sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pelleilytreeniä


Ei hätää, ei olla palattu koiratanssin pariin. Tarkoitus oli mennä Killerille ja ottaa treenivideota. Videokamera hyytyi ensimmäisen kahden minuutin jälkeen, joten suurta iloa siitä ei ollut. Seelan alkuhÜmppäämistä saatiin kuitenkin yhden videon verran kasaan:






Mallan kanssa jätettiin nyt avoimen treenit tauolle ja nollailtiin päätä ei-niin-vakavasti. Jännä, miten ruutu, jota treenattiin yli vuosi sitten vähän enemmän, on edelleen muistissa, kesällä yhdestä treenistä Mallalle on myÜs jäänyt päähän merkin tarkoituskin.


Tehtiin jonkinverran seuraamista, ihan vaan hallintaharjoituksena kun kauempana irtijuossut dobberi olisi Mallan mielestä saanut painua helvettiin Mallan treenikentältä. Kuuliaisuudella kuitenkin seurasi, ja vaan käännÜksessä kitisi kun ei saa mennä Pahaa rÜkittämään.


Malla oli huvittavalla tuulella, joten kokeiltiin sitten miltä ohjattu tuntuisi, ei kun kapuloita riviin ja koira niihin selin. Hauskaa oli ja pääasiassa halutusta suunnasta tuli kapulat ohjaajalle. Mallasta oli hauskaa yrittää jotain uutta. Koska pitää ahnehtia, niin otin noudon vielä merkin kanssa, ja järkyttävää, sekin onnistui.


Luoksetulon pysäytys oli ainut mitä oikeasti avosta treenattiin, ja SEIS pysäytti ÜtÜn kun seinään. Jee-jee ja hÜmpÜtihÜmpÜti. Nyt on varmaan tuhottu kaikennäkÜisiä pohjia vähän kaikennäkÜisiin liikkeisiin, mutta väliäkÜs tolla. Ihan virkistävää tehdä välillä jotain, mistä kummallakaan ei ole kauheasti hajua.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Jyväskylä KV 21.11.2009


Tuomari: Harry Tast


Seela


"Erittäin hyvä tyyppi. Vuoden vanha ja vielä kovin pentumainen käytÜs. Hyvin narttumainen kaunisilmeinen pää. Seistessä kÜyristää lanne-osaa. Kokoon riittävä luusto. Litteät etukäpälät. Oikea karvan laatu ja väritys. Hyvä askelpituus. "


JUN-EH, JUK1

Malla tokoilemassa Pieksämäellä 15.11


Paikkamakuu 10

Seuraaminen 8

Liikkeestä maahanmeno 9½

Luoksetulo 5

Liikkeestä seisominen 0

Nouto 8

Kauko-ohjaus 8

Estehyppy 6

141/AVO2