Jos aikoo säilyttää aitoa ihmisluurankoa, pitää valmistautua miettimään sekä käytäntöä että etiikkaa. Ovatko ilmankosteus ja lämpötila näytteen säilymisen kannalta kohdillaan? Ja toisaalta: mihin kerran eläneen ihmisen luita on soveliasta käyttää?
Näitä kysymyksiä on ratkottu Tampereen luonnontieteellisessä museossa, missä säilytetään kolmea entistä opetusluurankoa.
Yksi on kotoisin Tampereen sairaalamuseosta, toinen Toijalan yhteiskoulusta ja tuorein tulokas Parikkalasta, esittelee intendentti Tomi Kumpulainen.
Luinen kolmikko seisoo nurkassa lakanahupuilla suojattuna. Kumpulainen riisuu yhden kankaista. Sen alta paljastuu Nestoriksi kutsuttu luuranko, jolla on takanaan pitkä työura Toijalan yhteiskoulussa. Sieltä se luovutettiin museokokoelmiin vuonna 2012.
– Mitään sen enempää Nestorin henkilöllisyydestä ei tiedetä, mikä on opetusluurankojen kohdalla ihan tyypillistä, intendentti sanoo.
Aito ihmisluuranko biologian luokan nurkassa ei vielä muutama vuosikymmen sitten ollut lainkaan tavaton näky. Sittemmin ajatus opetusvälineen eettisyydestä on muuttunut ja monet koulut ovat hankkiutuneet luurangoista eroon.
Luonnontieteellinen museokokoelma ei tietenkään ole varsinaisesti tarkoitettu ihmisjäänteiden säilyttämiseen, mutta olosuhteet ovat siellä kohdillaan.
– Me päädymme sijoituspaikaksi varmaankin siksi, että näitä materiaaleja osataan täällä säilyttää oikein, Tomi Kumpulainen arvelee.
Kuollut ei näyttele
Vaikka luuranko on tehnyt ”työuransa” lukemattomien silmäparien edessä koululuokassa, onko soveliasta asettaa sitä enää museoon katsottavaksi? Tampereella on tultu siihen tulokseen, että ei.
Luonnontieteellisen museon vitriinissä mäyrä seurailee kivipaaden takaa kuinka supikoira nuuskii maassa makaavaa ihmisen luurankoa. Vähän matkan päässä ruostuu auto, jonka matka katkesi ulosajoon jo ajat sitten.
Mäyrä ja supikoira olivat kerran eläviä, mutta ihmisen luuranko on muovia.
– Meille oli kyllä alusta asti selvää, ettei haluta laittaa oikeaa ihmisluurankoa tähän. Ei tiedetä, kenen luita ne ovat ja mistä peräisin. Oli helpompaa vain konservoida muovinen luuranko vanhan näköiseksi, Tomi Kumpulainen sanoo.
Toisaalta museoissa kävijät ovat kyllä tottuneet katsomaan esimerkiksi Egyptin muumioita. Ero saattaa olla siinä, että tuhansia vuosia vanhat muumiot ovat tarpeeksi kaukaa menneisyydestä, Kumpulainen pohtii.
– Ei mielletä, että se enää loukkaisi nykyään elossa olevien sukupolvien arvoja.
Tulevaisuuden tutkijoiden aarre
Vaikka Nestorin henkilöllisyydestä ei ole säilynyt minkäänlaisia vihjeitä, luurangon alkuperästä voi päätellä jotakin. Luut on liitetty yhteen taidokkailla niiteillä, jotka paljastavat kyseessä olevan todennäköisesti tehtaassa koottu opetusluuranko.
Opetusluurankojen kokoaminen oli 1800-luvun Euroopassa teollisuudenala.
– Luurankoja ja yksittäisiä luita on saanut tilata katalogin kautta. Suomeenkin niitä tilailtiin ainakin 1900-luvun puoliväliin asti, Tomi Kumpulainen kertoo.
Nestori seurueineen tuskin päätyy esille museoon, mutta luurankojen säilyttäminen koetaan tärkeäksi. Ne kertovat opettamisen ja koulun historiasta.
Opetusnäytekokoelman lisäksi kolmikko on kuitenkin myös osa eläinkokoelmaa ja luonnontieteellisten eliöiden kokoelmaa, jota säilytetään pääosin tutkimusta varten.
Tämän päivän DNA-teknologialla voidaan selvittää luiden historiasta paljon, mutta Tomi Kumpulainen ajattelee jo tulevaisuuden kollegoitaan.
– Ei voi tietää, mitä tutkimus tarvitsee tulevaisuudessa tai millaisia keinoja tutkijoilla on käytettävissä. Luihin taltioituu esimerkiksi oman aikansa raskasmetallipitoisuuksia. Näytteitä kannattaa säilyttää, sillä vaikka ihminen ei ehkä lajina katoa, olosuhteet katoavat.
Intendentti Tomi Kumpulainen kertoo ”Nestorista” ja aitojen ihmisjäänteiden säilyttämisestä museokoelmissa. Kuuntele haastattelu tästä.
