tiistai 31. joulukuuta 2013

Heipparallallaaaa

Vuosi tassuttelee viimeisiään. Vuoden lopulla ylivoimaisesti isoin homma meidän elossa on ehdottomasti ollut koti ja kodin laittaminen. Remontti aloitettiin toissavuonna, mutta koko ajan on ollut tekemistä ja varmasti jatkuukin hamaan tulevaisuuteen. No, onneksi koti on kovin rakas ja hommat olikin tiedossa :) Laitan muutamia kuvia remontin vaiheista, no vähän kuin taas itselle päiväkirjaksi. Ja kiva jos joku muukin joskus lukee tai katsoo. Nämä on tälläsia isoja pintoja, yksityiskohdista kuvia paremmin toiste. Meillähän on paljon yksityiskohtia meidän kodissa, mitkä ei ehkä näistä välity niille, jotka ei ole meillä käyny.

                                       



Talo alunperin alkukesästä ensimmäisenä, toisena välivaihe ja alhaalla tällä hetkellä. Julkisivu on vaihdettu ja maalattu. Osa sokkelista on maalattu. Isot ikkunat on vaihdettu, samoin osa ovista. Katon kohtalo on mietintämyssyn alla. Samoin rapatun sokkelin kohtalo. Pikkuikkunat on hankittu, vaihdetaan ensi kesänä. Paljon on jäljellä, mutta huomattavasti enemmän on valmiina. 


KeittiÜ yllä ennen. Alla nyt ( pikkumakkari tullut lisäksi )
                           


2 kuvaa ennen yllä. Alla nyt





                                                             


Vessa yllä ennen. Alla nyt

                                                             


Piha onkin sitten ihan oma lukunsa. Ensi kesänä siihen paneudutaan enemmän, Nyt siellä mahtuu liikuumaan, mutta viihtyisä piha ei liiemmin ole. Alunperin siellä liikuttiin suurpiirtein viidakkoveitsen kanssa. Muutenhan tuosta saa ihan mahtavan tulevaisuudessa. Asutaan metsän reunalla ja meidän piha jää tuollaiseen rinteeseen, aivan eri tasolle kuin naapurit. Siitä minä pidän :)

Oon aina niin onnellinen kun mietin, kuinka paljon ollaan saatu aikaseksi ja miten tästä kodista aina vain tulee enemmän ja enemmän meidän näkĂśinen. Toivottavasti saadaan olla täällä loppuikämme. Minulle tärkeintä kodeissa on kotoisuus ja omassa kodissa tunnen kodikkuuden hyvinkin. 

Nyt suihkuun ja valmistautumaan iltaan. Kotihipat ystävien luona olisi tiedossa, mutta vieläkin epävarmaa mennäänkÜ vai jädäänkÜ kotiin. Muutama mutka matkassa, mutta selviää varmasti illanmittaan missä ja millä kokoonpanolla ollaan.

Ihanaa ja ennenkaikkea onnellista uutta vuotta kaikille. Pidetään haaveista kiinni sekä huolta itsestämme ja toisistamme :)

-Miia

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Rumpali <3

Meidän karvatassuista uusin on pupumme Milla, Mintti, Sminde, Smynde, Ministeri..Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Puputin tuli meille pääsiäisenä eläinsuojeluyhdistykseltä. Ensin pupu tuli sijaiskotiin, mutta hurmasi meidät viikossa täysin ja jäi lopulta meille. Pupun taustoista en tiedä paljoakaan. Ensin ajattelin ettei pupu voi jäädä meille, koska meidän kaksi koiraamme oli aivan superkiinnostuneita ja vauhkoja tulokkaan suhteen. Kuola vain valu ja silmät pullotti päässä molemmilla. Pikkuhiljaa kuitenkin totuteltiin eläimiä toisiinsa. Nykyään koirat ja pupu voi olla samassa huoneessa, kun kani on häkissä. Tämä reilu puoli vuotta on kuitenkin selvittänyt ettei näitä voi alkaa vapaana yhdessä pitää, vaikka aluksi myĂśs moista toivoin. Häkin läpi kuitenkin kaikki on mainiosti. Katsokaa kuinka suloinen tämä kaveri on, ei tuohon voi olla rakastumatta :)






