Minusta tuntuu väärältä olla ajamassa asiaaa jonka toteuttamisen tuhoamisessa olen ollut mukana koko elämäni. Olen saanut kaiken ja ahneuksissani unohtanut olla kiitollinen?                       

-Joskus kuvittelin olevani hyvinkin ainutlaatuinen henkilö joka tulee tekemään suuria tekoja ja arvokas yksilö ympäristölleni. En keksi yltiökylläiseen elämääni muuta vastausta kuin ajan henki. Olin hemmoteltu koska yleisen järjestelmän mukaan minulla oli ns.vaikea lapsuus. 15-vuotiaana sain jo vapauden päättää kaikista asioistani ja jos tein virheitä ne korjattiin puolestani sekä satuttamani henkilöt antoivat kaiken anteeksi, en koskaan välittänyt muiden tunteista koska osasin esittää tilanteissa roolia joka pelasti minut velvollisuudesta ottaa vastuu ja esittää uhria kun olin itse mennyt liian pitkälle.

En muista paljoa 30 vuodesta koska aina oli joku lääkitys päässä, usein ilmaiseksi. Olin oikean näköinen ja sain valita parhaimmat ihmiset tukemaan suuren taiteilijan mielitekoja. Joskus mietin olinko koskaan rehellinen ystävilleni kun heillä oli vaikeaa, en muista tunteneeni sympatiaa vaan valitsin usein ympäristön jossa oli helpompaa. Jätin monia suhteita helposti menneisyyteeni, varsinkin sellaisia jotka saattoivat arvostella elämäntyyliäni tai ahdistaa kertomalla elämän tosiasioita. Kaikelle löysin selityksen, huijasin itseäni ja yhteiskuntaa vetoamalla ongelmiin joita minulle oli leimattu vuosien varrella.

 -Myönnän sen koska nyt ymmärrän miksi…

-Perheeni oli välillä hyvin huolissaan tilastani  mutta hoidin asiat puhelimitse tai kakkukahveilla joissa hehkutin uutta opiskelu tai työpaikkaa pitkällä tähtäimellä, uskoin erinomaisuuteeni itsekin. 

Rakastin huomiota ja ihmisiä ympärilläni, kaikki oli hyvin jos minut lääkittiin kunnolla ja pidettiin huolta. Alitajunnassani tiesin olevani pelokas ihminen mutta sekaisin ollessani loin alter-egon joka oli seuran keskipiste. Hymyileminen oli liian helppoa. Olin vuosien ajan kaikkialla missä bileet olivat, kumppaneita riitti joita jaksoin hetken ajan kunnes taas tylsistyin. Näin ympärilläni ystävien vaikean rahatilanteen mutta autoin itse vain elämäntyyliini liittyvissä asioissa, olin itsekin ongelmissa ilman ruokaa ja juomaa -noin päivän kuukaudessa ja Sillon oli aina perhe apuna. Olen tehnyt monia huonoja valintoja mutta kaikki on päätynyt hyvin ystävieni ansiosta. Yhteiskunta piti minua kehdossaan ettei edes armeijaan pitänyt mennä, olinhan kärsinyt, sairas nuori psykiatrian näkökulmasta. En muista milloin olisin pelännyt tulevaa päivää kunnes armeijan kutsunnat saivat kalpeaksi, saattaisinhan joutua luopumaan vapaudestani ja kuunnella käskyjä -Tai olla selvinpäin. Jokatapauksessa kehitin itselleni niin vaikean persoonan, ettei elämäntilannettani voitu kyseenalaistaa. 30-vuotiaana olen vasta herännyt pitkästä unesta, jota pitkitti järjestelmän antama oikeus elää ilman vastuuta.

Muuttuiko mikään?

Vapautuksen jälkeen menin ravintolakouluun joka opetti hieman nöyryyttä mutta juhliminen jatkui kovalla linjalla, opiskelijana perhe antoi minulle tietenkin kaiken. Eniten haluaisin poistaa ne sydänsurut joita aiheutin itsekkyydelläni, annoin ihmisten rakastua tai ihastua joten olisi helpompi hallita kumppania. Monet onneksi tajusivat lähteä suhteesta mutta on asioita joihin ei pahoittelut riitä. Olen 13 vuotta elänyt ns.hullun papereilla. Nyt kun muistot palaavat olen huomannut mielessäni ja menneisyydessä piirteitä jotka ovat samanlaisia varmasti tuhansien elämässä. En ole enää oman alitajuntani vietävissä, sekin oli yllättävän yleistä. Sosiaalitoimi piti huolen että minun annettiin sekoilla rauhassa. Katkaisuhoidoissa oli kiva käydä lepäämässä ja suljetun jälkeen jaksoi taas rellestää. Ihmettelen miksi tasainen, rauhallinen ja kunnollinen asenne elämään pelotti enemmän kuin oma terveys. Miksi pelkäsin vain sitä, en selviä kohtalon merkkejä tulevasta.

