Kesäkuun loppupuolta

Minulla on selvästi pieniä ongelmia laukkojen kanssa. Näin alla olevan kuvan valkoisesta laukasta kuvia selatessa ja samalla tajusin, että olen jo nyt unohtanut lähes kaikki uudet laukat, jotka istutin. Onneksi on muistiinpanoja, että voin tarkistaa, mitä laukkoja olen istuttanut tänä syksynä, en kuitenkaan muista kuin parin suuren laukan istutuspaikan. Muisti on lyhyt. Kesäkuussa kukkapenkit ovat vielä siinä kunnossa, että monet laukat tulevat esiin. Meillä ei moni laukka ole ollut pitkäikäinen. Aina uuden lajikkeen kanssa on myös hyvin epävarmaa, milloin kukin laukka kukkii. Tässä yksi laukka kesäkuun puolivälissä. 

Ja tämä Allium Atropurpureumilta näyttävä taas kukki aivan kesäkuun lopussa. 

Syksyllä on vaikea tajuta aina, että mihin nämä mahtuvat. Meillä kukkapenkit ovat syksyllä tosi täynnä, mitä ne eivät kuitenkaan ole vielä alkukesästä. Myös syksyllä on vaikea muistaa, mitä kaikkea muuta kukkapenkeissä jo olikaan. Ja kesällä voi olla niin lämmin ja häikäisevää, että tarvitsee suojautua auringolta. 

Sama Iiris toisesta suunnasta pari päivää myöhemmin. Tämän pitäisi olla Iris Depute Nomblot. Osa hankkimistani Iriksistä ei ole kovin elinvoimaisia. Puolivarjon puutarhassa, keräilijäluonteella ja sullojalla, on vaikea välillä löytää kasveille sopivia paikkoja. Alan pikkuhiljaa myös huomata, mitkä värit minua kiehtovat. Värikylläinen kasvi on usein mieleeni. Toisin kuin haaleat ja kylmäsävyiset. Toki valkoisella on oma tärkeä paikkansa, valkoisen sävyjäkin on kuitenkin hurja määrä.

Alla olevaa kukkapenkkiä on vaikea saada mitenkään muuten samaan kuvaan kuin ottamalla kuvaa keittiön ikkunasta. Se on sen verran pitkä suhteessa tilan leveyteen. Kukkapenkki näkyy myös meidän etuovesta, mutta on sellaisen sivupiha osa. Tässä kohtaa on myös hyvin suojaista, sillä meidän ja naapurin talon väliin jää hyvää pienilmastoa. Kuva näyttää myös vinolta, johtuu vain keittiön ikkunan sijainnista. 

Kesäkuun lopussa tuolla kukki iiris Louivos, taustalla Jasmike, kolme pionia. Pioneista yksi on Coral Sunset. Parin muun pionin nimen olen unohtanut. Ne löytyvät sen verran kauempaa. Myös kurjenpolvi Wargrave Pink on vuosien varrella muuttunut aika suureksi puskaksi. Siellä täällä kukkii myös sormustinkukkia, niiden väri on aika yllätys. Ruukkuun ostin jo keväällä syyssyrikän, kun oli sen verran edullinen. Nyt sitten en tiedä, miten ja missä sitä koettaisin talvettaa, vai luovutanko sen suhteen jo nyt. Laitoin puutarhaystävän vinkistä kuitenkin veteen tästä pari oksaa noin kuukausi sitten. Ja kappas, nyt yhdessä on pienet juuren alut. Joten ainakin kokeilen talven yli pistokasta. 

Oletteko ikinä miettineet, miltä tuntuisi joutua suljetuksi pionin kukan sisään? Tässä kuvapari, jonka kautta sitä voi miettiä. 

Kuvassa siis pioni, jonka nimeä en tiedä. Taustalla marhanlilja Claude Shride, tummalehtinen peruukkipensas sekä hiema näkyy jotain ängelmää sekä laukkapallot. Ja meidän lintuallas, jonka koriste jäi pionin sisään illalla, kun aurinko ei enää paistanut. 

Se vaihe kesällä, kun auringon lasku saa kaiken näyttämään suorastaan ihanalta. Sitä kaipaan myös. Samalla huomaan, että kuvassa ennen portaita oleva japaninsara on lähtenyt lähes kokonaan tuolta paikalta tämän kuvan ottamisen jälkeen josssain vaiheessa. Nostin sitä kottikärryllisen, silti siitä jäi pari pientä paakkua, mitä en huomannut. 