Se miksi kirjoitan pupusta tänään on hänen yÜllinen mekastuksensa. Jestas millaista ääntä näin pieni otus pystyy pitämään. Pupuillahan takajalan tÜmistys on varoitus uhkasta. En tiedä miksi hän koki olonsa uhatuksi, mutta aamuyÜn ja aamun piti monta tuntia hurjaa rummutusta häkissään. Se ei ole pieni ääni ei kun kani potkaisee häkkiä vasten. Sellainen kuka ei ole kuullut ääntä, ei ehkä ymmärrä miten näin pienestä voi lähteä ääni, joka pitää omistajan hereillä koko aamuyÜn. Siinä kun oli illanvietosta saapunut kolmen aikaan niin olisi mielellään nukkunutkin. Aamulla ja nyt kaikki on kuitenkin taas hyvin. YÜllä ruoka, juttelu tai yritys paijata ei auttanut. Nukuin korvatulpat korvissa oven takana ja silti tuntui kuin olisi tanner tärissyt.

Täytyy kirjoitella myÜs koirista joku päivä enemmän. Ne on myÜs mainioita tapauksia :)

Nyt elokuvan ja pitsan pariin.

Leppoisaa sunnuntaita :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Laiskottelua

Voi miten on tullut levättyä ja laiskoteltua viime päivät. Ollaan syÜty lähes tauotta ja elokuvia on katsottu yksi jos toinen siinä välissä, en edes pysy laskuissa enää montako. Oikein rauhallinen ja tunnelmallinen joulu. Ensin harmitti lumettomuus ja pimeys, mutta kun tunnelmasta sai kiinni niin hyvin on joululta tuntunut. Tänään olisi tosi kiva lukea blogeja oikein ajan kanssa, mutta hiljaista tuntuu olevan päivitysten suhteen. Päivittelen siis itse :)









Kyllä se vaan niin on, että tarvitaan kuuden hengen pÜytä, että kaikki eväät mahtuu ensi jouluna samaan pÜytään. Nyt osa toisaalla. Niin ja sitten kun tykätään muutenkin ruuasta ja istua iltaa pÜydän äärellä niin isompi pÜytä tulevaisuudessa on ehdoton. Ihanaa on se, että meillä on tämän vuoden kuvissa ikkunapielet. Viime vuonna pielet vielä puuttuivat.


             
          
TiedätkÜ mistä elokuvasta alin kuva on? Jotkut elokuvat vain kuuluvat omiin jouluperinteisiin :)

Huomenna paluu normaaliarkeen. Mieli tekeekin jo pinaattikeittoa. Lauantaina sitten erään bändin 10-vuotis keikalle. Miehen kavereiden ja tuttujen yhtye, jonka vuoksi yleisĂśssäkin paljon tuttavia. Siihen asti viltin alle ja muiden blokipäivityksiä odottelemaan ja etsimään uusiakin.

Miia

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

Eilen illalla kyläilyjen päätyttyä rupesin touhuamaan vielä kuusen kanssa ennen puoltayÜtä. Lomalla yksi parhaita juttuja on se, kun saa valvoa pitkään ja näin lapsettomana myÜs nukkua suht pitkään. Sopii hyvin omiin rytmeihin. Iltavirkku, aamutorkku :)

Kuusen kuvaamisesta ei sitten tullut taasen mitään, mutta muutaman vuoden takaisen kuvan myÜtä toivotan ihanaa ja rauhallista jouluviikkoa blokin lukijoille. Kuvassa kuusen lisäksi meidän Annu, kutsutaan toisinaan muummoassa myÜs Ketuksi.