-Tällä hetkellä näyttää asia olevan väitetyn demokraattisen maamme tulevaisuus josta päättävät meidän arvoihimme Tiedän että tämä sisältö koskee useimpia väliinputoajiksi kutsuttuja -He tyytyvät omaan leimaansa kunhan saavat olla rauhassa. Entäpä jos heiltä viedään se mahdollisuus? Tanskan linja on meitä edellä, odottamassa. Olisiko mahdollista käyttää entisien sukupolvien tapaa jossa työtaito siirtyy isältä pojalle ilman koulunpenkkiä. 

 
21-vuotiaana lastensuojelu loppui ja jostain syystä mieleni hajosi täysin. Sain ystävän vierelleni joka hoiti asiani ruoasta päihteisiin. Kohtelin häntä kuin ilmaa koska olin tajunnut oman arvoni ja harhoissani luulin kaikilla läheisilläni olevan jokin taka-ajatus. Ystäväni menehtyi traagisesti jonka jälkeen menetin muistini enkä enää tuntenut mitään. Hän jätti taakseen muistot kirjoituksina joiden lukeminen sai muistini palautumaan. Tajusin oman menneisyyteni. Hänen empaattisuutensa pääsi kuitenkin sieluuni ja ajattelin häntä päivittäin. Silloin aloin oppia katumaan, itsesäälissä mutta kuitenkin. Hyvin nopeasti tapasin ensimmäisen ihmisen jolle olen ollut lojaali tähän päivään asti. En olisi tässä ilman häntä. Vierelläni oli niin vahva persoona jonka asenne muutti käsitykseni ihmisistä. Ajan kanssa pääsin eroon monista oireista, tajusin vasta myöhemmin että pelkkä turvallisuuden ja luottamuksen tunne on ratkaisevaa nykyajan neurooseista joihin ensin on keksitty lääke ja sitten diagnoosi. En vähättele mielenterveyden ongelmia, mutta uskon että niitä käsitellään järjestelmällä jonka toiminta ei ole inhimillistä. Moni pitää tätä varmasti itsestäänselvyytenä mutta kuinka paljon tiedämme sillä olevan vaikutusta omaan näkemykseemme maailmasta. En itsekkään pysty jättämään pois lääkettä joka pitää paranoidisuuteni lievempänä, olen vain valveutumisen alussa… hyvin tiedoton omista taidoista ja heikko luonteeltani. Kiitän kuitenkin luojaa unesta herättyäni, olen saanut olla ihminen.

Todellisuus on vain tullut eteen kun on aika ottaa vastuu elossa pysymisen kunnioituksesta. Haluan vahvistua jotta kestäisin lähitulevaisuuden vaikeudet kun on aika herätä pitkästä unesta, nöyrtyä kuoleman ja köyhyyden edessä. Myöhemmin yritän korjata aiheuttamani mielipahat ja pettymykset lapsuudenystävilleni jotka muistavat hennon, pelokkaan pojan jonka elämän muutti tekopyhä asenne uhriksi tekeytymällä. Toivon että avautumiseni näyttää nyky-yhteiskunnan tilanteen. 

Me saimme kaiken, pidetään siitä kiinni ja herätetään unessa elävät henkilöt joita tarvitaan enemmän kuin ihmisiä jotka ovat olleet niin kauan oravanpyörässä että turhautuminen on vienyt äänen, nyt olisi aika antaa heille tuki, takaisin tulisi luottamusta jota työtä tekevä tarvitsee jotta jaksaisi opettaa omaa taitoaan eteenpäin

-Niin alussakin ammatit opittiin,  kaikki eivät opi kuuntelemalla. Huomasin etten pysty istumaan paikoillani, en yksin kotonani enkä opi mitään mikä vaatii keskittymistä. Luulin että ihmisen arvo määrittyy palkan ja koulutuksen mukaan, siinä taas syy kapinoida lopettamalla koulut kesken ettei ole osa massaa vaikka pärjäisikin kuin muut. 