Kuvassa pionit Duchesse de Nemours sekä matalampi vaaleanpunainen on Do Tell. Joitain nimiä sentään muistan vielä. Kukassa sinisenä on geranium Orion. Orion rötköttäisi muuten maassa, mutta se kasvaa kärhötuessa. Orion tekee helposti yli metrisiä varsia, jotka eivät jaksa ilman tukea kasvaa pystyssä.

Kesäkuun lopussa sitten aloitin pieni uudistustöitä puutarhassa. Vaikka aloittaa vain parista neliöstä, tulee joskus sitten tehtyä enemmänkin vuoden mittaan. Huomasin, että rikkaruohot olivat vallanneet aivan valtavasti tilaa kukkapenkeistä sekä myös lähes tappaneet tuoksumataran. Syreeni oli alkanut tehdä juurivesoja turhan reippaasti ja yksi pioni taantunut. Kukkapenkin ja nurmion raja oli hävinnyt. 

Homma ei tullut valmiiksi, mutta ensi vuonna täytyy katsoa, miten kasvit voivat ja mitä täytyy pitää silmällä. En muuten suosittele laittamaan maahumalaa maahan, ikinä. Vanhassa pihassa se kiemurtelee joka paikkaan ja sen seassa sitten muutkin rikkikset menevät huomaamatta kukkapenkkeihin. 

Palaan taas seuraaviin kesäkuviin. 

Kesäkuun alkuun

 Aloitan kesäkuvien tarinoinnin varmasti vähän eri tavalla kuin, jos olisin näitä kuvia julkaissut samaan aikaan, kun niitä kuvia on otettu. Alakuvan sinikämmen on kuvattu 21. toukokuuta. Se on ostettu yli 10 vuotta sitten. Pari kertaa olen sitä varovaisesti jakanut ja yhden palan laitoin omaan puutarhaan. Toukokuussa jaoin tätä aika paljon, koska sen juurakko oli jo niin muhkea, että töni viereistä kukkapenkin reunuskiveä kumolleen. Joten myin tämän jakopaloja sitten taimitorilla. Ja alkuperäinen kukki silti muhkeasti. Syksyllä jaoin tätä vielä uudestaan, kun se yhä näytti muhkealta. Nyt sinikämmen saa rauhassa kasvaa taas pari vuotta.  Vieressä olevaa imikkää taas saa jakaa monta kertaa kasvukaudessa, jos haluaa. Se ei säikähtele. 

Kesäkuun kuvia katsellessa taas katse siirtyy siihen, miten kasvit oikeasti kasvavat omilla paikoillaan, eivätkä vielä kasva pituutta ja leveyttä yllättäviin suuntiin. Alkukesän kasvit ymmärtävät, että siemenet täytyy saada pian maailmalle, ei tässä ole aikaa ihan kamalasti rönsyillä. Paitsi tuntuu, että tarhakellukka Mai Tai kyllä tekee kukkavanoja laajemmalle alueelle kuin lehtiruusuke antaisi ymmärtää. Katselin syksymmällä Mai Tain lehtiruusuketta, enkä voinut mitenkään ymmärtää, miten sen verran pienestä ruusukkeesta tulee niin laajalle levittyvä kimppu kukkia. 

Tulee kuvia katsellessa myös monia yllätyksiä. En muistanut, että olen jo siirtänyt tumman akileijan keinun lähelle. Olen saattanut siirtää uudestaan tummemman akileijan lähelle keinua. Miten muisti onkaan välillä niin lyhyt. Idea pysyy, ei muista, että on sen jo toteuttanut. 

En myöskään muistanut, että pikkusyreeni Palbinissa olikin näin paljon kukkia. Melkein yhtä korkealla kukkii viereinen valkoinen akileija. Paikassa on jopa vähän liikaa kukkia samaan aikaan, mutta minkään siirtäminenkään ei tunnut aina mahdolliselta. Joskus olisi ihanaa, että se yksi kukkiva kasvi saisi täyden huomion, eikä silmille hyppäisi valtava määrä kukkivaa, josta ei edes erota mikä kukkii missäkin. Toisaalta sitten loppukesällä sellaisesta villistä kukkivasta sotkusta tulee minulle vain niityt mieleen ja tykkään kovasti. 

Valkoinen akileija sumuisena aamuna.

Sumuisina päivinä ja aamuina kannattaa joskus käydä kamerakierros. Silloin näyttää usein mielenkiintoiselta. 