Vettä tulee kuin saavista kaataen ja valkea joulu ilmeisesti jää haaveeksi tänä vuonna. Onneksi joulu koostuu monesta muustakin asiasta, kuten läheisestä, läheisistä, villasukista, leivinuuninlämmĂśstä, aamusaunasta, kuusentuoksusta, haudalla käymisestä, hyvästä ruuasta ja elokuvan katselusta viltin alla. Näistä aion ehdottomasti nauttia :)

Tunnelmallista ja ihanaa aikaa kaikille <3




Terkuin Miia

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Herkkua on siinä monenlaista

Ai miten mukava on tehdä pieniä muistamisia joulun alla ihmisille. Kaikki toki ei ole sellasia ketkä edes välittää pienistä itsetehdyistä muistamisista, mutta ne ketkä välittää niin niille on mukava tehdä. Ja kyllä on kiva saada itsekkin vastaavia.

Muutamille luokkalaisille vein koulun loppuessa joulupussukat. Oliko teillä lapsena tapana saada koulun loppuessa pussukka lomalle mukaan herkkuineen? Meillä oli ja sisältÜ oli monesti arvattavissa. Mukana oli omena, suklaata ja piparia. Niin oli myÜs näissä. Pieni, mutta ajatuksella tehty muisto. Ja kun nätisti paketoi niin nuistakin voi saada vaikka sun mitä. Sitten osaan ompelin tuommoiset pehmosydämet mukaan. Kaikkiin laitoin mukaan myÜs kirjeen, joka oli juurikin pussin saajaa ajatellen kirjoitettu.



Sitten muutaman purnukan tein sukulaisille vietäväksi. Pariin laitoin valmiita  omatekemiä keksejä mukaan ( valkosuklaa ja tummasuklaa ) ja yhteen mukaan ainekset ranskanpastilleineen ( toki ilman munaa ja margariinia ) Hyviä tuli. Toki itsellekkin piti osa jättää. Näistäkin saa nättejä, niin simppeleitä kun onkin.







                                                  
                                                                    
Nyt on todistus kädessä. Jyväskylän vieraan kanssa oli ihanaa ( kuten aina ), aika meni kuin siivillä. Ei voi kuin ihmetellä mihin tämä päivä on rientänyt. Huomenna miehen muutaman sukulaisen luo, saadaan itsekkin vieraita ja illantullen glÜkille ystävän tykÜ. Maanantaista alkaen sitten muutama päivä ilman suunnitelmia.

Lepposaa lauantain jatkoa :) 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Koruja kaikenlaisia :)

Kävin tänään kylillä ja mm joulutorilla ( Tosin tori on remontin vuoksi aivan toisaalla kuin torilla tänä vuonna. ) Ostin käsityĂśläiseltä korvakorut, jonka vuoksi innostuin kirjoittelemaan muistakin koruista. Korvisten valmistaja on http://www.minka.fi/ , olen ostanut useampiakin koruja tuolta aiemmin. Nämä korvakorut on sellaiset isot, ei normaalien nappikorvisten kokoiset.




Muutenkin tykkään monenmoisista koruista, mutta harva koru on kultaa, hopeaa tai pronssia. Muutama kalevalakoru on pronssia ja kihlasormus valkokultaa. Hopeaa ei ole ollenkaan ja kultaa kultana en osaisi käyttää. Moni koruista, ehkä noin puolet on käsityĂśläisten tekemiä ja mielellään kannatankin yksityisiä ja yksilĂśllisiä korujen tekijĂśitä. Jos tiedät kivoja tekijĂśitä joiden korut sopisi ehkä minulle,  niin mielelläni otan vinkkejä vastaan :)













Mukavaa loppuviikkoa kaikille. Minä pyÜrähdän huomenna koulussa. Perjantaina haen todistuksen ja saan kuin lahjaksi ihanan ystävän kylään Jyväskylästä. Tervetuloa Emmuska <3

