Sain
IreneltÀ tunnustuksen. Kiitos! Ihan vetÀÀ hiljaiseksi, kun olen vasta tÀmÀn blogin aloittanut.
Tunnustuksen saamiseen liittyy tunnustusten tekeminen. Minun pitÀÀ kertoa seitsemÀn asiaa itsestÀni.
1. Olen laiska, mutta olen tarvittaessa hyvinkin ahkera ja sinnikÀs, jotta saan aikaiseksi jotain haluamaani, kuten siistin kodin. Siivoaminen ei ole herkkua, mutta teen sen kuitenkin mielellÀni itse, koska kukaan muu ei tee sitÀ yhtÀ hyvin. Olen kehitellyt ammattimaisia toimintatapoja siivoukseen ja ikkunanpesuun, jotta siihen ei tuhraantuisi liikaa aikaa.
2. Olen kotihiiri. En pidÀ siitÀ, ettÀ on sovittuja menoja, vaan haluan olla kotona ja tehdÀ kotijuttuja omaan tahtiini. Kaikki harrastukseni ovat sellaisia, ettÀ niitÀ voi harrastaa kotona. Lukeminen, kÀsityöt, akvaarion hoito ja puutarhan hoito.
3. Olen Àkkipikainen, tulistun helposti jos asiat eivÀt mene niinkuin olin suunnitellut. Toisaalta olen hyvin suunnitelmallinen, enkÀ ryhdy mihinkÀÀn ilman kunnon suunnitelmaa. Se on sitten eri asia pysynkö siinÀ, vai menenkö kuitenkin fiilispohjalta. Joka tapauksessa suunnitelma pitÀÀ olla, ja jos se muuttuu jostakin minusta riippumattomasta syystÀ, saatan hieman hermostua.
4. En siedÀ hÀlinÀÀ ja lasten kinastelua kotona. Se on tietysti ikÀvÀÀ, helpompaa olisi jos lasten hÀlinÀstÀ osaisi nauttia, kun niitÀ lapsia on tullut hankituksi. Mutta lapset ovat terveitÀ kun niistÀ lÀhtee ÀÀntÀ.
5. Inhoan aikatauluja, odotan innolla kesÀlomaa ja sen jÀlkeistÀ Àitiyslomaa. Tosin Àitiyslomallakaan sitten syksymmÀllÀ en selviÀ ilman kelloon tuijottamista, koska poikaa pitÀÀ kuskata eskariin aamuisin ja muistaa vielÀ hakea hÀnet sieltÀ kotiinkin.
6. Innostun helposti uusista vouhotuksista ja harrastuksista, mutta vain harvat jutut jÀÀvÀt pysyvÀsti elÀmÀÀni. Kun meille oli hankittu koira, innostuin koiranÀyttelyistÀ ja tokosta, mutta en minÀ jaksanut niissÀ paria vuotta kauempaa, nykyisin koira on ihan vaan kotikoirana.
7. Esikoisen vauva-aikana innostuin kantoliinailusta, kestovaipoista ja vaipattomuudesta, eli kaikenlaisesta hörhöilystÀ. Kantoliina ja kestovaipat ovat hyviÀ keksintöjÀ, joita kÀytin kakkosenkin kanssa, katsotaan miten tÀmÀn kolmannen kanssa. Ainakin osittaista kestovaippailua aion harrastaa, koska vaipat on jo hankittuna. MitenkÀÀn tiukkapipoista tÀmÀ hörhöilyni ei ole.
Valkoiset tulppaanit ovat muuten auenneet ensimmÀisinÀ noista isoista. Harmi vain en saa kuvaa, kun mies on vienyt kamerani ja tulee kotiin iltasella. Katsotaan jos sitten ehtisi nÀppÀillÀ kuvia. TÀnÀÀn sekoitin muutamia erilaisia kesÀkukkaseoksia ja ylijÀÀneitÀ pussinpohjia astialliseen hiekkaa ja kÀvin ulkona ripottelemassa sitÀ parin kukkapenkin reunalle. JÀnnÀ seurata kesÀllÀ mitÀ sieltÀ nousee, vai nouseeko mitÀÀn. PintakylvöisiÀ pikkusiemeniÀ olivat ja toukokuun aikana avomaalle kylvettÀviÀ, ettÀ luulisi nyt jonkun lÀhtevÀn kasvuun.