Meidän talon vieressä on kasvanut iso tuija ties kuinka kauan. Vuosi sitten se teki ihan hurjan määrän siemeniä ja näytti kurjalta. Tänä vuonna todettiin se kuolleeksi. Sitä näkyy ihan hippusen yläkuvan oikeassa yläreunassa. Kun talvi tulee, täytyy se kaadattaa. Vieressä on niin paljon perennoja, että kasvukaudella sen kaataminen olisi minulle liian jännittävää. Talvi suojaa kasveja. Meille tulee sitten ihan talon varjoon pieni tyhjä aukko. Se paikka ei juurikaan saa aurinkoa kuin ihan keskikesällä joitainkin säteitä. Joten on koko talvi aikaa miettiä, että mitä siihen tilalle. Vesiaihekin kiinnostaisi, sillä sitten paikkaan ei myöskään tulisi puista lehtiä tai havuja. Minulla on jo lummelammikko, johon ei voi oikein juoksevaa vettä laittaa. Pieni pulputtava vesiaihe saattaisi olla kiva. Tämän lummelammikon ympäristössä on kasvit voineet niin hyvin, että ensi kesänä on pientä karsintaa tiedossa, vaikka sitä jo tänäkin kesänä vähän harrastin. Ensin odottaa vuosia, että kasvit kasvaisivat. Ja jossain vaiheessa alkaakin armoton karsinta. 

En vielä edes päässyt kesän projekteihin, kun niitä taisi olla enemmän syksyllä. Jatkan toisella kertaa vielä kesäkuusta. Nyt pääsin vasta kesäkuun puoliväliin. 

Kuulumisia pitkästä aikaa

 Vaihdoin koneita (puhelinta ja läppäriä keväällä). Samalla vain jäi kirjautuminen blogiin hyvin pitkäksi aikaa. Viimeeksi kirjoitin keväällä ja nyt tänään oli meillä ensimmäinen pakkasyö takana. Kasvukausi on mennyt puutarhassa, töissä, toipilaana, reissuissa, kotona ja muualla. Blogiajan kanssa on kilpaillut omat työt, palautuminen, some, puutarhaseura ja pop-ristikot (ja viimeisimpinä Murdokut) sekä ihan vaan laiskuus, kun en jaksanut heti laittaa kaikkea koneasioita samaan kuntoon. 

Puutarhassa kukkii silti vielä, koska eka pakkasyö tuli sen verran myöhään.  Mietin ruusujen poimimista sisälle. Kova vesisade ja perään pakkanen, niin saattaa nyt olla osa ruusuista jo pikkasen ruskean täplittämiä. Onneksi ne kyllä vielä jatkavat.  Syyskimikki on päässyt avaamaan tosi monia kukkavanoja ja myös paljon ohikukkineita kukkavanoja on ehtinyt tulla. 

Osassa puutarhassa oli enemmän huurretta kuin toisissa osissa aamulla. Kurjenpolvien lehdet olivat paljon huurteessa, osissa lehdissä ei ollut juuri mitään ulkoisesti näkyvää. 

Tämän koristeomenapuun tai riippaomenapuu Royal Beautyn kauneuden saa parhaiten melkein kuviin omassa puutarhassa tässä vaiheessa, kun sen pienet omput (marjoiltahan nuo näyttävät) ovat puussa yhä kiinni. 

Aurinko osui mukavasti myös marhanliljan siemenkotiin. Puutarhassa siis yhtä aikaa kukkii ja kuihtuu. 

Ja toisaalla taas tummalehtinen päivänsilmä on saanut pakkasesta osumaa, mutta se ei juuri näy, kun kasvi on niin tumma.

Luulin, että tämä daalia takapihalla on nyt ruskea, mutta eipä olekaan. Sitä on kai suojannut ympäriltä mm. liian suureksi kasvaneet kosmoskukat ja muut kasvit, että tästähän saisi vielä viimeiset maljakkokukat. 

 

Tänään ohjelmassani on kukkasipuleiden jemmaamista maahan, valeistutukseen omien jakotaimien upottamista. Katsotaan, ehtiikö tänään muuta. Kovasti on puutarha-asioiden suhteen ollut jo varautumista talveen. Viimeiset ostoistutukset ovat jo istutettu ja uusia kukkapenkkejä tällekin syksylle tehty. Toivottavasti saan laitettua tänne taas vähän lisää kesän asioista, niitä olisi kiva jakaa.