Turun Aurajokeen reilu vuosi sitten autolla rysäyttäneelle nuorelle saatiin luettua torstaina syytteet Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Syyttäjä vaatii nykyisin 19-vuotiaalle miehelle vähintään kuuden kuukauden ehdotonta vankeutta. Syytetyt rikokset ovat törkeä rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Edellisen kerran asiaa piti käsitellä elokuussa, jolloin nuori mies ei saapunut oikeuteen.
Tällä kertaa vastaajan piti osallistua istuntoon etäyhteydellä Oulun käräjäoikeudesta. Kuvayhteyden päässä istui hänen avustajansa, jolla ei ollut tietoa vastaajan sijainnista.
Käsittely päätettiin käydä läpi vastaajan poissa ollessa.
Vauhtia jopa 120 kilometriä tunnissa
Onnettomuus tapahtui varhain maanantaiaamuna elokuussa 2025.
120 kilometrin tuntinopeutta Myllytunnelia pitkin ajanut auto suistui tieltä Myllyahteen ja Itäisen rantakadun risteyksessä ja syöksyi Myllysillan kaiteen läpi Aurajokeen. Tunnelissa sallittu ajonopeus on 40 kilometriä tunnissa.
Lentomatkan aikana auto ylitti kevyen liikenteen väylän ja osui kävelytien kivetykseen ennen jokeen paiskautumista.
Kyydissä oli kolme nuorta aikuista, jotka kaikki pelastautuivat uppoavasta autosta. Autoa kuljettaneella nuorella ei ollut ajokorttia. Hänen verensä alkoholinpitoisuus oli 1,66 promillea.
Syyttäjä Sara Rintamäki kuvaili kuljettajan toimintaa hyvin vaaralliseksi ja piittamattomaksi.
– Lähdetty kiihdyttämään pimeään tunneliin, jossa ei näkyvyyttä muualle. Hyvin piittaamatonta käyttäytymistä muiden hengen ja terveyden puolesta.
Tapahtumahetki oli aamuyö, jolloin oli vielä täysin pimeää. Pimeässä jokeen joutuneet nuoret olivat syyttäjän mukaan erityisessä vaarassa.
Lisäksi yksi jalankulkija vältti onnettomuusauton alle jäämisen täpärästi.
Viisi aiempaa tuomiota tänä vuonna
Istunnossa pysähdyttiin hetkeksi tarkastelemaan vastaajaan aiempaa rikostaustaa. Yle kertoi elokuussa, että mies on tuomittu ja häntä syytetään lukuisista liikennerikoksista ympäri Suomen.
Syytettyjen tekojen joukossa on muun muassa useampi törkeä rattijuopumus.
Oikeuden puheenjohtajan mukaan mies on kuluvan vuoden aikana saanut viisi tuomiota, joista ensimmäinen annettiin helmikuussa. Mies on myös tuomittu liikennerikoksista, jotka ovat tapahtuneet Aurajokeen syöksymisen jälkeen.
Syyttäjä pitää rikosrekisteriä perusteena ankarammalle rangaistusvaatimukselle.
– Hänen asenteensa ja käyttäytymisensä osoittaa suurta syyllisyyttä ja moitittavuutta.
RISE: ei sovellu yhdyskuntapalveluun
Vastaaja myönsi avustajansa välityksellä kaikki syytekohdat.
Puolustus kuitenkin kiistää ehdottoman vankeusrangaistuksen tarpeellisuuden.
– Pitää huomioida, että kyse on nuoren henkilön ajattelemattomuudesta. Teko on ollut lyhytkestoinen, totesi avustaja Lauri Peltonen.
Peltonen korosti, ettei hänen päämiehellään ollut Turun paikallistuntemusta, eikä jyrkkään mutkaan päättyvä Myllytunneli ollut kuljettajalle tuttu. Yöaikaan muuta liikennettä ei ollut paljoa, mikä vähentää puolustuksen mukaan teon moitittavuutta.
Puolustus pitää vastaajan aiempaa rikoshistoriaa vähäisempänä ja korostaa, että aiempia tekoja oltaisiin voitu käsitellä kaikkia samassa käsittelyssä.
Rikosseuraamuslaitos on arvioinut, ettei vastaaja sovellu yhdyskuntapalveluun sitoutumisongelmien vuoksi. Maaliskuisessa kirjauksessa miehen elämäntilannetta kuvailtiin levottomaksi.
Mies oli myös tuomittu valvontaan aiempien ehdollisten tuomioiden yhteydessä.
Puolustus yllättyi arviosta ja pyysi uutta selvitystä vastajaan soveltuvuudesta yhdyskuntapalveluun. Peltonen piti 3–4 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta riittävänä.
Oikeus ratkaisee asian ensi viikolla.