Miia

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vaakoja ja koreja

Tykkään tosi paljon vanhoista vaakoista , ja hitsi vie nythän kerääntykin kotiin jo neljäs moinen. Yksi on varaston uumenissa ei niin nättinä, toinen sipulitelineenä ja kolmas vaihtelevasti minkälaisessa käyttĂśtarkoituksessa tahansa ( tällähetkellä joulukoristeiden pysäkkinä ). Ja kyllä, aion tuon viimeisimmänkin ottaa käyttÜÜn. Tosin se on samanvärinen kun jo yksi aiempi. Ellen kerrassaan mitään käyttÜä tuolle keksi, niin joku onnekas saattaa saada sen joskus lahjaksi. Tai pistän kirpparilla eteenpäin. Onhan ne nyt sieviä. Ja tuo viimeinen oli lähes ilmainen niin en vaan voinut jättää hankkimatta ( 1,60€ )


                                                         




Alimmainen on uusin. Alimmaisesta puuttuu tuommonen metallinen kippo mikä on muissa. Passaa minulle kuitenkin mainiosti myĂśs hieman puutteellisempana. Mukaan tarttui myĂśs keltainen lankakori ( 2,50 € ) Tuollainenkin meillä on jo, mutta heti tämä uusikin yksilĂś lĂśysi paikkansa. Mukaan lähti myĂśs RĂślli ja Metsänhenki- dvd. Olen tehnyt vuosia sitten tuosta myĂśs opparin ja olen nähnyt tuon niin miljoona kertaa ja jokaikinen kerta edelleen saa hymyn suupieleen :)

Lepposaa sunnuntaita ja uutta viikkoa teille 2 lukijaani ;) :)

Miia

perjantai 13. joulukuuta 2013

Ensimmäinen joulukortti ja Lieksan piirakat

Minä se juoksin tänään postilaatikolle kun näin postiauton. Joko tulisi eka kortti, tulisiko. Voi kyllä tuli :) Käyn ihan kierroksilla joulusta. Mehän oltiin viime vuonna ensimmäistä kertaa keskenämme joulu. Sillon oli rempat kesken vielä ja pahvilaatikot hujanhajan. Tänä vuonna ei ole ja kyllä, aion ottaa tuosta päivästä kaiken irti.

Saatiin viime vuonna anopilta Lieksan leipomon karjalanpiirakoita aatoksi ja tänäkin vuonna saatiin. Piirakat odottaa pakkasessa. Eihän niin hyviä edes ole! Jos ikinä eksyt Lieksaan niin käy ihmeessä tuolla leipomossa. Vie kielen mennessään nuo piirakat :) ( Apua, ne on tuolla pakkasessa. Niin lähellä, mutta niin kaukana )







Huomenna kirppareille oikein ajan kanssa ja sunnuntaina muuttoavuksi ja joulumarkkinoille. Kivoja hommia luvassa siispä. Harmillisesti tuon Helsingin vierailu jääkin, mutta ajankohta ei nyt ollut oikein kuitenkaan. Mukavaa viikonloppua kullekkin :)



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ei enää koskaan :)

Joistakin asioista tietää aikalailla vahvasti ettei enään koskaan moista tee tai halua tehdä. Tänään oli koulun viimeisen harjoittelun  viimeinen loppukeskustelu. Harjoitteluhan loppui jo viime viikolla. Kun on itse käytännĂśn ihminen ja tekee tĂśitä ihmisten parissa niin jotain mitä en tule kaipaamaan on näyttĂśsuunnitelmat, liput ja laput ja monisteet mitä harjoitteluihin kuuluu/kuului. Voi jestas.

Anopin kanssa syÜtiin hyvin. Niin ja sitten kävin pikavisiitillä kirpparilla. LÜysin muutaman pienen kipon ja kupin. Ja posti toi finlaysonin elefantti lakanat <3

Tänään lähti postiin vastavuoroisesti postikortteja ja anoppi vei mennessänsä maanmakoista itse tehtyä mysliä. No joululahjaksi ja lahjaksi :) Tykkään kyllä kaikenlaista itse tehtyä antaa ja saada. Toki mielellään vastaanotan myĂśs valmistakin, vaikka näin vanhemmiten esimerkiksi joulu koostuu kyllä ihan muunlaisista asioista kun lahjoista. Reilun viikon päästä kuusen voi tuoda sisään ^^ !!!