Tätä yritti neljä ystävääni mutta usko ja voimat eivät riittäneet, he olivat esimerkkejä vaihtoehtoisesta tavasta elää vapaassa maassa mutta järjestelmä erilaisissa muodoissa sai heidät luovuttamaan, oman henkensä kustannuksella. Heillä oli aitoa yritystä. Ainoa ero oli itsenäinen ajattelu johon ei kuulu yhteiskunnan turva, jossa pelastetaan kun ei jaksa tai kuunnellaan kun on hätä. Nyt tajuan kuitenkin miksi se ei kelvannut heille.

-Katsokaa ympärille tai kuunnelkaa silmät suljettuina, vapaana muuttamaan asioita ilman ennakkoluuloja…

-Yhden isäpuoleni läsnäolo olisi muuttanut koko tarinani, arvostaisin elämää ja läheisiäni enemmän tällä hetkellä olen tajunnut ehkä kokevani hänen kohtalonsa tulevaisuudessa. Toivon saavani vielä mahdollisuuden muuttaa ikuista kaavaa joka toistuu tuhansilla väliinputoajilla ellei romahdus sitä ennen jo tuhoa vapautta valita ja vastuusta tulee pakollinen arvo ilman kiitosta. Tämä on vain elämää, ainakin olen sen täysillä elänyt.

Tapasin erään päihdetyöntekijän päivähoidossa polilinikalla, hän kertoi olevansa ns.kokemuksen omaava hoitaja jolla oli päihdehistoria. Tämä toimintamalli pitäisi toteuttaa kaikissa paikoissa missä vertaistuki on hyödyllistä, tarvitsemme terapiaa mutta emme terapeutteja. 

Nykyään kaikilla poliklinikoilla on vastaava työntekijä jolla omakohtainen kokemus asiasta ja koulutus. Tämä henkilö erottui muista työntekijöistä aivan kuin tietäen tarkasti miten lähdetään parantamaan hajonnutta itseluottamusta ja rakentamaan voimavaroja. En koskaan unohda perusarvoja jotka löysin itsestäni, huomaten kuinka ikuinen hoivaaminen esti kykyni pitää itseäni yksilönä jota ei kategoroida leima otsassa jossa lukee kohtalo alusta loppuun tuhansilla nuorilla.

Viisaampi vaikenee

-Vaikka en ole vielä päässyt täysin tasapainoiseen elämään, olen käynyt useimmat oireet läpi ja selvinnyt niistä. Pahimmat neuroosit olivat vallassa kun odotin vastausta ongelmiini yhteiskunnan puolelta, diagnoosit ja lääkkeet tekivät oman turvatun maailman jossa elämänkertomus on jo valmiiksi kirjoitettuna.
Haluan nähdä pystynkö toteuttamaan edesmenneen ystäväni kanssa aloitetun ideologian, vaikka tuloksia ei syntyisikään. Tiedottaminen on voimakkain tapa, siihen yritän löytää keinot ja oikeat ihmiset elämän varrelta ja niitä etsien tulevaisuudessa.
Vaikka monet voivat pitää tätä sisältöä lapsellisena, harhaisena ja turhana on se minulle kuitenkin ensimmäinen askel löytämään itseni ja kohtaamaan todellisuuden. Tässä tekstissä puhutaan keskeisesti uudesta alusta, minäkin tiedän että se tulee eteen. Ilman yhteistä henkeä ja ymmärrystä on kuitenkin turha yrittää uudestaan, ihmisarvon on vallannut voima joka elää peloistamme.

Tulevaisuuden hinta

Olen tavannut elämässäni ihmisiä jotka ovat eläviä esimerkkejä todistamaan kuinka vaikeudet vahvistavat uskoa elämään. He eivät tukeudu yhteiskunnassa toimivaan psykiatriseen leimaukseen, jonka tarkoitus on passivoida, kategoroida ja etsiä diagnooseja miettimättä yksilön voimavaroja ja mahdollisuuksia olla esimerkkinä nuoremmille tai heikommille henkilöille, tämä tehtävä on tärkeä järjestötoiminnassa mutta soveltuvuus henkilökemioissa tekee lopputuloksen. Nykyisellä shokkiterapialla Tehtäviä jaellaan ihmisille toimimalla näin :

-Ahdistuneet ihmiset töihin vankilan ruokapalvelutyöhön.

