Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä – tämä tilanteesta tiedetään

Paaville tiistaina tehtyä leikkausta kuvattiin onnistuneeksi.

Mies valkoisessa paavin kaapumaisessa asussa risti kaulassaan.
Paavi saapui hymyillen roomalaiseen sairaalaan tiistaina. Kuva: Angelo Carconi / EPA

Paavi Leo XIV:lle pidettiin keskiviikkona ulkoilmamessu Vatikaanin Pietarinaukiolla, jossa paaville rukoiltiin hyvää toipumista ja täydellistä parantumista juuri tehdystä leikkauksesta.

Viime viikonloppuna 71-vuotias paavi ilmoitti, että hänelle tehdään leikkaus, jossa hänen keuhkostaan poistetaan hiljattain terveystarkastuksissa havaittu kyhmymäinen muutos.

Tiistaina osa oikeasta keuhkosta poistettiin. Puolitoista tuntia kestänyttä leikkausta kuvattiin onnistuneeksi. Keskiviikkoaamuna Vatikaanista kerrottiin, että paavin yö sujui rauhallisesti. Paavi on jo päässyt liikkumaan ja aloittamaan fysioterapian.

Samalla kävi ilmi, että paavi sairastaa keuhkosyöpää. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko syöpä levinnyt laajemmalle. Vatikaanista on kerrottu, että paavi palautuu leikkauksesta sairaalassa noin viikon ajan.

Leo on perunut kaikki tapaamisensa ja esiintymisensä 20. lokakuuta asti. Vatikaanin toiminta jatkuu paavin sairaalahoidon aikana, mutta hänen allekirjoitustaan vaativia asioita on lykättävä.

Uutinen nuoreksi ja urheilulliseksi kuvaillusta paavista on järkyttänyt katolista kirkkoa. Hänelle on satanut tukiviestejä ympäri maailmaa. Muun muassa syöpädiagnoosin itsekin saanut Britannian kuningas Charles III on toivottanut paaville pikaista toipumista.

Yleinen keuhkosyövän muoto

Paavilla vahvistettiin adenokarsinooma, joka on yleinen keuhkosyövän muoto. Se muodostaa suuren osan kaikista keuhkosyöpätapauksista.

Se on myös merkittävä syöpäkuolemien aiheuttaja, koska se havaitaan usein vasta pitkälle edenneessä vaiheessa. Paavi kuitenkin kertoi aiemmin, että poistettu kyhmy oli havaittu varhain.

Keuhkosyövän seulontaohjelmaa johtava tohtori Matthew Triplette on kertonut yhdysvaltalaismedia CNN:lle, että vastaavissa leikkauksissa komplikaatiot ovat harvinaisia ja toimenpiteet yksinkertaisia.

Yhdysvaltalaisen keuhkosyöpäyhdistyksen lääkäri Juanita Mora on arvioinut uutistoimisto AFP:lle, että paavin ennuste on hyvä, kun leikkaus tehtiin varhaisessa vaiheessa.

Osittaisen keuhkonpoiston jälkeen paavin on todennäköisesti hankalampi hengittää, kunnes vasen keuhko alkaa korvata menetettyä toimintakykyä. Keuhkojen pienentynyt kapasiteetti ei välttämättä vaikuta hengitykseen kovinkaan paljon. Seuraava askel on odottaa jatkotutkimusten tuloksia.

Tupakointi voi lisätä sairastumisen riskiä, mutta paavin ei tiedetä tupakoineen. Hän on tehnyt töitä ylläpitääkseen terveellistä elämäntapaa. Tupakoinnin jälkeen yleisin keuhkosyövän aiheuttaja on radonkaasulle altistuminen.

CNN:n mukaan paavin molemmat vanhemmat ovat kuolleet syöpään. Myös vanhempi veli on saanut syöpädiagnoosin vuonna 2017.

Paaveille oma huoneisto sairaalassa

Paavi leikattiin Roomassa Agostino Gemellin sairaalan yksityisellä puolella, jolla on pitkäaikaiset siteet Vatikaaniin.

Sairaalan kymmenennessä kerroksessa on erityinen huoneisto paaville. Vuosina 1978–2005 paavina toiminut Johannes Paavali II kuvasi sitä kolmanneksi Vatikaaniksi, sillä hän joutui vierailemaan siellä usein. Johannes Paavalin ”vatikaaneista” Pietarinkirkko oli ensimmäinen ja paavin kesäasunto toinen.

Samassa paikassa hoidettiin myös viime vuonna kuollutta paavi Franciscusta keuhkokuumeen vuoksi. Myös Franciscukselta poistettiin nuorena osa oikeasta keuhkosta vakavan infektion seurauksena.

Vatikaani on ollut historiallisesti hyvin salamyhkäinen paavien terveydentilasta, mutta linja muuttui, kun Franciscus puhui vaivoistaan avoimemmin.

Yhdysvaltalainen Robert Francis Prevost eli Leo XIV valittiin katolisen kirkon paaviksi toukokuussa 2025. Sairaalajakso on hänen paavikautensa ensimmäinen.

Leo XIV näyttäytyi ensi kertaa yleisölle paavina toukokuussa 2025.

Lähteet: Reuters, AFP