Näytetään tekstit, joissa on tunniste krassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste krassit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Juhlan viimeisiä viedään..


Niin ne vain nämäkin vapaat ja tämäkin pääsiäinen kiiruhtaa kiireen vilkkaan omiin menoihinsa. Mielusti näitä vapaita oisi todella jatkanutkin. Toisaalta hyvien vapaiden jälkeen on ihan mukava palata tÜihin, jonka jälkeen taas tulevat vapaat tuntuu entistä makoisammilta.

Tänään olen mm jatkanut kotona oloa, hieman askarrellut, kuopsutellut pihaa ja vaihtanut kukkien multaa. Siemenestä kasvatetut kÜynnÜskrassit humahtaa niin pituutta ettei perässä pysy. Voi olla, että joudun myÜhemmin laittamaan uuden satsin, mikäli näistä kasvaa kovin hentoisia. Kasvithan tarvitsee tukevoituakseen runsaasti valoa, jota ikävä kyllä viime päivinä ei ole kovinkaan ollut. Kasvilamppu olisi tietenkin myÜs mahdollinen, mutta toistaiseksi olen mennyt luonnonvalolla. Muutkin kasvatukset on humahtanut hyvään kasvuun, mutta tässäpä alkuun näitä.

Ei muuta kuin iso tuopponen kylmää kaakaota mukaan ja saunan kautta iltapuuhiin. 







Tomerat herneet sieltä kurkkivat ja ai miten hyviä herneenversot on leivän päällä. Ruisleivän päällä.

Taannoin tekemä emaliamppeli sai asukikseen anopinkielen

Näitä olen tehnyt muutamia aiemminkin ja taas tein muutaman uuden vanhasta tapetista

Saunakamut odottaa saunaan kylpijää


Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle. Onneksi pääsiäinen on ensikin vuonna. Niin ja sitä ennen jo vappu, juhannus.. Ai että tykkään näistä juhlapyhistä. Kyllä arki olisi arkista ilman satunnaista tai vuodesta toiseen paikkansa ottanutta juhlaa.