Epäonnea

Eilen tuli taas yllättävä visiitti eläinlääkärille. Huomasin Ruun silmässä jotakin vikaa ja varasin ajan Valkeakosken Eläinsairaalaan. Haavahan sieltä silmästä sitten löytyi ja nyt silmää hoidetaan viidellä (!) eri lääkkeellä. Toki asiaan kuuluu myös rääkätä koiraa pukemalla sille kauluri päähän jota pitää pitää viikko, jolloin on uusi käynti tohtorilla kontrollissa.

Haavan alkuperästä ei ole tietoa, mutta siellähän tuo tallilla pyöri koko päivän, joten melkein mihin vaan sen on voinut teloa. Nyt sitten vaan parannellaan ja seuraillaan ettei silmän tilanne mene pahempaan, vaan ainoastaan parempaan suuntaan!

Suuria muutoksia

Lusikat meni jakoon, samoin koirat. Ruun kanssa asustellaan nyt Valkeakoskella melko onnellisina, vaikka on tässä monta mutkaa matkalla ollutkin. Ensimmäsienä piti löytää asunto, johon saa mukaan koiran. Ja tietty mahdollisimman halpa asunto, kun pitäisi löytyä työpaikkakin jos meinaa vuokraa maksella. Liekö onnella näppinsä pelissä, mutta koiraystävällinen asunto löytyi ja samaan syssyyn työpaikkakin!

Muutos oli kuitenkin suuri. Kaikenkestävä porokoira Ruu otti asiat hieman raskaasti. Ikimaailmassa en olisi uskonut että tässä tuon koiran kanssa olen, mutta nyt uudelleen opetellaan yksinoloa kun Oton, vanhan kodin ja tutun työpaikan jäätyä pois kuvioista kertaheitolla Ruu alkoi kärsiä eroahdistusoireista. Halusin stressikierteen katki hetikohta nopeaan ennenkuin se pääsee aivan valloilleen ja hain Ruulle eläinlääkäristä Clomicalmia. Ruu kulkee mukana töissä, mutta uusi talli on sen verran iso paikka ettei siellä voi taukoamatta juoksennella missä lystää jotta emäntä ehtii tehdä töitäkin, joten osan päivästä Ruu joutuu nököttämään karsinassa tai autossa. Pieninä pätkinä ollaan nyt harjoiteltu yksinoloa kotona ja hyvin on ainakin lähtenyt sujumaan.

Ottoa meillä molemmilla on kovasti ikävä! Otto on onneksi kuitenkin melko hyvin sopeutunut asustamaan Petrin kanssa, kun koti pysyi samana...