                                         
                                        Klik : http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/01/yksi-lempiherkuistani-on-mysli-jonka.html ( vaikka toki tuohon voi laittaa mitä tykkää ja itsekkin sovelsin )

Hellurei ja hellät tunteet : Miia

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kurkistuksia uuteen viikkoon

Meidän koirat on niin pĂśhkĂśjä <3 Vuodenkin jälkeen nassikoista on hämmentävää rako seinässä, josta näkee naapurihuoneeseen. Tuossa on ollut takka joskus ja raolla on ollut virkaa sen suhteen. Toivottavasti joku kaunis päivä meidänkin aikana tuohon tulee takka. Toistaiseksi paikalla on singeristä tehty pĂśytä, josta kyllä myĂśskin pidän kovastikkin.

                                      



                              



Aijai, ei muuta kun lomaviikon viettoon. Kylläpäs onkin loman anssainnut olo. Aion mm laiskotella, käydä kirppareilla ja ommella. Sitten saadaan anoppi kylään pohjois-karjalasta ja loppuviikolla lähden ystävän muuttokuorman kyydissä Helsinkiin ja jään sinne toisen ystävän luokse.

Mukavaa viikkoa kaikille! ( Minulla näyttää toistaseksi olevan lähes päivittäin tärkeitä asioita teille jaettavaksi ;) )

  

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sunnuntaita :)

Tänään on juurikin sellanen päivä kun pyykit pyÜrii, tiskit pyÜrii, olen villasukat jalassa leivinuunin lämmÜssä ja on aikaa lukea blogeja.

Maailmassa tuntuu olevan miljoonia ihania blogeja koteihin ja sisutukseen liittyen. Huomaan kuitenkin etten jaksa kuluneen vuoden jälkeen joinakin päivinä lainkaan blogeja, joissa on suuremmista remonteista kyse. Niin paljon kun kotiblogeista muuten pidänkin.

Meillähän oli jo suurinosa sisäpuolelta remontoitu meidän toimesta/maksusta ennen muuttoa, mutta myĂśs vuoden aikana on ollut hommia sisällä ja erityisesti ulkona. Nyt kun uusi vuosi kolkuttelee ovella niin on ihana ottaa etäisyyttä remppahommiin. Remonttia meillä teki mies, miehen veli ja niin myĂśs tämä tyttĂś. SähkĂśt ja putket hoiti alan ihmiset. Ja vaikka itse olen tehnyt fyysistä remonttia miestä ja miehen veljeä huomattavasti vähemmän, niin henkistä remonttia talon edestä paljonkin. Ihan mahtavaa olla voiton puolella. Tänään taas ei voi kun henkästä miettiessä kulunutta vuotta ja omia tuhansia ajatuksia ja tĂśitä joita taloon on liittynyt. Mutta on tämä paikka rakas ja ihanakin on ollut laittaa, mutta erityistä on nyt aika jolloin saadaan  nauttia kodista ilman isompia hommia. Henkistä kasvua on tapahtunut siltä osalta etten enää kuvittele, että kaikki tapahtuu hetkessä ja osaan nähdä kodin muutoksen kokonaisvaltaisemmin kuin vaikka menneenä kesänä.




                                            


                             
                                                             

                                     
                                                  
                              

                                                  



Lepposaa ja tunnelmallista sunnuntain jatkoa kaikille! Tässä kirjoittelun aikanan viereeni siirtyi tuhiseva nytty, yhdeltä nimeltään myĂśs Kettu jalat kipparalla nukkumaan :)    


torstai 5. joulukuuta 2013

Heippa

Olihan päivällä pituutta. Nyt viimein kotona sohvan pohjalla.