-Masentuneet hautaustoimiston vastaanottoon.

-Paranoidiset tutustumaan Auroran suljetulle osastolle siivous ja kattausavuksi.

-Psykoosipotilaat puhelinmyyntiin Koti- ja takka lehden myyjäksi

-Dementiapotilaat Helsingin keskustan klubille narikkaan.

En usko että tämä on ollut alkuperäinen tarkoitus, mutta näin käy kun vähemmistöä kohdellaan eriarvoisena eikä toiminnassa ole kehittävää perusarvoa. -Arvona on välinpitämättömyys verhoiltuna työvoiman kasvulla.

Periaatteessa siinä piilee totuuden siemen joka pystyy muuttamaan yksilön ajatuksia laajemmassa mittakaavassa koskien vaikeampia elämäntilanteita. -Sopisi hyvin henkilöille jotka eivät välitä yhteisöllisyyden voimasta tai taistelevat omasta tilastaan jonka kuvittelevat jatkuvan. Ongelma olisi laajempi kuin yhteistyöhön sitoutuneet henkilöt.

^{Valtaa pitävä harha}

Minut on nostettu pois pelonsekaisesta maailmasta useasti kun en osannut erottaa omia harhojani päivittäisestä elämästä, paranoidisuus kulkee mukanani aina mutta sen hyväksyminen on poistanut yliotteen joka toi mukanaan liudan diagnooseja mielenterveyteeni liittyen. Asiaa ei auttanut vuosien psykiatrinen hoito tai lääkkeet vaan läheiset ihmiset jotka näyttivät etten ole yksin. Vertaistuki, talonpoikaisjärki ja ihmissuhteet puuttuvat monelta mielenterveysongelmista kärsiviltä. Mutta helpompaa on jäädä omaan maailmaansa, antaa lääkkeiden passivoida omat voimavarat ja elää ilman vastuuta.

Periaatteessa siinä piilee totuuden siemen joka pystyy muuttamaan yksilön ajatuksia laajemmassa mittakaavassa koskien vaikeampia elämäntilanteita. -Sopisi hyvin henkilöille jotka eivät välitä yhteisöllisyyden voimasta tai taistelevat omasta tilastaan jonka kuvittelevat jatkuvan. Ongelma olisi laajempi kuin yhteistyöhön sitoutuneet henkilöt.

Tämä asia koskee useimpia väliinputoajiksi kutsuttuja. Monet heistä tyytyvät omaan tilanteeseensa kunhan saavat olla rauhassa.

-Valitettavasti Tanskan linja on edessämme, odottamassa saksien kanssa etuuksien leikkelyä. Työttömyys ei poistu kiristämällä mutta tässä olisi yksi vaihtoehto koulutuksille joiden kyydistä olen pudonnut moneen otteeseen. Haluan vain muistuttaa päättäjiä että jotkut meistä oppivat paremmin tekemällä ja tarvitsevat vertaistukea pysyäkseen junassa.

Olisiko mahdollista käyttää entisien sukupolvien tapaa, jossa oppi siirtyi isältä pojalle ilman teoriaa kokeita ja opintolainaa. Antaa mahdollisuus valita ja vastuu kouluttaa, jokaisen alan firman kattavalla lakimuutoksella.

Yrityksillä olisi velvollisuus tarjota töitä kuntouttavaan toimintaan ja työharjoitteluun jota tukee poliklinikat, järjestöt, kunta ja sosiaalivirasto. Monen työttömän ja eläkeläisen  vaikeuksina ovat velkataakka, syrjäytyminen tai ennakkoluulot jotka pitää saada selvitettyä samalla kun vaadimme käytännön kouluttajia suoraan työpaikalle. On löydyttävä kehittävä työympäristö yksilön omien voimavarojen puitteissa. 

Emme voi pitää sairausluokituksen rimaa niin alhaalla etteivät ihmiset usko pärjäävänsä, turvautuen lääkäreihin tai päihteisiin. Varhaiseläkkeelle menevät ammattilaiset ovat ilmapiirin uhreja turhautuneita asemaansa. Kuitenkin heillä on tieto, taito ja kokemus. Vastuuhenkilönä työttömien ammattilaisten tarjoama koulutus harjoittelijalle olisi molemminpuolin parantava kokemus, vastuuta painottaen. Harjoittelijalle turvattu elintaso työvoimatuella sekä kouluttajille palkkatuen lisäksi apua elämänhallintaan ja velka-asioihin. 

