään haravoinut pihamaata ja kovasti seurailen ikkunalaudoilla kasvavien tomaatintaimien kasvua. Toivottavasti yÜpakkaset hellittäisivät niin voisin aloittaa niiden karaisun ulkona. Tai siis ensin kasvihuoneessa pikkuhiljaa... PitäisikÜhän jatkaa kasvipainotteista blogiakin? Se on ollut horroksessa aika pitkään ja on Vuodatuksen puolellakin... hmm... pohdintaa vaatii.

Mukavaa sunnuntain iltapäivää!

-anne-  

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Vappuviuhka #13, vuosimallia 2021

Vapunaatto on jälleen käsillä ja on aika esitellä tämän vuoden vapuaaaton perinteinen viuhkani.

 

Viime vuonna olin aika koronan viemänä, tänä vuonna korona onkin ollut normaalin arjen sana. Vapunaaton huivikin on oikeastaan arkea, onhan tämä tapa ollut jo 13 vuotta käytĂśssä. Tosin jo blogin alusta asti olen jotain aina esitellyt, vasta vuonna 2009 ensimmäisen vappuviuhkahuivini. 

Mietin juuri, että olenko aiemmin neulonut vapuksi Revontulihuivia, onhan tämä jo 15. huivi tällä ohjeella. Kaivelin vanhat julkaisut eikä niissä ollut vielä tätä mallia esillä, joten onhan se jo aikakin tälle mainiolle huivimallille olla vappuviuhkana.



Numero 15 valmistui 30.4.2021
lanka Katia Darling Socks 150g/420m, väri 55
puikot 6 mm
menekki 223 g
koko 205 x 86 cm



Seuraavakin Revontuli on tekeillä, tämä kun on mukavaa matkaneulontaa.

Oikein hauskaa vappua! 

Vaikuttaa, ettei tänään sentään taida lunta/räntää sataa niin kuin eilen. (vaikka onhan tässä vielä päivää jäljellä...)

-anne-   

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Riddari



Onpa mukavaa esitellä täällä vaihteeksi jotain muuta kuin lämpÜtilapeittoa! Onhan noita neuleita kaikenlaisia kyllä valmistunut tasaiseen tahtiin mutten ole niitä tänne asti kuitenkaan saanut laitettua...



Ohjekirjan olen hankkinut jo vuosia sitten kai haaveena joskus neuloa sieltä jonkun paidan. Noin kuukausi sitten penkaisin vähän varastossa olevaa säkillistä kampalankoja. Halusin nimenomaan neuloa paidan värjäämättÜmistä langoista ja lampaanruskeaa lÜytyi riittävästi pohjaväriksi ja sitten kolmea muuta luonnonväristä lankaa kuvioihin.



Kampalankahan on ohjeen Lettlopia ohuempaa joten laskimellekin tuli käyttÜä. Halusin tehdä paidasta niukahkon takin alle mahtuvan kokoisen. Aloitin laskelmia pienemmällä silmukkamäärällä ajatuksena että helma vähän leviäisi kuitenkin käytÜssä. Jonkun matkaa neulottuani totesin että on hyvä lisätä silmukoita. Hihoista halusin alkuun kapeahkot ja hiukan ylipitkät myÜs, viluinen kun olen.



Sitten seuraavaksi mietintää aiheutti kaarroke. Sattumalta silmukkamäärä olikin sopiva kuvion mallikertaan. Olin valmistautunut lisäämään muutaman tai sitten kaventamaan pois...



Kaaroketta neuloessani sovittelin paitaa varsin säännÜllisesti. Toki myÜs hihoja sekä miehustaakin välillä mallailin! Neuloin kaikki kaavion kerrokset kun arvelin että jäisi vähän matalaksi. Viimeiseen kuvioon neuloin yhden lisäkerroksen.


 

Olipa koukuttava projekti. Alkuun oli mukavaa neuloa pelkkää sileää. Sitten kun kaarrokkeen ensimmäiset kavennukset lähestyivät  en meinannut malttaa lopettaa neulomista. Vielä yksi krs jne.



Tänä aamuna päättelin langanpäät ja hÜyrytin paidan ja vetäisin lämpimänä ylleni ja pois en ottanutkaan. Iltalenkille vaihdoin sentään toisen paidan! Kyllä nyt sain uuden lempipaidan tästä.

Mukavaa maanantai-iltaa-yÜtä!

-anne-