Tänään olin koulussa toiseksi viimeistä päivää ikinä ja sitten luokkalaisen ystävän kanssa kylillä käytiin. Jos ja kun ei mitään muuta jää ikävä koulusta niin osaa ihmisistä jää ja erityisesti meidän pitkiä ruokataukoja. Onneksi ihmisiä voi nähdä jatkossakin vaikka samalla luokalla ei enää ollakkaan. Kesällä pidettiin luokkakokous vanhan luokan kanssa, tai siis osan kanssa ja ai miten meillä olikin mukavaa. Nykyisten kanssa ollaan jo sovittu, että pidetään joka vuosi halloween juhlat yhdessä.

Kaupungilla oli muutama muukin. Osasyynä varmasti veronpalautukset ja osana Joulukuu. Hu, ei tarvitse taas hetkeen mennäkkään. Ainakaan näin ruuhka aikaan. Sain mm kehykset viimein ihanaan julisteeseen. Juliste tulee keittiÜÜn. Juliste Mokosta http://www.moko.fi/





Huomenna päivä kotia puunaten ja illemmalla saan kylään ihania naisia :) Itsenäisyyspäivän viettoa linnanjuhlien, hyvien ruokien, juomien ja seuran kanssa. On syytä juhlaan : itsellä loppuu koulu, ystävällä alkaa. Niin ja samainen ihminen muuttaa Helsinkiin seuraavalla viikolla. Hieman haikeaa, mutta onnellinen toisen puolesta. Ja jos jotain olen oppinut niin sen ettei ystävyydet mihinkään katoa, jos niiden on tarkoitus jatkua. Vaikka välimatka olisi mitä! Useampi ystävä asuu eri kaupungissa, ja muutamat heistä niitä kaikkein rakkaimpia. Eikä ole mitään syytä epäillä etteikĂś nuo suhteet kantaisi tästäkin eteenpäin. Hei vaan  te <3

Tunnelmallista ja leppoisaa huomista itsenäisyyspäivää kaikille!

tiistai 3. joulukuuta 2013

KeittiĂśhommia

Täällä etsin sukulaistytÜlle muutaman kuvan juur joulupostin mukaan ja samalla katselin remppakuvia. Meidän keittiÜstä pidän kyllä paljon ( Tosin isompi pÜytä olisi ehdoton ). Tuosta näkee hyvin minkä myllerryksen talo on kokenut. Yksi huonehan tuli tuohon kylkeen lisää muun muutoksen myÜtä. Ja me tykätään kyllä touhuta keittiÜssä paljonkin ja onneksi tilaa meille keittiÜssä hyvin onkin. Niin ja sitten tykkään monista yksityiskohdista, jotka ei ehkä pääse oikeuksiin kuvassa. Järkkärikameran tartteisin uuden keittiÜnÜydän lisäksi juurikin yksityiskohtien takia. Kamera olikin tuuminnassa tässä, mutta toissapäivänä hajosi pesukone niin siirtynee tuo kameran ostaminen ainakin toistaiseksi. Nyrkkipyykki on kotitÜistä top 1 inhokki joten pesukone on nyt hankinnoista ensimmäinen.

Huomenna viimenen harjottelupäivä. Loppusuora koulun suhteen on jo käsinkosketeltavissa.

Ps : Eilinen Suomen kaunein koti oli ihana! Aion ehdottomasti katsoa myĂśs uusinnan.





                                   
                                                   

                                        

maanantai 2. joulukuuta 2013

Heissan

Tänään  on minun yksi suosikki blogikodeista Suomen kaunein koti ohjelmassa maikkarilla 20.05. Blogin osoite riuttalaoldschool.blogspot.fi. Ihan mahtavaa. Muutenkin olen seurannut tuota sarjaa ja nyt vielä tuo! Hitsi miten kaunis koti. Juuri yksi niistä kodeista jonka kuvia jaksan uudestaan ja uudestaan hämmästellä. Pidän ja paljon. Niin paljon kun omaa kotia rakastankin niin tuollasia blogeja jos näkee niin tulee hieman sellanen olo, että viitsiikĂś tässä mitään blogia alottaakkaan. Mutta omaksi iloksein tämän alotin ja varmaan pienenä piiri pysyykin. Kiva myĂśs jos jotakuta läheistäkin kiinnostaa. Illalla siispä nenä kiinni ruutuun. Kynttilät on jo sytytetty, aijaijai. Kynttilät, syksyjeni ja talvieni yksi iloista :)