Pelokas, heikko tai passiivinen ihminen katoaa kun noudatamme samaa yhteishenkeä kuin edellinen sukupolvi sodan jälkeen. Ilman lakialoitetta asiaan voimme kitua kansana jonka viha järjestelmää kohtaan, katkeruus luokkaeroista ja välinpitämättömyys läheisiinsä tekee meistä pahempia yksilöitä jota ei päihteet, lääkitys tai terapia enää paranna.

Jos yhteinen ongelmamme on työttömyys, on siitä puhuttava avoimesti.

Siksi mahdollisen näyttelyn tarkoituksena on näyttää kuinka vaikea tilanne maassamme on eriarvoisuuden takia. On Rikkaita ja köyhiä, Terveitä ja Hulluja, Hoitajia ja Sairaita, Vastuullisia ja Laiskoja, Fiksuja ja yksinkertaisia jne. Jne. Kaikille löytyy oma ympäristönsä ja paikkansa ja tyytyy siihen. Jokainen voi huonosti, siitä pitää huolen nykyajan kriittinen ajattelu ja luokkaerot. Ihmisten ääni jää keskustelupalstoille eikä saa tarpeeksi kuuluvuutta. Olemmeko niin itsekkäitä että annamme menneen sukupolven uhraukset unohtua ja laittaa lapsemme kärsimään sekasorrossa jossa heidän panoksensa opiskeluun tuhoutuu kuin myös uhraukset joita ei silloin saa enää takaisin.

Arvo on ilmainen asia, sen tuhoutumista ei rahalla korvata. Ajan kuluessa määritelmä on kadonnut jo tietosanakirjasta.

Mitkä ovat sinun arvosi?

-miksi niiden ylläpitäminen on muka vaikeaa? 

Vastaus löytyy katsomalla itseään peilistä ja kysyä elätkö arvojesi mukaan vai leikitkö marttyyria muiden kanssa koska se on enemmistön tapa. Osaako kukaan enää olla yksilö, pärjäättekö kun koittaa aika jossa ei selviä omilla voimillaan vaikka olisikin oikealla tiellä, rakentamassa palapeliä joka on tehty lastentarhan ikäisille. Silloinko jälkikasvumme tuntisi turvaa vai ovatko unohtaneet meidät, aivan kuin unohdimme sukupolven joiden ansiosta saimme mahdollisuuden elää vapaana.-Silloin ei enää katsottaisi peiliin, sokeana Se on mahdotonta.

Olenko aivan järjissäni?

Tarvitsemme toisiamme jotta heikot nousisivat samalle tasolle kuin vahvat, toinen kaipaa ymmärrystä toinen arvostusta. Opitaan ja kuunnellaan. Nosta toista niin näet mitä olla pohjalla. 

-näitä arvoja muistuttaisi teokset jotka toivottavasti saamme usealle paikalle, nostamaan masentuneet ylös ja itsekkäät miettimään todellisuutta; Olemme kaikki samassa veneessä ja Se uppoaa. Pienillä muutoksilla jotka antavat suuntaa vaihtoehtoiselle kehitykselle nuorten työllisyyden parantamisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

“On laadittava addressi joka vaatii kuntouttavaa ja työvoimapoliittista toimintaa pitkäaikaistyöttömille. Asiaan vaadittaisiin mukaan yritykset jotta paikkoja olisi riittävästi kaikille ja valinnanvaraa laajalti. Tämän pykälän allekirjoittaa varmasti jokainen duunari, aloitteeseen saataisiin myös kouluttajat, työmaailmasta pudonneet ammattilaiset “

-Jokaisella on tärkeä tehtävä ja siihen liittyvä taito, sen jakaminen tärkeintä. Ainoana esteenä on ollut kansan valmius luokkayhteiskunnan poistamiseksi. Ihmisten fyysiset ja henkiset voimavarat saataisiin käyttöön ilman pakkoa joutua nykyisiin yrityksiin kuntouttavassa toiminnassa mitkä eivät edistä yksilön potentiaalia kehittyä omassa lajissaan, tai tyytyä siihen mitä tekee. Hyvin nopeasti perustulon mahdollisuus kasvaisi ihmisten mieleen positiivisella muutoksella sekä olisi mahdollinen tulevaisuudessa.

HUGOS LAIR