Tänään harjoittelussa taasen ja harjoittelun jälkeen tutusti ja turvallisesti metsässä koirien kanssa. Mukaan napsin havuja ja puolukan varpuja jotka laitoin jäätymään maitotĂślkkeihin veden kanssa. Tulee nättejä jääkoristeita pihalle kunhan pakkanen pysyy ja tĂślkin reunat riisutaan.  Nyt ei malttasi odotella enää jääkoristeiden tekemistä, monta uutta ideaa on.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuun ensimmäinen

" Punaisen talon tällaisella paikalla minä joskus haluan" Sanoi Miia miehelleen vajaa viisi vuotta takaperin. Monen mutkan ja neljän vuoden kuluttua meillä on punainen tupa  juurikin samaisella alueella. Tänään on tarkalleen vuosi siitä kun heräsimme ensimmäistä aamua nykyisessä kodissamme.

Koti on metsän reunalla hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Koti on kokenut suuren remontin vuoden-puolentoista aikana. Talossa asui ennen meitä ainoastaan yhdet asukkaat, talon alkuperäiset rakentajat. Talo on  50-60 luvun rintamamiestalo jota ei oltu remontoitu oikeastaan yhtään ennen meitä, nyt senkin edestä. Talossa on vaihdettu Ăśljylämmitys sähkÜÜn, vedetty uudet putket, vaihdettu sisäpinnat täysin uusiksi ja huonejärjestyskin on muuttunut. Ulkopuoli onkin sitten oma lukunsa. Ulkopuoli oli aiemmin rintamiestaloille tyypillinen mineriitti, mineriitit vaihdettiin kesällä punaiseen paneeliin. Ja kyllä, remontti oli huomattavasti isompi kun osasin ajatellakkaan. Meillä on iso sekä ennenkaikkea korkea talo ja tyĂś oli todella raskas. Niin mielelläänkin kun omaa tekeekin niin näin loppuvuodesta ja remontin vähentyessä huomaa kuinka onkin mehut pois remontin suhteen. Minä kaikkihetinyt-ihmisenä kun alkuun kuvittelin että saadaan talo ja piha lähes valmiiksi ensimmäisenä kesänä olen oppinut joustamaan aikataulussa ja nyt ajattelen pikemminkin että hiljaa hyvää tulee. Ja tuleekin ja onkin jo :)

Vuosi takaperin lämmitettiin ensimmäistä kertaa leivinuunia ja aamuteellä istuessa
kettu kipitti takapihan poikki ja ulkona oli hitsin kaunista. Tiesin, että ollaan tultu kotiin <3







                                       Kesken remontin..






 
Tällä hetkellä..
Vielä on paljon tekemistä : autotallin ovi vaihtoon. Pikkuikkunat vaihtoon, saunan vanha ovi piiloon..Katto on vielä mietintämyssyn alla. Paljon ollaan tehty ja ulkopuolen isoin remontti onkin jo voiton puolella. (Anteeksi kĂśkkĂś kuvien asettelu. Olen kĂśkkĂś tekniikan kanssa, mutta ehkä nämä kuvat ennenpitkää asettuu parempaan järjestykseen kun tutustun tähän masiinaan.)


Vuodessa on tapahtunut paljon! Talon lisäksi opinnot alkavat olla loppusuoralla. Nyt viimeisen näyttĂśsuunnitelman pariin,  huomenna palautus.

Lepposaa ja tunnelmallista Joulukuun alkua kaikille. ( Täällä jollakulla on selkeästi huonovointi pikkujoulujen jäljiltä, enkä se ole minä. Hehhe, sellasta se on :) )